Telkkari nostaa verenpainetta?

Televisiota on jo pitkään syytetty lasten terveyden pilaamisesta. Uuden tutkimuksen mukaan syytökset eivät ole täysin perättömiä: lasten television katselu näyttää nostavan verenpainetta.

Runsas TV:n töllötys on pahasta, todistelee uusi tutkimus.

Runsaasti televisiota ja videoita katsovien lasten verenpaine saattaa olla useammin koholla kuin muiden riippumatta lasten painosta, espanjalais-yhdysvaltalainen tutkimus vihjaa. Tietokoneen käyttö ei vaikuta samoin.

Tutkimuksessa 111 yhdysvaltalaista 3-8-vuotiasta lasta kantoi liikkeet rekisteröivää mittaria viikon ajan. Mittausten perusteella lapset olivat fyysisesti joutilaita noin 5 tuntia päivittäin. Tästä ajasta keskimäärin 1,5 tuntia kului television, videoiden, tietokoneen tai pelikoneiden parissa.

Pelkkä paikallaan oleminen ei liittynyt verenpaineeseen sen jälkeen, kun analyysissa huomioitiin lasten ikä, sukupuoli, pituus ja röntgenkuvauksessa mitattu rasvan määrä, mutta yhteys havaittiin tarkasteltaessa television ja videoiden katselua. Vähiten televisiota ja videoita katsovien verenpaine oli selvästi alhaisempi kuin eniten katsovien.

Tulokset eroavat aikaisemmista, samansuuntaisista havainnoista, koska tutkimuksessa huomioitiin lasten kehon rakenne ja rasvan määrä.

Tutkimuksesta ei paljastu, miksi television katseleminen nostaisi verenpainetta, mutta pelkkä istuminen tai tietokoneen käyttäminen eivät. Yksi selitys on epäterveellinen napostelu, joka on luultavasti yleisempää televisiota katsellessa kuin käyttäessä tietokonetta tai pelikoneita, jotka vaativat enemmän aktiivisuutta.

Tulokset julkaistiin Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 2009; 163:724-730)
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.