Kuinka mones maailman ihminen lapsesi oli?

Lapsi ja maapallo

Seitsemän miljardia. Sen verran meitä ihmisiä on. Kuinka mones sinun lapsesi oli? Entä millaisessa maailmassa aikuiset lapsemme tulevat elämään?

BBC:n verkkosivuilta löytyy mielenkiintoinen laskuri, joka kertoo käyttäjälleen, kuinka mones maailman ihminen hän oli syntyessään. Laskuriin voi tietenkin syöttää kenen tahansa syntymäajan, vaikka omien lasten.

Suomessa on BBC:n laskurin mukaan tätä juttua kirjoitettaessa 5 372 499 ihmistä. Maahamme syntyy joka tunti seitsemän lasta, ja kuusi ihmistä kuolee. Joka tunti Suomi saa myös kaksi maahanmuuttajaa.

 

Maailman väkimäärä kasvaa
200 000 ihmisellä päivässä


Keskimääräinen väestönkasvu Suomessa on 0,5 prosenttia. Se on vaatimatonta verrattuna Qatariin, jossa väkimäärä kasvaa maailman vauhdikkaimmin, yli 500 ihmisen päivävauhtia. Koko maailman väkimäärä kasvaa 200 000 ihmisellä päivässä.

Kuluneiden 50 vuoden aikana koko maailman väkimäärä on enemmän kuin tuplaantunut eikä kasvun odoteta lähivuosikymmeninä hidastuvan: Hedelmällisessä iässä olevia ihmisiä riittää, lapsikuolleisuus pienenee kehittyvän terveydenhuollon ansiosta ja ihmiset myös elävät pitempään.

 

Voisiko väkimäärä
sittenkin kääntyä laskuun?

 

Vaihtoehtoisenkin arvelun YK tosin esittää: Sen mukaan voi käydä myös niin, että vuonna 2100 maapallolla olisikin vain 6 miljardia ihmistä, mikä on miljardin vähemmän kuin nyt: vuonna 1950 nainen synnytti keskimäärin viisi lasta, nykyisin luku on 2,5.

Muun muassa Brasiliassa, Venäjällä, Japanissa, useissa Euroopan maissa ja jopa Kiinassa lapsia syntyy niin vähän, että näiden maiden väkimäärän odotetaan lähtevän laskuun vielä tämän vuosisadan puolella.

 

Millaisen maailman aikuiset
lapsemme saavat?


YK:n arvion mukaan maailman rikkaimmat maat – joihin myös Suomi kuuluu – kuluttavat kaksi kertaa enemmän maapallon resursseja muuhun maailmaan verrattuna.

Jos väkimäärä jatkaa kasvuaan nykyiseen tahtiin ja jos kulutustottumukset pysyvät ennallaan, 2050-luvulla (silloin maapallon väkimäärän odotetaan ylittävän 9 miljardia) maapallon resurssit eivät enää lähimainkaan riittäisi; itse asiassa maapalloja tarvittaisiin ainakin kaksi.

Räjähdymäisimmin väkimäärän odotetaan kasvavan Saharan eteläpuoleisessä Afrikassa.

 

Siirry laskuriin BBC:n sivuille (aukeaa uuteen ikkunaan)

BBC:n laskuri on tehty YK:n, Kansainvälisen televiestintäliiton sekä Global Footprint Networkin tietojen pohjalta.

 

Teksti: Petra Houghton, 3 677 498 612 (lapsen 6 326 494 374 äiti)
Kuva: iStockphoto

 

Lähteet:

 

BBC: The world at seven billion

BBC: 7 billion people and you: What’s your number?

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.