Isäksi ei ehkä kannata ryhtyä enää vanhoilla päivillä, vaikka paukkuja riittäisikin. Yli 45-vuotiaana lapsen saaneiden isien lapset kuolevat saavuttamatta aikuisikää kaksi kertaa todennäköisemmin kuin nuorempien isien lapset, tuoreessa tutkimuksessa väitetään.

Viimeksi päivitetty 2.6.2008

Vanha isä
Suomessa ensi kertaa isäksi tulevien keski-ikä on nykyisin noin 31 vuotta. Ensisynnyttäjien keski-ikä vuonna 2006 oli 28 vuotta.
Tutkimuksen kohteena oli kaikkiaan 100 000 vuosina 1980–1996 syntynyttä lasta, joista tähän mennessä 830 on kuollut alle 18-vuotiaana. Suurin osa lapsista oli kuollut alle vuoden ikäisinä. Näin laajaa tutkimusta isän iän vaikutuksesta lapsen terveyteen ei ole aikaisemmin tehty.
Synnynnäisiä vikoja ja lisääntynyttä tapaturma-alttiutta
European Journal of Epidemiology –lehdessä raportoidun tutkimuksen mukaan vanhojen isien lasten kuolemat liittyivät usein synnynnäisiin vikoihin, kuten sydämen ja selkärangan epämuodostumiin, mikä lisäsi pikkulapsikuolleisuutta.
Myös tapaturmaisten kuolemien määrä oli keskivertoa suurempi, minkä tutkijat ajattelevat johtuvan siitä, että lapset sairastivat muita useammin tapaturma-alttiutta lisääviä sairauksia, kuten autismia, epilepsiaa ja skitsofreniaa.
Tutkijat uskovat, että syy lapsen sairauksiin piilee vanhenevan isän laadultaan heikkenevässä spermassa.
Jo aikaisemmin on tiedetty, että vanhemmalla iällä isäksi tulevilla on neljä kertaa suurentunut riski saada Down-lapsi, ja että yleensäkin sperman laatu heikkenee iän myötä.
Suurin osa ikääntyviä vanhempia käsittelevistä tutkimuksista on tähän mennessä keskittynyt tarkastelemaan vanhojen äitien aiheuttamia ongelmia. Tässä isätutkimuksessa sekä äidin ikä että sosioekonomiseen taustaan liittyvät eroavaisuudet on otettu huomioon.
Äidin ikä vaikuttaa enemmän
Kaikesta huolimatta äidin iällä on lapsen terveyteen suurempi vaikutus kuin isän iällä. Esimerkiksi Down-lapsi syntyy noin yhdelle äidille 900:sta alle 30-vuotiaiden keskuudessa. Nelikymppisten äitien joukossa riski saada Down-lapsi on jo 1/100. Myös keskenmenon riski kasvaa jyrkästi naisen iän myötä.
Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä vuonna 2006 oli 28 vuotta. Kaikkien synnyttäjien keski-ikä samana vuonna oli tasan 30. Ensi kertaa isäksi tulevien keski-ikä on nykyisin noin 31 vuotta.
Lähteet:
Lue myös:

Lapsentekoon ryhdytään yhdennellätoista hetkellä
Lapsettomuudesta stressiä vai toisin päin?
Kun nainen tulee tiettyyn ikään

Mitä mieltä olet artikkelista?