Olet täällä: > Lapsen terveys> Saippuaton lapsuus

Saippuaton lapsuus

Lapsi kylpee

Vauvoilla on herkkä iho, eikä vauvoja suositella kylvetettävän kuin kerran viikossa. Lapsen kuuraamisessa kannattaa säilyttää kohtuus myöhemminkin.
Vauvaikäisten hikirauhaset eivät ole vielä kehittyneet täyteen valmiuteen, eikä näin ollen vauvat hikoile.
 
Vastasyntyneen iho on myös hauraampaa, sillä ihosolut ovat heikosti kiinni toisissaan. Vauvan ihoa ei siis ole syytä pestä usein, eikä vauvan kylvettämisessä saa käyttää saippuaa.
 
Saippuan sijaan kosteuttavat voiteet saattavat tulla kysymykseen niin pienillä kuin vanhemmillakin lapsilla. Kuivaihoisien vauvojen kohdalla kylpyveteen voi esimerkiksi lisätä kylpyöljyä.
 
 
Vesi riittää leikki-ikäisillekin
 

Leikki-ikäistenkään lapsien ei ole syytä siirtyä täysmittaiseen ihonhoitotuotteiden käyttöön.
 
Leikki-ikäistä kylvetettäessä saippuan käyttö on mahdollista, mutta jos lapsi ei ole erityisen likainen, saippuan käyttö on turhaa. Shampoon käyttökään ei ole välttämätöntä, sillä lasten hiukset eivät rasvoitu samalla tavalla kuin aikuisen. Jos shampoota halutaan kuitenkin käyttää, on syytä valita herkälle iholle sopiva mieto pesuaine.
 
Lapsilla usein esiintyvä atooppinen iho aiheuttaa hankaluuksia. Silloin iho saattaa ärsyyntyä liiasta veden käytöstä, kuivuudesta ja saippuasta, mutta myös hikoilusta.
 
Lapsen atooppista ihoa tulisi pestä usein, mutta altistamatta lasta kuitenkaan pitkille suihkutuksille tai kylpemiselle. Suihkun jälkeen lapsen iho kuivataan hyvin ja kostutetaan perusvoiteilla.
 
 
Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

 

 

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 6
feEbpV , [url=http://yskfjoareokz.com/]yskfjoareokz[/url], [link=http://uqclefnrgxah.com/]uqclefnrgxah[/link], http://fqajoggvuidi.com/
Kirjoittaja jfgdyui 04.02.2012
feEbpV , [url=http://yskfjoareokz.com/]yskfjoareokz[/url], [link=http://uqclefnrgxah.com/]uqclefnrgxah[/link], http://fqajoggvuidi.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
nglMVq <a href="http://nbjpqlujnhhj.com/">nbjpqlujnhhj</a>
Kirjoittaja kmghzmlozz 04.02.2012
nglMVq <a href="http://nbjpqlujnhhj.com/">nbjpqlujnhhj</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
1Soo3h , [url=http://nzcnbpdplqte.com/]nzcnbpdplqte[/url], [link=http://cffshlorwaxu.com/]cffshlorwaxu[/link], http://tupefbvqcajw.com/
Kirjoittaja xunvfydwmab 03.02.2012
1Soo3h , [url=http://nzcnbpdplqte.com/]nzcnbpdplqte[/url], [link=http://cffshlorwaxu.com/]cffshlorwaxu[/link], http://tupefbvqcajw.com/
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
ovNQ05 <a href="http://vhobragazttf.com/">vhobragazttf</a>
Kirjoittaja zvtfmzc 03.02.2012
ovNQ05 <a href="http://vhobragazttf.com/">vhobragazttf</a>
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Got it! Thanks a lot again for heplnig me out!
Kirjoittaja Suzy 02.02.2012
Got it! Thanks a lot again for heplnig me out!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
2x viikossa kylpyjä
Kirjoittaja Suvi Hautakoski 21.09.2010
Meillä on molemmat lapset syntymästään saakka käyneet 2x viikossa kylvyssä ja silloin käytetty liberon tai Natusanin kylpyainetta ja shampoota ja muulloin pesty paikat vain vedellä ja molemmilla lapsilla iho pysynyt hyvänä aina.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.