Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien eli siis nais- tai miesparien oikeus perheen sisäiseen adoptioon jakaa selvästi mielipiteitä eduskunnassa.
Hallituksen esityksen mukaan rekisteröidyn parisuhteen osapuoli voisi adoptoida toisen osapuolen lapsen. Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on parantaa rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten asemaa. Mietinnön perusteluissa korostetaan, että sisäisellä adoptiolla ongelmat voidaan poistaa.
Lain vastustajien näkemyksen mukaan esityksen pääpaino on aikuisten oikeuksissa; adoption kohteena olevan lapsen oikeudet jäävät toissijaisiksi. Vastaan äänestäneet muistuttivat vastalauseessaan, että lapsella on oikeus sekä äitiin että isään.
Koska sisäinen adoptio ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista, lapsella ei ole oikeudellista vanhemmuus- tai sukulaisuussuhdetta oman vanhempansa kumppaniin. Jos lapsen vanhempi kuolee, lapsen huollon järjestämiseen voi liittyä epätietoisuutta.
Hallituksen esitystä tukeva mietintö hyväksyttiin äänin 10–5.
Asiasta kertoi Verkkouutiset.