RV 16 | 16. raskausviikko
Raskaus on kestänyt 15 viikosta ja 0 päivästä 15 viikkoon ja 6 päivään (15+0 – 15+6).
Sikiön paino: 100 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 10 cm
Koko pituus: 12 cm

Viimeksi päivitetty 20.12.2022

16. raskausviikon alussa sikiö on 13 viikkoa vanha. Sen jalat pitenevät ja vahvistuvat nyt vauhdilla – aivan pian potkut alkavat jo tuntua.


 


Odottajalle tärkeää on muistaa syödä hyvin näiden vauhdikkaan kasvun päivien aikana.

Sikiön 16. raskausviikko

Vartalo kasvaa, luusto ja lihakset vahvistuvat

Sikiön vartalo kasvaa nyt huippuvauhtia ja jalat pitenevät samalla kun luusto ja lihakset vahvistuvat.

Untuvainen karva peittää vauvan

Tällä viikolla sikiön korvat saavuttavat lähes lopullisen paikkansa ja ovat selvästi nähtävissä. Nyt pikkuinen näyttää aivan pienoiskokoiselta vauvalta.

Iho on lähes läpinäkyvä, joten kaikki verisuonet kuultavat läpi. Iholle muodostuu ohut untuvakarva (lanugo), joka tulee peittämään koko kehon aina syntymään saakka.

Odottajan 16. raskausviikko

Sikiöt liikkeet tuntuvat pian

Pian voit tuntea kasvavan ja vahvistuvan sikiön vilkkaat liikkeet.

Muista kuitenkin, että liikkeiden tuntumiseen vaikuttaa moni asia: esimerkiksi istukan sijainti, kohdun muoto ja lapsen asento.

Ensisynnyttäjät eivät aina edes osaa yhdistää pientä ”kuplinnan tunnetta” vauvaan.

16. raskausviikko eli RV16
Kohti painaa tällä hetkellä noin 250 g ja sisältää 2,5 dl lapsivettä.

Kohtu tuntuu selvästi

Kohtusi on jo iso! Se painaa tällä hetkellä noin 250 g ja sisältää 2,5 dl lapsivettä. Kohdun korkein kohta (fundus) on keskimäärin 8 cm navan alapuolella, mutta voi vaihdella suurestikin.

Muista syödä hyvin

Kiinnitä huomiota siihen, mitä syöt: syöthän nyt kahta varten. Erityisen tärkeää olisi muistaa hedelmät ja vihannekset: syö ainakin puoli kiloa kasviksia päivässä. Sikiösi tarvitsee niistä saatavia vitamiineja, sinä puolestaan kuitua.

Muista myös tarkkailla syömäsi suolan määrää: raskaus aiheuttaa muutenkin turvotusta, ja ylimääräinen suolapalojen nautiskelu saattaa kostautua todella tukalana olona.

Muista juoda paljon vettä

Tarvitset tällä hetkellä runsaasti vettä jo omankin hyvinvointisi ja aineenvaihduntasi kannalta. Noin 2 litraa on hyvä ohjeellinen määrä, mutta esimerkiksi helteellä tarve voi olla paljon suurempikin.

Pidä siis vesipullo käden ulottuvilla ja muista myös juoda siitä. Riittävä nesteytys auttaa torjumaan monia raskauden vaivoja, kuten ummetusta ja peräpukamia.

Paras janojuoma on vesi, sillä mehuissa olevat sokerit ja hapot ovat haitaksi hampaillesi (jotka ovat jo muutenkin kovilla!), ja hiilidioksidipitoiset juomat turvottavat entisestään.

Muut raskausviikot:

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Tilaa raskausajan uutiskirje

Saat räätälöityä postia kerran viikossa, oman raskautesi tahtiin.

Kaikki kuvat raskausviikoista © Vau Family Oy. Kuvien kopiointi ja käyttö muualla kielletty.

Mitä mieltä olet artikkelista?