Vau.fi:n foorumillakin on käyty vilkasta keskustelua liittyen uskomuksiin tulevan lapsen sukupuolesta. Esimerkiksi nimimerkki IhaNainen kertoo miehensä äidin kertoneen, että pahoinvoinnin vähäisyys tai puute olisi merkki poikalapsesta.
Lue myös: Mistä on pojat ja tytöt tehty?
IhaNainen kertoo itse selvinneensä pahoinvoinnitta, mutta toisaalta taas finnejä on kasvoissa riittänyt senkin edestä. On kuulemma olemassa sananlaskukin, jossa väitetään, että ”poika vie terveyden, tyttö kauneuden”.
Makkara poikittain
Vauvavatsan muodon perusteella arvellaan yhtä sun toista: jos vatsa on vähän kuin poikittain lötköttävä makkara ja sijaitsee melko alhaalla, on masuasukkina tyttö. Poikavauvaa odottavan vatsakumpu taas sijaitsee ylempänä ja on muodoltaan potkupallomaisempi.
Lue myös: Tyttö vai poika?
Vatsanmuodoista foorumilla kertoillut nimimerkki Cava listaa muitakin uskomuksia ja kätilöiden jokapäiväisessä työssään tekemiä havaintoja. Vauvan sukupuolta arvellaan esimerkiksi myös sikön sykkeen perusteella: Jos syke on alle 145 lyöntiä minuutissa, on kyseessä poikalapsi ja yli 145 lyöntiä merkitsisi tyttöä.
”Minun neuvolantäti sanoi tämän "huhun" pitävän yllättävän hyvin paikkaansa, mutta TIETYSTI poikkeuksia on. Eli selkeä korrelointi asiassa on, mutta ei silti mikään luotettava sääntö. Esikoisen [poika] syke pomppi tuossa molemmin puolin, mutta oli ehkä aavistuksen useammin alle 145, joten arvuuttelua sekin”, Cava kirjoittaa.