Useimmat odottajat tietävät oikeutensa työelämässä, mutta moni työntekijä potee silti huonoa omaatuntoa raskaudestaan ja pelkää kertoa raskaudesta työpaikalla. "Minua pelottaa hirveästi työnantajan reaktio, kun ilmoitan raskaudesta. Pelottaa, että saan potkut", odottaja kirjoittaa Vau.fi:n foorumilla.

Viimeksi päivitetty 23.11.2014

Daaria odottaa ensimmäistä lastaan. Onnellista odotusta varjostaa kuitenkin pelko työpaikan menetyksestä. Raskaus on vielä alussa, mutta jo nyt hän kokee stressiä raskauden paljastamisesta työnantajalleen. Hän tietää, että irtisanominen raskauden takia on laitonta, mutta pelkää silti työnantajansa reaktiota uutiseen.


 


”Minua pelottaa hirveästi työnantajan reaktio, kun ilmoitan raskaudesta. Pelottaa, että saan potkut, vaikka laitontahan se olisi”, Daaria kertoo.

”Minulla on vakituinen työpaikka, mutta hävettää hirveästi, että tälläisen riesan aiheutan työnantajalle. Onneksi olen vuoden päivät ehtinyt hommia tehdä, ettei käynyt ihan klassisesti, että heti nuori nainen on paksuna, kun sen palkkaa”, hän pohtii.

Daarian pelkojen pitäisi olla aiheettomia, mutta läheisen kokemukset osoittavat toista.

”Tuttavani irtisanottiin raskauden takia, työnantajansa ilmoitti, ettei hällä ole varaa moisia maksella”, hän kertoo. Daarian pomo on lisäksi kehunut irtisanoutuneensa itse töistä, ennen kuin jäi äitiysvapaalleen.

Lue myös: Raskaana olevia syrjitään töissä yhä useammin

”Jo työhaastattelussa kysyttiin, onko lapsiluku täynnä”

Luultavasti jokaista odottajaa jännittää raskaudesta kertominen työpaikalla. Jännityksen toivoisi kuitenkin olevan positiivista jännitystä. Daarian pelot ovat valitettavasti monelle muullekin odottajalle tuttuja. Nimimerkillä Venuska on menossa raskausviikko 6+1 ja epäilee, ettei raskautta voi enää kauaa salailla lisääntyvän pahoinvoinnin takia. Myös häntä pelottaa, kuinka raskauteen suhtaudutaan työpaikalla.

”Meillä on pieni työyhteisö, työhaastattelussa jo kysyttiin onko lapsiluku täynnä. Kerroin sen olevan, ja niinhän se olikin, luonto vaan päätti toisin”, Venuska kertoo.

Venuskan työnantaja menetteli väärin kysyessään perhesuunnittelusta työhaastattelussa. Laillisesti kysymystä ei työhaastattelussa saisi esittää. Silti Venuskaa pelottaa, suhtaudutaanko yllätysraskauteen negatiivisesti, ja kuinka se vaikuttaa työtilanteeseen. 

”Siltikään en valehdellut. Elämä ei aina vain mene kuten suunnittelee”, Venuska puolustautuu.

”Saa nähdä millainen soppa tästä vielä syntyy”, hän kirjoittaa.

Lue myös: Äitiys on halpaa työnantajalle

”Raskaudetkin kuuluvat työelämään”

”Työnantajan suhtautuminen raskauteen riippuu varmasti täysin työnantajasta ja työpaikan koosta”, Mörri-Möykky pohtii.

”Pienessä firmassa, jossa jonkun raskaus tulee puun takaa yllätyksenä, asialla on varmasti paljon suurempi vaikutus työpaikalla kuin jossain isommassa firmassa, jossa joku on jatkuvasti raskaana. Toki myös tehtävän työn luonne vaikuttaa siihen, kuinka helppoa on saada sijaisia ja missä aikataulussa”, hän kirjoittaa.

”Mutta turha siitä on stressata. Raskaudetkin kuuluvat työelämään”, Mörri-Möykky huomauttaa.

Irtisanomisen pelko ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka painaa töissä olevaa odottajaa. Nimimerkillä Touhotin meni ylennys sivu suun omantunnontuskien takia.

”Itselle kävi niin, että hain yllennystä ja kesken haku prosessin plussasin. Ja kävipä niin, että ylennystä tarjottiin – vaan omatunto ei antanut periksi ottaa ylennystä vastaan”, Touhotin kertoo.

”Oli hankala päätös mutta nyt on helppo hengittää”, hän toteaa.

Kuinka sinun työpaikallasi suhtauduttiin raskauteesi? Tunsitko huonoa omaatuntoa vanhempainvapaalle lähtemisestä?

Lue lisää kokemuksia ja osallistu keskusteluun: Raskaus ja työ

Mitä mieltä olet artikkelista?