Päihdeäitien hoitoyksiköt saivat rahoitusta

Syksy 2010 näytti synkältä päihdeäitien hoidon jatkuvuuden kannalta. Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämät päihdeäitien hoitokodit olivat lakkauttamisuhan alla rahoituspulan vuoksi. Onneksi rahaa löytyi RAY:n ja valtion taskuista ainakin vuodelle 2011.

Päihdeäitien Ensi- ja turvakotien liiton Pidä kiinni-hoitojärjestelmä oli syksyllä lopetusuhan alla. Jyväskylän yksikkö ehdittiin jo lakkauttaa epävarman rahoituksen takia.

Valtio ja RAY ovat myöntäneet päihdeäideille kohdistettua yhteystukea 3 miljoonan euroa. Rahoitus takaa Ensi- ja turvakotien liiton hoitopalveluiden toimivuuden vuodelle 2011.

Uuden rahoituksen avulla jo lakkautettu Jyväskylän hoitokoti Aino aloittaa toimintaansa uudestaan. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia äitejä on kuitenkin jouduttu ohjaamaan muiden kaupunkien hoitokoteihin.


Tarve suuri

Nuorten naisten alkoholiongelman ovat lisääntyneet. Myös äitien päihdeongelmat ovat kasvaneet.

Vuonna 2010 kuntoutuksessa oli 255 perhettä. Määrä on suurin Ensi- ja turvakotien liiton historiassa. Vuonna 2009 määrä oli 232 perhettä.

Kaikki hoitotarvitsevat eivät ole päässeet hoitoon. Esilmerkiksi Helsingissä äitejä on pitänyt käännyttää, kun hoitopaikat ovat olleet jo täynnä.


Lyhyempiä hoitoaikoja

Helsingissä päihdeäitien hoitojaksoja aiotaan lyhentää. Aiempi yli puoli vuotta kestävä hoitojakso poistuu säästösyistä hoito-ohjelmasta. Alle puolivuotta kestävä hoitoaika ei ole kaikissa tapauksissa riittävä.

"Kuntoutus on hyvin yksilöllistä eikä kuntoutusjakson pituutta pitäisi koskaan päättää etukäteen", Helsingin ensikoti ry:n toiminnanjohtaja Kirsi-Maria Manninen sanoo.

Teksti: Jarkko Uro

Lue myös:

Siittiöiden laatu ja alkoholin vaikutus
Saako lasten seurassa juoda?
Lapsen kanssa terassilla

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.