Perheet muuttavat miehen työn perässä

Miehen ura painaa perheiden muuttopäätöksessä vaimon uraa enemmän. Edes naisen koulutus ei tuoreen väitöstutkimuksen mukaan vaikuta: Oli nainen koulutettu tai ei, perheen muuttopäätös tehdään miehen työn mukaan.

Onko oikein, että edelleenkin erityisesti naisen työura joutuu jäihin pikkulapsiaikana?

Väitöstutkija Satu Nivalainen arvelee Helsingin Sanomien haastattelussa, että miehen korkeampi tulotaso on yksi merkittävä tekijä.
 
"Jos naisen palkka olisi sama kuin miehillä, ehkä naisilla olisi enemmän päätösvaltaa muuton suhteen. Mitä suurempi perheen naisen ja miehen välinen tuloero on, sitä useammin miehen työ vaikuttaa muuttopäätökseen”, Nivalainen kertoo Helsingin Sanomille.
 
Suomessa on edelleen huomattavasti yleisempää, että nainen jää hoitamaan lapsia kotiin miehen jatkaessa työelämässä. Ja jos näin on, miehen työn perässä muuttaminen on tavallaan loogista, mutta se tekee samalla perheen entistä enemmän riippuvaiseksi nimenomaan miehen työstä ja tuloista.
 
"Naiset tekevät enemmän työelämään liittyviä kompromisseja. Se vaikuttaa naisten itsenäisyyteen”, Nivalainen toteaa Helsingin Sanomille.
 
Satu Nivalaisen Jyväskylän yliopistossa perjantaina tarkastettavassa väitöskirjassa tutkittiin perheiden muuttoa ja maantieteellistä liikkuvuutta 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Mukana tutkimuksessa oli 80 000 suomalaisperhettä.
 
Lähde: Helsingin Sanomat
 

Lue myös:
 
 
 
Onko teillä muutettu miehen työn perässä? Oletko itse luopunut hyvistä töistä miehen työn vuoksi? Kadutko vai oletko ollut tyytyväinen ratkaisuihisi? Kommentoi!
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 2
Sekö on vapautta...
Kirjoittaja Viirukhan 28.09.2010
että saa käydä töissä? Eikö hyvin moni työssä käyvä kuitenkin ajattele yhtä usein tai useammin kuin kotona olevat äidit kotona olosta, että "joutuu" töihin? Minulla on äitinä etuoikeus olla lapseni kanssa kotona ja lähimpänä ja tärkeimpänä ihmisenä hänelle. Pitääkö isistäkin tulla äitejä? Miksei perhe saa olla riippuvainen isän tuloista? Perheenjäsenten täytyykin heittäytyä mahdollisimman riippuvaisiksi toisistaan, se pitää koko hoidon kasassa! ... ai mutta joo, pitäähän aina VARAUTUA eroon, sehän on nykyään niin yleistä.

Pyh ja pöh, nykyään puhutaan niin paljon "oikeuksista", että unohtuu, mitä se oikeasti tarkoittaa. Ja että oikeuksiin sisältyy myös vastuuta, samoin kuin kaikkeen "vapauteen".

Tästä näkee taas, kuinka vähän äitiyttä - ja nimenomaan kotiäitiyttä - Suomessa arvostetaan, varsinkin suhteessa työuraan. Mennään vaan kaikki töihin, ei tänne maailmaan lisää lapsia tarvita, kun muutenkin Afrikkalaiset näkee nälkää.

Suokaa anteeksi, taisin vähän suuttua :D
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Meille tämä olisi luonnollista
Kirjoittaja ap 25.09.2010
Olen ammatiltani opettaja ja näin ollen löydän koulun joka kaupungista. Mieheni työt eivät ole yhtä yksiselitteisiä, ja periaatteessa pääkaupunkiseudun ohella mahdollisia kaupunkeja ei ole montaa. Hulluahan se olisi muuttaa minun työni perässä. Tähän siis vaikuttaa muukin asia kuin se, että olen selvästi huonopalkkaisempi!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.