Odottavan aika on pitkä, varsinkin jos odottaa raskauden alkamista. Ikuisesti ei kuitenkaan kannata odottaa. Erikoislääkäri Tiina Hakala-Ala-Pietilä kertoo, koska kannattaa hakea apua.

Viimeksi päivitetty 2.7.2008

Terveellä pariskunnalla, joka on säännöllisesti yhdynnässä pari kolme kertaa viikossa, raskaus alkaa yleensä vuoden kuluessa ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Nyrkkisääntö ja suositus onkin, että jos raskaus ei vuoden yrittämisen jälkeen ole onnistunut, kannattaa hakeutua tutkimuksiin.


 


Lue myös: Aamulämpö paljastaa ovulaation

Kuulutko riskiryhmään?

Tutkimuksiin kannattaa hakeutua jo aikaisemmin, jos naisen kuukautiskierto on pidempi kuin 35 vuorokautta tai lyhyempi kuin 25 vuorokautta tai, jos kierrot heittelehtivät tai vuodot ovat kovin runsaita, pitkäkestoisia tai kivuliaita. Samoin tutkimuksiin on syytä hakeutua jo muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen, jos nainen on aiemmin sairastanut munasarjatulehduksia, jolloin munatorvet saattavat olla tukossa.

Myös silloin, jos nainen on yli 35-vuotias, kannattaa tutkimuksiin hakeutua jo puolen vuoden yrittämisen jälkeen, koska naisen hedelmällisyys laskee tämän jälkeen nopeasti ja hoitoihin kannattaa edetä rivakammin kuin nuorempien.

Miehen siemenneste kannattaa tutkia jo muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen, jos mies on sairastanut pahoja genitaalialueen tulehduksia, jos on tehty kivespussiin tai nivusalueelle kohdistuneita leikkauksia tai jos kivekset eivät olleet syntyessä laskeutuneet kivespussiin. Erektio- tai ejakulaatiohäiriöt ovat myös syy hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon.

Lue myös: Haluttaako? Ehkä ovuloit

Syy selviää useimmiten tutkimuksissa

Noin 30 prosentilla lapsettomuuden syy löytyy naisesta, samoin miehestä ja 30 prosentilla löytyy häiriöitä molemmista. Noin 10 prosentilla selvää syytä lapsettomuuteen ei löydy.

Yleisimpiä hedelmällisyyshäiriöiden syitä ovat munasolun irtoamishäiriöt (16-32 %), munajohdinvauriot (14-20 %), kohtuviat (2-5 %), endometriosi (6-20 %) ja miehestä johtuvat syyt (20-30 %). Jopa joka viidennellä pariskunnalla ei löydy mitään syytä hedelmällisyyshäiriöön, mutta silti hoidoista on usein apua ja saattaapa varsinainen syy paljastua esimerkiksi vasta koeputkihedelmöityksen aikana solutasolta.

Tiina Hakala-Ala-Pietilä
LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

Mitä mieltä olet artikkelista?