Viimeiseen asti pakko tavata, oli hyvästä tai ei

Kirjoitan omasta tilanteestamme mietinnän arvoisen seikan. En epäile, etteikö isä olisi aivan yhtä hyvä lähivanhempi kuin äitikin, jos tilanne on se, että molemmat vanhemmat ovat henkisesti siihen kykeneviä.
Meidän tapauksessamme tilanne on aivan odotuksesta asti ollut se, ettei perhettä olla perustamassa, mutta isä halusi oikeuden lapseensa, joka minusta tuntui silloin oikeutetulta. Myöhemmin ilmeni, ettei se todellakaan ole lapsen edun mukaista, sillä isä on päihteiden (myös huumaavien) kanssa ongelmissa ja lisäksi maanis-depressiivinen (johon ei halua hoitoa) Oikeus katsoo kuitenkin, että on lapsen edun mukaista antaa tavata tasapainotonta ja oudosti käyttäytyvää isää, toki isän äidin valvonnassa (käytännössä valvontaa ei välttämättä olekaan vaikka molemmat väittävät niin, lapsi kyllä kertoo). Koulupsykologi on todennut, että lapsella on nyt kohonnut riski sairastua maanis-depressiivisyyteen sen perinnöllisen 25% lisäksi, koska joutuu tekemisiin isänsä kanssa.