Jyväskylässä ei ole aivan tavallinen heinäkuinen lauantaipäivä. Pieni keskustan katu tulvii iloisenvärisiä, kiljuvia, käsi kädessä eteneviä, kärrynpyöriäkin heitteleviä, pitkätukkaisia, kaljuja, miespuolisia, naispuolisia, tavallisennäköisiä ihmisiä plakaatteineen, ilmapalloineen sekä lastenvaunuineen.
Noin 300 hengen jono etenee kuitenkin maltillisesti ajoittaisten riemunkiljahdusten ja voimalauseiden halkoessa ilmaa. Half Pride -kulkue on matkalla Lounaispuistoon jatkamaan ilonpitoa. Siellä on myös tarkoitus viettää Jyväskylän sateenkaariperheiden piknik.
Lounaispuistossa eväitä tarjolle asetteleva nainen huikkaa jotain toiselle, joka juuri on laittamassa harsoa vaunuissa nukkuvan lapsen ylle. Ympärillä hyörii myös pikkupoika karkkihelmet kaulassaan. Piknikrinkiin istahtaa muutakin Half Pride -väkeä.
Vilttiä maahan levittelevä Sanna osallistui perheensä kanssa kulkueeseen.
”Marssimisesta jäi hyvä fiilis. Aina on parempi joukkovoimalla puolustaa etujaan kuin yhden ihmisen suulla. Emme kuulleet teiden varsilla seisovasta katsojajoukosta minkäänlaista ikävää kommenttia. Moni näytti hymyilevän”, kiittelee Sanna.
”Kyllä minä ainakin näin erään miehen soittavan suutaan ja vanhemman pariskunnan pudistelevan paheksuvasti päätään. Ja joku nuori nainen näytti kovasti päivittelevän ihan ääneen”, kommentoi joku väliin.
”Hyvähän se on paheksua ja huudella, kun itsellä on kyseenalaistamaton asema ja oikeus lapsensaantiinkin ihan itsestään selvää”, Sanna sanoo happamasti.
Sanna kumppaneineen muodostaa nelihenkisen uusperheen.
”Puolisolla on lapsia edellisestä liitostaan. Minä olin lapsille jo tuttu, koska olin puolisoni pitkäaikainen ystävä. Myöhemmin sain sitten tällaisen uudenlaisen roolin. Asiat ovat vain loksahtaneet paikalleen, ja lapset ovat ottaneet hyvin vastaan.”
Osa Jyväskylän sateenkaariperheistä tuli Half Pride -kulkueen jälkeen puistopiknikille.
Lapsille on tärkeää nähdä, että on muitakin
Piknikpaikkaa koristaa lippu, jonka sateenkaarenvärisellä pohjalla lukee ”Perheet”. Sen on pystyttänyt Heljä Siitari, joka on myös Jyväskylän sateenkaariperheiden tapaamisten takana.
”Setan Rainbow-sivuilla näkyy jokaisen kaupungin sateenkaariperheiden tapahtumia ja tapaamisia. Jyväskylässä tapaamisia on järjestetty kerran kuussa, ja ne jatkuvat Keljon kirkon tiloissa taas syksyllä.”
Siis Keljon kirkossa?
”Tiloja etsiessämme paikallinen pappi järjesti kerhohuoneen meille. Yllättäviä kädenojennuksia voi siis saada kirkon puoleltakin.”
Siitarin mukaan jokakuukautiset tapaamiset ovat tärkeitä sekä vanhemmille että lapsille. Vanhemmat haluavat luonnollisesti jakaa kokemuksiaan, mutta tietynlaista vertaistukea tarvitsevat pienetkin.
”Lapset kohtaavat heteronormatiivisia asenteita ja asetelmia joka puolella: koulussa, päiväkodissa, tv-ohjelmissa ja satukirjoissa. Siksi on tärkeää, että on jokin paikka, jossa lapsi näkee, että on muitakin, jotka elävät samalla tavalla kuin heidän perheensä, eikä siinä ole mitään kummallista.”
Suvaitsevaisuutta pienin mutta sitkein askelin
Siitarilla ja hänen kumppanillaan on yhteistä taivalta takana 20 vuotta. Heillä on 7-vuotias poika, joka sai alkunsa yksityisellä klinikalla.
”Tältä kannalta asenteet ovat muuttuneet parissakymmenessä vuodessa vähän suotuisammiksi. Yhä kuitenkin on isojakin klinikkaketjuja, jotka eivät suostu tekemään hedelmöityshoitoja lesbopareille. Hoitohenkilökunnan asenteet vaikuttavat paljon.”
Vaikka Siitarin tuttaviin kuuluu melko monta sateenkaariperhettä, ei hän itse tunne yhtään miesparia, jolla olisi lapsia.
”Siinähän se biologia eniten iskee. Nykyään jo jonkin verran puhutaan kuitenkin moniapilaperheistä, joissa miesparilla on yhteinen lapsi naisparin tai naisen kanssa.”
Positiivisempi ilmapiiri seksuaalivähemmistöä kohtaan on kasvanut ja kasvanee pienin mutta sitkein askelin. Siitarin mukaan nuorempi sukupolvi ei näe homoudessa enää juurikaan pöyristeltävää.
”Lainsäädännöllisesti perheen sisäinen adoptio-oikeus oli tavattoman tärkeä juttu. Vielä tietysti toivotaan sukupuolineutraalia avioliittolakia, mutta nykyinen hallitus on ollut siinä mielessä pettymys. Muutenkin tarvittaisiin tietynlaista sukupuolisensitiivisyyttä esimerkiksi työpaikoilla ja neuvoloissa. Sukupuolen ei tarvitsisi olla määrittämässä kaikkea. Asioiden pitäisi lähteä enemmän ihmisyyspohjalta”, pohtii Siitari.
Teksti: Jaana Kinnari
Kuvat: Jaana Kinnari
Lue myös:
Perheet sateenkaaren väreissä
Eduskunta hyväksyi perheen sisäisen adoption
Pinkkiä tytölle, vaaleansinistä pojalle?
Mainosten perhekuva