Pitkään jatkuva raskauden yrittäminen johtaa huoleen, ovulaation jahtaamiseen ja täsmäseksiin. Silloin ei puhuta enää seksin ilosta eikä läheisyydestä. ”Kyllä seksiin tuli sellaista suoritusfiilistä. Jos taas muistelee luomuvaihetta, seksi oli silloin hauskaa ja rentoa”, Eeva kertoo. Vaikka Tommin ja Eevan läpikäymät IVF-hoidot vaikuttivat parin läheisyyteen, lopulta koettelemukset vahvistivat liittoa.

Eeva ja Tommi ovat käyneet läpi henkisesti ja fyysisesti raskaita IVF-lapsettomuushoidot. Ne vaikuttivat vahvasti pariskunnan seksielämään.


 


”Pidemmän päälle seksistä tuli päämääräkeskeistä, tietyssä mielessä tylsää. Se tähtää ainoastaan hedelmöittämiseen. Mukaan hiipii myös ahdistus: eikö homma etene”, Tommi muistelee.

Lue myös: Imetys ja seksuaalisuus

Hoitojen aikana seksi hävisi kuvioista

Eeva ja Tommi päättivät lähteä hoitoihin, kun he saivat tietää, että heidän mahdollisuutensa saada lapsi luomukeinoin oli pieni. Pariskunnalle tehtiin useita IVF-hoitoja eli koeputkihedelmöityksiä. IVF-hoitojen kohteena on lähinnä nainen.

”Hoitojen aikana turvottaa ja oma keho tuntuu vieraalta. Liikuntaa ei voi harrastaa hoitojen edetessä. Miehellä ei ole tätä fyysistä puolta, joten mies kokee varmasti asian eri tavalla”, Eeva huomauttaa.

Miehen tehtävä hoitojen osalta on masturboida siemenneste astiaan. Tämän jälkeen mies seuraa tilannetta ulkoapäin. Vaikka IVF-hoitoja ei tehdä miehelle, hoidot vaikuttivat myös Tommin haluihin.

”Koko ajatus seksistä tuntui välillä mahdottomalta”, Tommi kertoo.

Lue myös: Miehen haluttomuus kalvaa Mirjamia

Läheisyys väheni parin välillä hoitojen aikana

Eeva koki hoidot vahvasti kehossaan.

”Läheisyyden määrään vaikuttivat varsinkin aktiivihoidot, joiden aikana munasolumäärää kasvatettiin. Ne olivat etäännyttäviä aikoja, mutta en ollut parisuhteesta huolissani. Aina kuitenkin tiesin, että nyt on hoitorupeama päällä”, Eeva sanoo.

Mitä useampi hoito oli takana, sitä enemmän alkoi vain toivoa, että hoidot päättyisivät.

Parin läheisyys teki hoitojen aikana aaltoliikettä.

”Eevalla oli välillä vahvoja fyysisiä kipuja. Toimenpiteet olivat hankalia. Se vaikutti toiseen koskettamiseen”, Tommi kertoo.

Vaikea tilanne voi syöstä pariskunnan kriisiin. Eevan ja Tommin suhdetta koettelemukset kuitenkin vahvistivat.

”Minulla oli luottamus siitä, että tämä kestää vain hetken. Luotin siihen, että kun hoidot ovat ohi, asiat palaavat uomiinsa”, Eeva kertoo.

Eevan ja Tommin vinkit muille samassa tilanteessa oleville

Asenne on kaiken A ja O. Mieti, näetkö lapsettomuuden uhkana parisuhteelle? Omalla asennoitumisella voi vaikuttaa siihen, kuinka raskaasti lapsettomuuden ottaa ja kuinka se vaikuttaa parisuhteeseen. Älä uhraa kaikkea. Kun parisuhdeongelmia tulee, yritä pitää kiinni myös mukavista asioista.

Älä anna hoitojen vaikuttaa jokapäiväiseen elämääsi: käy töissä, opiskele ja tee ne mukavat reissut, joita suunnittelit. Jos käytät kaiken aikasi ja energiasi ainoastaan lapsettomuuskysymykseen, saattaa olla, että havahdut viiden vuoden päästä siihen, että vuosien yhteissaldo on tasan nolla.

Miehille: menkää hoitoihin mukaan. Se tuo perspektiiviä moneen asiaan.

Kun vanne kiristää päätä, älä jää asian kanssa yksin. Muistakaa, että puhuminen ja kuunteleminen auttaa. Jos lähipiirin tuki ei tunnu riittävältä, hakeudu vertaisten pariin esimerkiksi Simpukan vertaistukiryhmään. Muista, että et ole yksin!

Lue myös: Näin saat orgasmin – tutkijat vinkit haastavat vanhat opit

Lapsettomuuden tuomiin muutoksiin ei voi varautua

Lapsettomuutta harva osaa odottaa. Vielä harvempi osaa varautua siihen, miten lapsettomuus ja siihen liittyvät hoidot vaikuttavat parisuhteeseen.

”Vaikka äitini suvun puolella on jonkin verran lapsettomuutta, en osannut varautua. Olimme kuitenkin aivan uudessa elämäntilanteessa. Emme ole sairastelleet tai kokeneet mitään lapsettomuuteen verrattavissa olevaa. Kun tilanne on uusi, hankalilta päiviltä ei voi välttyä. Pinna oli välillä kireä”, Tommi sanoo.

Pariskunta ei kuitenkaan koe, että lapsettomuus olisi vaikuttanut negatiivisesti heidän suhteeseensa.

”Kohtasimme yhdessä vaikeita asioita. Olemme nyt paremmin parisuhdekartalla kuin siinä tilanteessa, että olisimme lapsiperhe”, Eeva huomauttaa.

Vuosia asian kanssa painiskeltuaan pariskunta halusi mennä eteenpäin

”Mitä useampi hoito oli takana, sitä enemmän alkoi vain toivoa, että hoidot päättyisivät. Enemmän sitä siinä vaiheessa odotti hoitojen päättymistä kuin raskautta”, Eeva kertoo.

Tommi on samaa mieltä.

”Tämä oli kuitenkin monen vuoden prosessi. Olin tietysti toivonut, että olisimme saaneet lapsen hoitojen avulla. Mutta kun aikaa kului, aloin myös toivoa, että hoidot päättyisivät”, Tommi sanoo.

Hoitojen loppumisen myötä pariskunnan välinen seksielämä eheytyi.

”Meillä on todella pieni mahdollisuus saada lapsi luomuna. Nyt ei tarvitse enää laskea päiviä, eikä tehdä ovulaatiotestejä. Ne jutut eivät enää määritä meidän seksikäyttäytymistämme”, Eeva sanoo.

Kun Eeva ja Tommi tekivät päätöksen lopettaa hoidot ja mennä eteenpäin elämässä, se sai heidän parisuhteensa uuteen kukoistukseen.

”Olemme päässeet mekaanisuudesta eroon. On vapautuneempi olo, kun asiat eivät pyöri lapsen saamisen ympärillä”, Tommi summaa.

Haastateltavien nimet on muutettu.

Etsitkö vertaistukea? Lapsettomien yhdistyksen Simpukan kautta on mahdollista tutustua samassa tilanteessa oleviin pariskuntiin.

Keskustelu tai kysy seksistä Vau.fi-foorumilla.

Lapsettomuushoidot vaikuttavat melkein aina parisuhteeseen

”Lapsettomuus vaikuttaa väistämättä seksuaalisuuteen. Tilanteet ovat tietysti yksilöllisiä ja parit ovat erilaisia”, lapsettomien yhdistys Simpukassa parisuhdetyötä tekevä Leena Tuutijärvi sanoo.

Lapsettomuus ja siihen liittyvät hoidot vaikuttavat usein seuraaviin seikkoihin:

Haluttomuus on yleistä niin miehillä kuin naisilla, sillä lapsettomuuskriisi nostaa runsaasti negatiivisia tunteita pintaan.

Lapsettomuushoidot vaikuttavat kehonkuvaan. Jos keho tuntuu vieraalta, se vaikuttaa seksuaalisuuteen.

Seksin aikatauluttaminen johtaa siihen, että seksistä tulee suorittamista. Spontaanisuus ja nautinto häviävät.

Tuutijärvi painottaa omassa parisuhdetyössään kommunikaatiota. Lapsettomuus herättää niin paljon tunteita, että on suuri haaste pysyä omista tunteissa kiinni ja pystyä ilmaisemaan niitä puolisolle.

”Kun rankat ajat koittavat parille, vuorovaikutus on avainasemassa. Se auttaa myös seksuaalisuuden suhteen. Kun tulee haasteita halujen eriparisuudessa, kommunikoimalla pystytään löytämään uudestaan se lämpö suhteeseen”, Tuutijärvi tiivistää.

Sujuva vuorovaikutus lisää läheisyyttä suhteessa.

”Kannattaa panostaa läheisyyteen jo ennen ongelmia. Kun hyvinä aikoina parisuhde on kunnossa, se kantaa myös haastavien aikojen yli. Läheisyyteen on tärkeää panostaa aina”, Tuutijärvi summaa.

Lapsettomien yhdistys Simpukka

 

Mitä mieltä olet artikkelista?