Lomakotitoiminta täyttää 60 vuotta – uusia lomakoteja etsitään
Pelastakaa Lapset – järjestön lomakotitoiminta täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Monelle lapselle lomakodit tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden omaan lomaan. Lomakodeissa käyvät lapset ovat pääsääntöisesti 4 – 12 -vuotiaita. Nyt Pelastakaa Lapset etsii uusia lomakoteja. Järjestö antaa lomakotitoimintaan mukaan tulevalle perheelle koulutusta ja sosiaalityöntekijän tuen. Lapsen hoidosta maksetaan kulukorvausta hoidon tarpeen mukaan.
Lomakotitoiminta alkoi vuonna 1949, jolloin toisen maailmansodan jälkeen erikoisesti kaupungeissa asuvia lapsiperheitä koetteli pitkään elintarvikepula. Kaupunkilaislasten vanhemmat halusivat lähettää lapset kesäksi maalle paremman ruoan ääreen vahvistumaan. Pelastakaa Lapset -järjestön avulla maaseudulta löydettiin lapsista kiinnostuneita perheitä, jotka olivat halukkaita ottamaan hoitoonsa kesäksi lapsia.
Toiminnan alkuaikoina lapset viettivät lomakodissa koko kesän, kolme kuukautta. Aina 1970 -luvulle asti Pelastakaa Lapset järjesti yhteiskuljetukset linja-autolla ja junalla eri puolilla maata sijaitseviin lomakoteihin. Yhteiskuljetukset maalle oli järjestetty kesäkuun alussa ja paluu tapahtui muutamaa päivää ennen koulun alkua.
Lomakotitoiminnan alkuvuosina lähes kaikki lapset olivat kotoisin Helsingistä ja alle kouluikäisiä. Ensimmäisen kesän, 1949 kokemukset olivat myönteisiä 50 lapsen palatessa lomakodeista hyväkuntoisina ja virkistyneinä. Niinpä lomakotitoiminta laajeni vähitellen kattamaan koko maan ennaltaehkäisevänä lasten loman ja virkistyksen tarjoajana. Suurimmaksi ryhmäksi nousivat koululaiset ja koulujen lomien lyhenemisen myötä myös lomakodissa vietetty aika lyheni. Elintarvikepulan väistyttyä lasten todettiin tarvitsevan edelleen virkistystä. Suuri osa lapsista oli yksinhuoltajaperheistä, joille lomakodit tarjosivat erilaisen ympäristön maaseudun eläimineen ja askareineen.
Lomakotitoiminta on säilyttänyt 60 vuotta asemansa ennaltaehkäisevänä toiminnan muotona. Lapsella on oikeus myös tänään lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan. Viime vuonna Pelastakaa Lasten käytössä oli 142 lomakotia, joissa lomaa vietti 397 lasta. Lomakodeissa käyvät lapset ovat pääsääntöisesti 4 – 12 -vuotiaita. Loma-ajat vaihtelevat kesällä yhdestä kolmeen viikkoon. Lapset voivat käydä lomakodeissa myös muina loma-aikoina.
Pelastakaa Lapset etsii uusia lomakoteja ja antaa lomakotitoimintaan mukaan tulevalle perheelle koulutusta ja sosiaalityöntekijän tuen. Lapsen hoidosta maksetaan kulukorvausta hoidon tarpeen mukaan. Kaikille lomakodeissa käyville lapsille on otettu tapaturma- ja vahinkovastuuvakuutus. Lomakodit tarjoavat monelle lapselle ainutlaatuisen mahdollisuuden omaan lomaan. Lomakotitoiminnasta kiinnostuneet perheet voivat ottaa yhteyttä oman asuinalueensa Pelastakaa Lasten aluetoimistoon.