Tytöt poikia parempia?

Perheellä pelkkiä tyttöjä

Perheellä pelkkiä tyttöjä

Useat vanhemmat väittävät, ettei lapsen sukupuolella ole väliä. Microsort-tilasto sanoo kuitenkin toista. Suurin osa keinotekoisesti lapsen sukupuolen valinneista vanhemmista haluaa tytön.

Tulostettava versio

Läpi historian ihmiskunta on suosinut poikalapsia. Esimerkiksi antiikin Kreikassa tyttöjä on saatettu jättää hoitamatta, jotta perheeseen syntyisi enemmän poikia.

Nykyään ei tarvitse turvautua väkivaltaisiin keinoihin. Uudella Microsort-siittiöerottelutekniikalla voidaan melko tarkasti päättää lapsen sukupuoli ennen hedelmöitystä. Menetelmässä erotellaan tyttö- ja poikasiittiöt toisistaan. Pariskunta voi siis valita, haluavatko he tytön vai pojan.

Koska poikia on läpi historian suosittu eri yhteiskunnissa, on oletettu, että myös länsimaiset vanhemmat haluaisivat mieluummin pojan kuin tytön. Yli 70 prosenttia Microsorttiin turvautuvista vanhemmista valitsee kuitenkin itselleen tyttären.


Parhaat tytöt

”Tyttöjen toivomiseen saattaa vaikuttaa monet sosiokulttuuriset seikat. Esimerkiksi naiset ja tytöt menestyvät usean mittarin mukaan paremmin jälkiteollisessa yhteiskunnassa kuin pojat ja miehet”, työelämän ja koulutuksen sukupuolisuutta Jyväskylän yliopistossa tutkiva Helena Hirvonen kertoo.

Myös Suomessa naiset pärjäävät keskimäärin miehiä paremmin niin koulussa kuin työelämässä. Rikostilastoissa miehet ovat puolestaan naisia useammin rikoksen tekijänä.

”Toisaalta tytön toivomiseen saattaa vaikuttaa kasvatusasiat. Voi olla, että tyttöjä halutaan yksinkertaisesti siksi, että heidän oletetaan olevan helpompia lapsia kuin poikien”, Hirvonen pohdiskelee.


Naisten maailma

Pojat ovat merkinneet maatalousyhteiskunnassa vaurautta. Miehet ovat tehneet raskaat satoa tuottavat työt. Pojat ovat merkinneet myös suvun nimen jatkumista. Tyttöjen vanhemmille epäedulliset naimakaupat ovat puolestaan laskeneet tyttöjen arvostusta.

Länsimaissa tällaisia käytäntöjä ei enää ole, mutta miehet pönöttävät silti suuryritysten johdossa. Pudottaako naisten parempi pärjääminen koulutuksen ja työn saralla miehet pikku hiljaa johtopalleiltaan?

”En usko tähän. Länsimaissa on herätty poikien huonoon koulumenestykseen ja tilannetta on lähdetty korjaamaan sukupuolisensitiivisen opetuksen avulla. Myös miesten hiipuvan työllisyyden ongelma on tiedostettu ja sitä yritetään ratkaista”, Hirvonen kertoo.

Hirvonen näkeekin tulevaisuuden mieluummin tasa-arvoisena kuin naisvaltaisena. Ehkäpä silloin myös Microsort tekee konkurssin. Jos nimittäin kumpikaan sukupuoli ei ole halutumpi, voi yhtä hyvin luottaa luonnon omaan valitsemisprosessiin.


Sukupuoliseulonta Suomessa

Tyttökeskeisyys on nimenomaan yhdysvaltalainen ilmiö. Emme tiedä, olisivatko tytöt myös Suomessa suositumpia kuin pojat, sillä Microsort-hedelmöitysmenetelmän käyttö on Suomessa lailla kielletty.

”Laki kieltää yksiselitteisesti lasten ominaisuuksiin vaikuttamisen hedelmöityshoidoilla”, Valviran hedelmöityslaista vastaava juristi Riitta Burrell kertoo.

On kuitenkin yksi poikkeus, jossa sukupuoli on lain puitteissa valittavissa.

”Jos perheessä on perinnöllinen sairaus, joka periytyy ainoastaan toiseen sukupuoleen, voidaan käyttää lain mukaan sukupuolen valitsemista hedelmöityshoitona”, Burrell kertoo.

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

Lue myös

Onko lapsen sukupuolen ennustaminen mahan muodon perusteella pelkkää puppua? Nyt voit kokeilla. 

Lue lisää »

Harvardin yliopiston synteettisen biologian professori George Church visioi sukupuuttoon kuolleiden lajien herättämisestä henkiin. Tällä hetkellä professori etsii seikkailunhaluista naista synnyttämään neandertalinihmisen.

Lue lisää »

Toiset tykkäävät järjestää pirskeet. Toiset jopa leipovat värillisen kakun, josta sukupuoli selviää. Nämä tavat ovat kuitenkin niin edellistä vuotta. 

Lue lisää »

Tekeekö Calvin Kleinin alushousut lapsesta pedofiilin unelman? Entä onko lapsuus niin viatonta kuin Christian Dior antaa ymmärtää? Visuaalisen kulttuurin tutkija Annamari Vänskä pohtii kirjassaan Muodikas lapsuus kysymyksiä lastenvaatteita mainostavien muotikuvien kautta.

Lue lisää »

Yhdynnän jälkeen X- ja Y-siittiöt uivat kohti munasolua. Voittajasiittiö hedelmöittää munasolun.  Syntyy ainutlaatuinen geneettinen kokoonpano, jota kutsumme myöhemmin tytöksi tai pojaksi. Tarvitaan kuitenkin muutakin kuin inkivääriä ja etanoita, jotta tytöistä tulee tyttöjä ja pojista poikia.

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.