Vartalon viimeistelyä kirurgisesti
Carinan paino laski reilusti, mutta silti hän ei ollut täysin vartaloonsa tyytyväinen. Ennen raskautta rinnat olivat olleet DD-kuppikokoa, raskauden jälkeen ne olivat jo G-kokoa. Suuret ja riippuvat rinnat häiritsivät häntä ja aiheuttivat niska- ja hartiakipuja. Myös vatsan alue oli hänelle ongelmallinen, sillä vatsan lihasten välissä oli kahdeksan senttimetrin rako.
Hän päätti mennä korjauttamaan molemmat kirurgisesti. Rintoja pienennettiin ja vatsaa muotoiltiin. Leikkauksista jäi arpia, mutta ne ovat pieniä eivätkä häiritse häntä.
”34-vuotiaana kuuluu mielestäni tuntua vielä "freesiltä". Nyt minusta tuntuu kuin olisin taas 20-vuotias!”, Carina hehkuttaa.
”Aiemmin en uskonut, että olisi mahdollista päästä takaisin siihen vartaloon joka oli ennen lapsia. Mutta olen saavuttanut sen, olen kahdeksan kiloa kevyempi kuin ennen raskautta. Rasvaprosenttini oli ennen 40, nyt se on 23. Kaiken kaikkiaan vointini on nyt paljon parempi”, hän iloitsee.
Paino putosi lisää
Leikkausten jälkeen paino putosi vielä lisää, seitsemän kiloa. Carina noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota pysyvästi, mutta antaa itsensä nauttia herkkujakin silloin tällöin – kohtuudella.
”Luulin, että kaipaisin monia ruokia. Mutta en olekaan kaivannut! Tunnen olevani nyt paljon vahvempi, myös henkisesti.”
Myös liikunnasta on tullut olennainen osa Carinan elämää. Hän treenaa vähintään kahdesti viikossa, mutta usein kolme tai neljäkin kertaa.
”Urheileminen vaatii voimaa. Silloin on tärkeää muistaa, että lihas painaa enemmän kuin rasva. Ei kannata siis tuijottaa pelkästään vaakaan, vaan tarkastella lähteneitä senttejä. Minulta on lähtenyt vyötäröltä 23 senttiä”, Carina kertoo.
Hän haluaa kannustaa muitakin elämäntaparemonttiin.
”Pitää vain ryhtyä tuumasta toimeen eikä keksiä tekosyitä. Toisinaan minullakin on ollut raskasta, kun pojat ovat sairastelleet paljon. Mutta onnistuin, ja olen ylpeä siitä.”
”Jos minäkin pystyin siihen, pystyy siihen moni muukin!”, Carina kannustaa.
Teksti: Heidi Elin Nupen
Kuvat: Carinan kotialbumi
Lue myös:
Kurvit kohdilleen raskauden jälkeen
Kauneusleikkauksella kuntoon raskauden jälkeen
Miten eroon maharöllykästä?