 |
|
Yksi pistos voi pitää sisällään lukuisia rokotteita. |
Rokotusohjelma alkaa tukevalla rokotepaketilla. Kolmen kuukauden ikäiselle vauvalle annetaan kurkkumätä-, jäykkäkouristus-, hinkuyskä-, polio- ja haemofilus influenzae tyyppi b -rokotteita ensimmäinen annos.
Kolmekuiseen lapseen ei onneksi isketä viittä eri piikkiä. Kyse on yhdistelmärokotteesta. Itse pistos tehdään vain kerran. Lapsen immuuni puolustus pystyy käsittelemään jopa tuhat rokotetta samaan aikaan, joten ylimääräisiä pistoskierroksia on turha tehdä.
Rokotuspaketti on kaiken kaikkiaan viisiannoksinen. Toinen annos annetaan viiden kuukauden ikäiselle vauvalle. Kolmas annos pistetään vuoden vanhalle lapselle. Neljäs tulee neljän vuoden paikkeilla ja viimeinen annos vasta teini-iässä.
Seuraava rokotepaketti sisältää tuhka-, vihurirokko ja sikotautirokotukset. Ensimmäinen annos annetaan ensimmäisen ja toisen ikävuoden välissä. Toinen annos annetaan kuusivuotiaalle.
Näiden rokotteiden lisäksi vanhemmat joutuvat pähkäilemään, haluavatko antaa lapselleen rotavirusta ja influenssavirusta vastaan rokotesuojan. Molemmat rokotukset ovat nykyään ilmaisia.
Kuivuttavalta ripulitaudilta suojaavan rotavirusrokotteen ensimmäinen annos annetaan 6-12 viikkoiselle vauvalle. Rokotteeseen kuuluu kaksi vahvistusannosta. Influenssarokote annetaan puolestaan aikaisintaan kuusikuisesta vauvalla. Rokote annetaan vuosittain.
Rokoteohjelmaan kuuluu myös muutama riskiryhmärokote. Jos lapsen lähiympäristössä on aikuisia, joilla on A- tai B-hepatiitti, annetaan lapselle jo syntymän jälkeen taudilta suojaava rokote. Samoin tuberkuloosirokotus annetaan niille vastasyntyneille, joiden ympäristössä on riskitekijöitä.
Teksti: Jarkko UroLähteet:
LastenrokoteopasTHL: Ylikuormittavatko yhdistelmärokotteet lapsen immuunijärjestelmääTHL: Rokotusohjelma Lue myös:
RokoteallergiatYksi sikainfluenssarokotus riittänee edelleenViheliäiset virukset