Heta syntyi kotona

 

Kotisynnytyskertomus Hetan syntymästä on vahvan naisen tarina. Kirjoitus sai kunniamaininnan Vau.fi:n ja Aktiivinen synnytys ry:n kirjoituskilpailussa.

Tulostettava versio
Synnytys saunassa

”Otin löylyä lisää, rentoutuen lämmössä ja yllyttäen supistuksia tulemaan. Ihanaa, saisin kohdata pienokaiseni ehkä jo tänään!”

Heräsin yöllä metelöintiin ja raketteihin ihmisten palaillessa kotiin juhlista. Hymyilin. Olin päässyt seuraavan vuoden puolelle, eikä lapsesta tulisi sitä, jonka syntymäpäivä olisi aina viimeisenä. Hän saisi myös olla lapsi pidempään, en haluaisi häntä hoputtaa koulutielle tai muihin isojen asioihin. Silitin vatsaani toivottaen pienokaisen tervetulleeksi ja nukahdin uudelleen.

Kuuden jälkeen tunsin tuon tutun tunteen. Lämpimän aallon, joka levisi selkään, vatsaan ja reisiin. Nytkö sinä tulisit? Tuntia myöhemmin totesin supistusten olevan voimakkaampia, nousin ylös, liikuin hiljalleen ympäri taloa. Välillä torkahdin sohvalla, nousten ylös kun kehoni sitä pyysi.

Yhdeksän jälkeen soitin kätilölle - tänään voisi tapahtua. Kätilö kiitti ilmoituksesta ja aikoi lähteä hetimiten kummipoikansa syntymäpäiville, että ehtisi meillekin. Lämmitimme saunan, löylyttelin supistusten palaamiseksi. Kohdunsuu oli 4cm auki, kyllä sinä tulisit, jos vain supistukset pysyisivät.

Tarkastelin tavaroita, kävin iltapäivällä apteekista ruiskuja kun en niitä mistään löytynyt. Aloin luopua toivosta, kun taas ne supistukset lakkasivat. Koetin ajatella positiivisesti ja rentoutua, olla hätäilemättä. Se ei auttaisi.

Puoli neljän aikaan soitin jälleen kätilölle. Sanoin meneväni uudelleen saunaan ja ilmoittavani sitten hänelle, tapahtuuko tänään mitään. Iltahämärä oli jo tullut ja kätilöllä oli matkaa. Saunassa supistukset jälleen voimistuivat. Otin löylyä lisää, rentoutuen lämmössä ja yllyttäen supistuksia tulemaan. Ihanaa, saisin kohdata pienokaiseni ehkä jo tänään!

Kätilö lähti matkalleen, mummu soitettiin pienemmän avuksi. Kätilöllä menisi parisen tuntia ajaessa, toivoin turvallista ajomatkaa. Tuleva isosisko halaili aaltojen aikana, äidin laulaessa. Välillä leikimme lattialla yhdessä, keskittyen niihin arkisiin asioihin. Kuuden jälkeen mummu saapui siskon seuraksi ja siirryimme mieheni kanssa alakertaan, täyttämään allasta. Kätilö saapui hiukan ennen seitsemää. Kohdunsuu oli auennut 7 senttiin - oi, miten olin iloinen!

Vesi oli ihanan tuntuista. Se suojasi minua ja lasta, keinutti supistusaaltojen aikana pehmeydellään. Se lievensi supistukset lähes olemattomiksi, joten hiivin jälleen saunan löylyihin hakemaan vauhtia. Löylyttelyn jälkeen palasin altaaseen voimallisten supistusten kanssa. Heti veteen mentyäni niiden välit venyivät lähes kymmeneen minuuttiin. Kestoltaan ne olivat kahden mittaisia, joten kätilön mielestä kehon piti antaa levätä välissä. Kuitenkin välin vielä venyessä nousin niiden välillä aina seisomaan altaassa, houkuttelemaan seuraavaa, sukeltaen takaisin veden syleilyyn aallon lähestyessä.

Puoli yhdeksän aikaan kohdunsuu oli auennut kahdeksaan senttiin. Hyvältä näytti, matka alkoi lähestyä päätöstään. Kuulin poksahduksen, tältäkö se tuntui! Mieheni ja kätilö katsoivat ihmeissään, mutta seuraavan supistuksen aikana syöksyvä lapsivesi korjasi heidän ymmärryksensä. Kivuliain supistus, en ehtinyt altaan suojiin. Pyörryin polttavan aallon voimasta. Kätilö oli hieman huolissaan, uskaltaisiko päästää minut altaaseen. Pyysin sitä, koska supistusten rajuus olisi minulle liikaa ilman vettä. Lupaisin olla altaan reunalla supistusten aikaan ja tulla pois, mikäli vielä pyörtyisin, ja kätilö lupasi.

Veden lämpö otti minut heti syleilyynsä. Mieheni ja kätilö juttelivat jotain, mutta vaivuin täysin omaan maailmaani. Minä ja syntyvä lapseni olimme yhdessä. Tunsin hänen liikkuvan alaspäin, tulevan luoksemme. Kätilö pyysi minun vaihtamaan lauluni a -äänestä o:hon, mutten pystynyt, ei tuntunut hyvältä vaan sattui liikaa. Jatkoin aan laulamista, yrittäen muutaman supistuksen jälkeen siirtymistä uudelleen, onnistuen siinä. Se tuntui paljon mukavammalta, luontevammalta. Samalla tunsin lapsen syntyvän. Kätilö puhui rauhallisesti, pyysi vaihtamaan asentoa. Lapsen pää oli syntynyt. Kuulin hänen sanovan seuraavan supistuksen odottamisesta, mutta ei, tätä oli vielä jäljellä! Tyttäreni pulskahti veteen kokonaan, kätilö ohjasi hänet syliini, en siihen itse olisi pystynyt.

Ihana pienokaiseni pääsi syliin, rauhoittuen vasta hetken kuluttua. Olin tehnyt sen! Kehoani kuunnellen ja sen kanssa työskennellen, näiden kahden ihanan henkilön tukemana. Olin niin onnellinen.


- - - - - - - - - - -

Haluaisitko sinä jakaa oman synnytystarinasi? Voit lähettää tarinan osoitteeseen vau@vau.fi. Kaikista julkaistuista tarinoista on luvassa yllätyskirjapaketti Vaukirjasta.


Lisää synnytystarinoita:

Päivitetty 05.11.2012
ILMOITUS

Etusivulla nyt


Lähetä kommentti
 
merkkiä jäljellä
Kommentteja yhteensä: 11
Syntymän ihme
Kirjoittaja tuleva mamma 07.02.2011
Minusta tuo kertomus koti synnytyksestä ole romantisoitu. Se on ollut tälle naiselle hänen mahtavin kokemus. On olemassa naisia joille synnytys on helppoa. Jokaisen naisen synnytys on erilainen, ja jokainen kokeesen erillä tavalla kuin joku toinen. Minusta tuollainen arvostelu on naurettavaa. Jokainen synnytys on ainutaatuinen tapahtuma jota ei voi sillä tavalla verrata toisiinsa. Tälle naiselle se kokemus oli hyvä. Itse toivoisin että synnytykseni olisi rauhallinen tapahtuma, ja sellainen johon voin vaikuttaa. Koti synnytyksessä on ammattilainen mukana. Ja jos mennää tähän pelotteluun, niin voihan myös lapsi kuolla sairaalassakin. Synnyttäminen ei ole kilpailu jossa vertaillaan tuloksia,vaan ainut laatuinen ihme. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin, mutta se mikä sopii sinulle ei välttämättä sovi toisille. Joten elkää kilpailko ja arvostelku muita, olkaa ylpeitä omasta ihmeestänne.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Mikä ettei kotisynnytystä, MUTTA...
Kirjoittaja Muhoska 06.02.2011
Toisaalta lapsia on synnytetty kotona ihmisen historiassa paljon pitempään, kuin mitä sairaalassa. Ja sitten taas toisaalta lapsikuolleisuus on ollut noina "vanhoina hyvinä aikoina" paljon suurempi. Itse en synnyttäisi kotona, koska stressaisin siitä liikaa: Mitä jos sattuu jotain ennalta-arvaamatonta? Mitä jos apu ei ehdikään paikalle? Mitä jos lapseni kuolee? Niitä itsesyytöksiä sen jälkeen! Mutta kukin taaplaa tyylillään. Jos luottamus oman kehon tuntemiseen on hyvä ja uskoo siihen, ettei mitään pahaa voi sattua (tai uskoo olevansa tarpeeksi vahva kestämään pahimmassa tapauksessa oman lapsensa kuoleman), niin mikä ettei. Kotisynnytyshän on kuitenkin ihan luonnollinen juttu.

Esikoistani synnyttäessä olin suunnitellut sairaalasynnytystä mutta ns. hoitovirheen takia minut palautettiin kotiin ja ehdin takaisin sairaalaan juuri ponnistusvaiheen alkaessa. Eli vähältä piti, etten minäkin synnyttänyt kotona. Ja oikeastaan tällainen "puolittainen kotisynnytys" sopi minulle ehkä parhaiten.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
No voihan!
Kirjoittaja Sairaala sen olla pitää 06.02.2011
Mahtaa jutun kirjoittaja vähän romantisoida tapahtunutta ja mitä olisi tapahtunut sitten jos joku olisi mennyt pieleen? vauva kuollut? olisiko ehtinyt ambulanssi ajoisa paikalle? en ikinä synnyttäisi kotona. Sitä tuskaa en kestäisi jos lapsi kuolisi vain sen takia, että syntyi kotona. Varsinkin jos kävisi ilmi, että sairaalassa olisi jäänyt henkiin. Kehitysmaissa pakosta synnytytetään kotona. Miksi me emme sairaalassa kun siihen mahdollisuus? hullua minusta! ja uuden elämän aliarvioimista. Olen synnyttänyt sairaalassa ja sielläkin se oli mahtava kokemus jonka haluan kokea uudestaan ammattilaisten seurassa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Meille syntyi tyttö!
Kirjoittaja Anna 04.09.2010
Eli kotisynnytykseni onnistui täydellisesti! Olen onnellinen että sain kokea sen. Kotisynnytys ei sovi kaikille, mutta minulle se oli oikea tapa synnyttä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Onnea synnytykseen Anna
Kirjoittaja Siiri 04.08.2010
Toivottavasti sinulla kotisynnytys sujuu kuten toivot ja kaikki menee hyvin!

Itse tunsin oloni turvalliseksi sairaalassa, kaikkien laitteiden ja osaavan ja mukavan henkilökunnan keskellä.

Olisin vielä kommentoinut tuota passiivisuutta, että minulta kysyttiin heti tarvitsenko kipulääkettä, haluanko jumppapallon tai muita apuvälineitä jne. Tunsin että minun mielipidettäni kuunnellaan ja ne toiveeni toteutettiin. En kokenut oloani passiiviseksi. Olin tietoinen eri mahdollisuuksista ja sain myös kokeilla eri asentoja ja myös kipulääkitystä annettiin toiveideni mukaan asteittain. Mieheni oli tukena koko synnytyksen ajan.
Mutta kuten sanoit, meitä on erilaisia, ja onneksi ollaan Suomessa missä on mielipiteen vapaus ja vapaus tehdä asioita kuten itse haluaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
No ei ole romanttista
Kirjoittaja Anna 03.08.2010
Ihanaa, kyllä! Mitä voi olla ihanampi, kun lapsen syntymä rauhallisessa kodissa, jossa kaikki äänet ovat tuttuja, äiti ei stressannu niin paljon, perhe on läsnä? Sinä ehkä et ymmärrä, mutta minulle tämä on unelma ja tiedän mikä on minulle parasta. Kotisynnytyksistä on tehty tutkimuksia ja ihan kuten sanoit, mikäli ei kaikki sujuu suunnitelmien mukaan lähdetään tietenkin sairaalaan!

Ammetta ei joka sairaalassa saa käyttä, itse en saanut kertakaan vaikka haluaisin. Asentoja ei myöskään monia on mahdollista kokeilla... Se on ihanaa että suurin osa äideistä on tyytyväinen sairaalasynnytykseen, mutta on myös niitä jotka eivät ole. Ja kyllä sairaalassa ollaan passiivisia heti, kun sinne päästään. Hoitohenkilökuntakaan ei ala sun toiveita toteuttamaan, on heillä muutakin tekemistä. Mulla on vaikea kaikki kotisynnytyksen plussat tässä sulle esittää, ja se on todennäköisesti tarpeetonta. Ainoa mitä sanoisin että se mikä sun mielestäsi on ainut oikea tapa tehdä asioita, ei välttämättä sitä ole.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Eikö romantisoi?
Kirjoittaja Siiri 03.08.2010
Miten niin ei romantisoi, eikö tuo tarina nyt ollut aika romantisoitua

***
"Tuleva isosisko halaili aaltojen aikana, äidin laulaessa. "

"Vesi oli ihanan tuntuista. Se suojasi minua ja lasta, keinutti supistusaaltojen aikana pehmeydellään."

***

jne. jne.

Ja ps. sairaalassakin voi mennä kylpyyn jos siltä tuntuu
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Luomuhömppää
Kirjoittaja Siiri 03.08.2010
Entäpä jos jokin synnytyksen kulussa hyvistä esivalmisteluista huolimatta ei menekään niin kuin pitäisi? Sitten ambulanssilla sairaalaan niinkö?
Minkä takia sairaalasynnytystä sanotaan automaattisesti passiiviseksi, eikö siellä voi myös olla aktiivinen jos niin haluaa? Eikö myös sairaalasynnytystä varten voi lukea ja valmistautua? Sitäpaitsi ennen kuin sinne sairaalaan otetaan sisään on sitä synnytystä jo varmasti ihan riittävän kauan aktiivisesti kotona tehty.
Kyllä tämä kotisynnytysten mainostaminen liittyy mielestäni taas kerran siihen että kun meillä täällä Suomessa on asiat niin hyvin niin pitää taas alkaa taas keksiä jotain hölmöyksiä. Kotisynnytyksiä, rokotusten vastustamista, superruokaa ties mitä luomu hömppää. Ei osata olla kiitollisia siitä miten hyvin meillä asiat on.
Omalta kohdaltani voin sanoa että sairaalasynnytyksessäni sain olla juuri niin aktiivinen kuin halusin ja vaikuttaa synnytyksen etenemisessä tehtyihin päätöksiin.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Kehitysmaissa ja kehitysmaissa....
Kirjoittaja Anna 03.08.2010
Ei kukaan kotisynnytyksiä romantisoi ja nykyään vastuullinen kotisynnytystä suunnitteleva hommaa kätilön, joka arvioi tilanteen. Jos olisit synnyttämässä kotona ja ponnistamassa kolmatta tuntia, niin kyllä kätilö sinut sairaalaan olisi lähettänyt. Minä taas en kestää tätä kritisointia. Luullaan että ollaankin niin fiksuja vaik ei mistään konkreettista tietoa olekaan...

Jokaisella äidillä on oltava mahdollisuus valita synnytyspaikkaansa. Jollekin passiivinen rooli sairaalassa sopii, joillekin ei. Itselläni on kolme sairaalasynnytystä takana ja tätä neljättä synnytän kotona, mikäli kaikki on hyvin. Olen hakenut tietoa synnytyksestä, riskeistä, komplikaatioista, kävin lääkäreillä, juttelin kätilöiden kanssa jo melkein yhdeksän kuukautta, joten kaikeksi muuksi kun romanttiseksi kotisynnytystä voidaan sanoa. Kotisynnytys vaatii sellaisia valmisteluita ja tietoa tulevalta äidiltä, jota ei yhtenä päivänä hanki. Joten kotisynnytystä suunnittelevia ei voidaan sanoa vastuuttomattomiksi!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Ei taas tätä ihannointia
Kirjoittaja Siiri 03.08.2010
Mä en kestä näitä siirappisia tarinoita ja tätä kotisynnytysten ihannointia. Lääketiede on päässyt niin pitkälle synnytyksen hoidossa ja kivunlievityksessä. Suomessa on hyvin harvinaista että äiti tai vauva kuolee synnytykseen kun jossain kehitysmaissa joka 8. äiti kuolee raskauden ja synnytyksen aikaisiin komplikaatioihin!
Miksi synnytystä pitää yrittää jotenkin romantisoida?

Miten olisi itselleni ja lapselleni käynyt jos olisin kotona synnyttänyt. Kaiken piti olla kunnossa, lapsi raivotarjonnassa, lantio riittävän iso. Vauvan pää olikin vinossa ja lantioni kulma normaalista poikkeava. Kolmen tunnin ponnistuksesta huolimatta en itse saanut vauvaa liikkumaan synnytyskanavassa alaspäin. Lääkäri joutui laittamaan usean imukupin ennen kuin vauva saatiin ulos. Entäpä jos olisi jouduttu hätäsektioon ja olisin ollut kotona jossain pirtissä.. En halua edes ajatella asiaa. Tällaiset yllä kerrotut tarinat raivostuttavat.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Mahtava kertomus!
Kirjoittaja Anna 02.08.2010
Itsekin suunnittelen synnyttäväni kotona noin kolmisen viikon kuluttua, mikäli kaikki on edelleen hyvin. Välillä kotisynnytys jännittää, mutta tämä kertomus antoi taas potkua eteenpäin :).
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

 



Päätoimittaja: Petra Lehto
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Tiina Pokkinen
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.