Samalla monia ärsyttävät joka tuutista tunkevat lelulehdet, lahjapaperivuori ja muu roska, sukulaisilta tulevat tusinalahjat ja heiveröistä tekoa olevat muovilelut, jotka ovat jo tapaninpäivänä palasina.
Myös se, miten materialismin ilosanoma vaikuttaa lapsiin, mietityttää vanhempia.
”Lapset menevät joka joulu aivan sekaisin aaton tavaramäärästä. Lahjoja on monesti tullut niin paljon, ettei lapsi edes ehdi leikkiä kaikella tai arvostakaan kaikkea saatua. Tämän vuoksi meillä on lahjoja tarkoituksella vähennetty”, kiteyttää Jyväskylän Fida Lähetystori -kirpputorilta tavattu Anette.
Kotien rajallisen säilöntätilan ja sotkun takia iso tavaramäärä turhauttaa. Lisäksi monia huolettaa se, mihin roina joutuu rikki mentyään. Sosiaaliseen mediaan onkin perustettu useampina vuosina roinattoman joulun puolesta puhuvia ryhmiä.
”Tänä jouluna annammekin lahjaksi jotain käytettyä ja itse tehtyä, tai sitten vain parasta eli aikaa ja yhdessäoloa. Ostamme vähemmän uutta”, todetaan Roinaton joulu -nimisessä Facebook-ryhmän kuvauksessa.
Ryhmän seinällä monet kertovat, miten paketoivat lahjoja kukkakääreisiin ja sanomalehtiin. Kirpputoreja ja verkkohuutokauppoja pidetään oivina paikkoina löytää joululahjoja.
Toivelahjoja voi löytää käytettyinäkin
Irina tutkii Fida Lähetystorin hyllyjen välissä joulukoristeita ja onkin jo bongannut käsintehdyt punatulkut. Hänen mukaansa kirpputoreilta voi löytää paljon hyvälaatuista ja edullista tavaraa.
”Käyn kirppareilla melko usein ja osan joululahjoistakin ostan käytettyinä. Lapsetkin ovat jo oppineet siihen, että kirppareilta saa kukin etsiä itselleen jonkun mieluisan esineen.”
Perheessä on neljä lasta ja tavaraa on kertynyt paljon.
”Nuorempien lasten kohdalla mietitään tarkkaan, mitä hankitaan lahjaksi, sillä kaikkea on jo. Tavarapaljoutta hillitään siten, että usein ennen joulua tehdään leluinventaario: siivoamme kaikki kaapit, ja käyttämättömät lelut lähtevät kirpputorille, terveyskeskusten odotushuoneisiin tai kavereille kiertoon.”

Muun muassa nämä etsivät Fida Lähetystorilla uutta kotia.
Osa kuitenkin kokee, että on vaikea löytää toivelahjaa käytettynä. Roinaton joulu -ryhmän seinällä joku pahoittelee joutuneensa tänä vuonna ostamaan uutta, sillä haluttua lelua ei löytynyt mistään käytettynä.
”En ole ainakaan vielä ostanut joululahjoja kirpputorilta, joskus jotain pehmoleluja muuten vaan kyllä. Ajatus on hyvä, mutta voisi olla hankalaa juosta kirppiksiä läpi jonkun tietyn toiveen perässä”, kommentoi myös Fidasta tavattu Saila.
Myös Roinaton joulu -ryhmän jäsen Piia kertoo ostaneensa uutena ne ”välttämättömät legot”. Hän kuitenkin vannoo itse tekemisen perinteen nimeen ja on välittänyt sitä lapselleenkin.
”Teen lähes kaikki joululahjat itse ja aloitan niiden tekemisen jo aikaisin syksyllä. Lapsille teen esimerkiksi pipoja, lapasia, huopatöppösiä ja hernepusseja. Nelivuotias lapsenikin osallistuu mielellään lahjatalkoisiin. Yhtenä päivänä tehtiin kirjastokassi, johon hän painoi perunalla kuvia. Lapsenkin mielestä on hauska askarrella omia lahjojaan kerhotädeille ja sukulaisille.”
Enemmän elämyslahjoja ja sitoutumista materiaan
Aineettomat elämyslahjat ovat kasvattaneet myös suosiotaan. Elämyslahjat.fi-sivustolta kerrotaan, että monenlaiset koko perheen seikkailupaketit ovat suuressa suosiossa.
”Meillä on kaikenlaisia kylpyläpaketteja ja puistoseikkailuja. Vähän vanhemmille lapsille tarkoitettu sukelluskurssi on ollut myös hyvin suosittu”, sanoo sivuston lahjaneuvoja.
Aineettomiin lahjoihin annetaan Roinaton joulu -ryhmässäkin vinkkejä esimerkiksi kummeille.
”Annat lahjaksi että lähetät hänelle kerran/kaksi kertaa kuukaudessa postia. Tai vaikka postikortteja.”
”Itse tehdyt lahjakortit, joissa tekstinä esim. "Tämä lahjakortti oikeuttaa leffailtaan / yökyläilyyn / uimahallireissuun tms.”
Täysin tavaratonta joulua kovin monissa lapsiperheissä tuskin toteutetaan. Eikä tarvitsekaan, mikäli Tuomas Enbusken toimittaman YLE Radio 1:n ”Tekeekö laitehulluus onnelliseksi?” -asiaohjelman haastateltavia on uskominen. Ohjelmassa tuodaan esille se, että ihmisen pitäisi oppia oikeasti rakastamaan materiaa, jotta pitäisi siitä paremmin huolta. Roinattomassa joulussa idea lienee juuri tämä. Kun tavaroita on vähemmän, ihminen luo niihin todennäköisemmin ainutlaatuisen suhteen. Tällaisen merkityksellisen siteen lapsi muodostaa esimerkiksi unileluunsa: vaikka se olisi miten vanha ja nuhruuntunut, on se silti rakas.
Teksti: Jaana Kinnari
Kuvat: iStockphoto, Jaana Kinnari
Lue myös:
Tavaraa tuutin täydeltä
Onko imetysnukke sopiva lelu?
Lapset mainonnan armoilla
Vanhempi on lapsen paras leikkikaveri