”Tympiikö ketään muuta joidenkin sukulaisten ja tuttavien arvioinnit siitä, kenen näköisiä teidän lapsenne ovat? Alkaa jo tulla ihan yli tuo ’onpa kyllä niin äitinsä näköinen poika’ tai ’onpa kyllä ihan vaarin näköinen’”, purkaa turhautuneisuuttaan eräs äiti meidanperhe.fi-sivuston keskustelupalstalla.
”Onneksi seuraava lapsemme adoptoidaan ulkomailta, joten ehkä noita juttuja ei tarvitse kuulla. Tai ainakaan kenelläkään ei liene tarvetta selittää, miten hän näyttää niin siltä faarivainaan Anni-tädiltä.”
Vaikka vauvan ulkonäön vatvominen saattaa vanhemmista tuntua rasittavalta, on kyseessä kuitenkin jonkinlainen sukuun tulemisen rituaali. Havainto siitä, että lähisukulaiset muistuttavat toisiaan, on yhtä vanha kuin ihmiskunta.
Ominaisuuksien periytyminen ei kuitenkaan ole nykypäivänkään ihmiskunnalle ihan selvää, vaikka perimän tutkimus onkin kehittynyt huimasti ja monet sairauksia aiheuttavat geenit on paikannettu. Koulun biologiantunneilla opetettava silmienvärin periytyminen ja väistyvien ja dominoivien geenien toiminta on kuitenkin lopulta vain yksinkertaistettua genetiikkaa. Ne sinisilmäisetkin vanhemmat voivat saada ruskeasilmäisiä lapsia, sillä todellisuus on perinnöllisyyskaavioita ihmeellisempää.
Kansanuskomukset osittain oikeassa
Perinnöllisyyttä koskevia kansanuskomuksia on paljon. Ennen uskottiin, että isyys pystyttäisiin selvittämään vertailemalla lapsen ja isäksi epäillyn korvanlehtiä. Joitakin päätelmiä pyrittiin tekemään myös sormen tyven karvoituksesta. Jälkimmäinen keino lienee ollut haastavaa, mutta aikana ennen isyystestejä oli ulkonäön vertailu ylipäätään ainut keino.
Kansanuskomuksia liittyy paljon myös siihen, minkä värisen ihon tai tukan ajatellaan periytyvän. Tumma- ja punertavatukkaisuuden ja tumman ihon ajatellaan olevan suurella todennäköisyydellä periytyviä, samoin voimakkaan nenän tai vahvojen leukaperien.
”Yleiset ulkonäön piirteet kuten nenä, leuka tai ihon ja tukan tummempi väri ovat hyvinkin periytyviä ominaisuuksia. Erityisesti geenit vaikuttavat pituuteen: pituudesta 80 % on periytynyttä, loppu on ympäristön vaikutusta. Nykyään länsimaissa ihmisen on mahdollista kasvaa täyteen mittaansa”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Markus Perola.
Joskus lapsi on kuin veistetty eri puusta, mutta sukupuuta sekin
Toisinaan lapsi ei peri vanhemmiltaan juuri mitään ulkonäöllisesti tunnistettavia ominaisuuksia:
”Sanon jo kaikille itse ennen kuin he ehtivät, että yleensähän on epätietoisuutta isästä, mutta kun meillä ei ole varmuutta edes äidistä!” kertoo toinen äiti samaisella sivustolla.
Lapsella on esimerkiksi aivan vieraan näköinen nenä, tai joillekin vanhemmille on tupsahtanut täysin vaaleatukkainen lapsi, vaikka kumpikin sukuhaara on ollut perinteisesti tummaa. Joidenkin sisarusten ei puolestaan arvaisi ulkonäköä tutkimalla olevan sukua. Toisinaan on lapsen kasvaessa hätkähdyttänyt sekin, että hän on kuin ilmetty vaarinsa tai mummonsa, vaikka toinen vanhemmista ei tätä muistuttaisikaan.
”Mehän jaamme puolet geeneistämme äidin ja puolet isän kanssa. Sisarusten kanssa taas geeneistä vain keskiarvo on noin puolet samaa. Olemme saattaneet periä vanhemmiltamme juuri sen 'toisen puolikkaan' kuin sisaruksemme. Teoreettisesti siis voisimme olla sisarustemme kanssa vaikka geneettisesti ei-sukulaisia, vaikka äiti ja isä olisivatkin oikeasti samat. Tämä on toki äärimmäisen harvinaista mutta periaatteessa mahdollista”, Perola selventää.
Perolan mukaan juuri tämä 50-50-perimä on syynä siihen, että ulkonäön piirteet voivat hypätä sukupolvia yli.
”Kasvonpiirteiden ja ruumiinrakenteen muodostumisen saa aikaan todennäköisesti satojen geenien toiminta muiden ei-geneettisten tekijöiden lisäksi. Esimerkiksi jos lapsella on erilainen ruumiinrakenne, hän vain jakaa vähemmän juuri tälle ominaisuudelle tärkeitä geenimuotoja sisaruksensa tai vanhempiensa kanssa. Yleisten ominaisuuksien geenit eivät siis toimi yksin, vaan niiden yhdistelmä ratkaisee ja saa aikaan erilaisen lopputuloksen.”
Oli samaa näköä sitten tai ei, suvun ominaispiirteiden etsimistä ei ehkä voi välttää. Perittävää kun on muunkinlaista kuin pinnallista:
”Niiltä adoptiolapsiltakin sitten muuten etsitään vanhemmilta ja suvusta kopioituja ilmeitä ja eleitä”, keskustelussa todetaan.
Teksti: Jaana Kinnari
Kuva: iStockphoto
Lue myös:
Lapsi mittatilaustyönä
Geenimanipulaatiolla toiveiden mukainen lapsi?
Epämuodostumien perusteella abortoidaan yhä useammin
Lapsen sukupuolta ei ehkä pian saa paljastaa