"Kenties tämän talon huoneet jäävät hiljaisiksi, koskaan ei kikatusta kuulu eikä pienten jalkojen töminää."
Näin pohtii yksi kirjoittaja kirjassa Ei kenenkään äiti – kertomuksia lapsettomuudesta. Lause kiteyttää hyvin sen surullisen epätietouden, joka lapsetonta jäytää pahimmillaan vuosikaudet: tuleeko perheunelmasta koskaan totta? Tähänkö on tyytyminen, tyhjään kotiin, vuodesta toiseen?
Ei kenenkään äiti sisältää neljätoista erilaista, hyvin henkilökohtaista tarinaa siitä, millaista on olla tahattomasti lapseton. Kirjoittajat ovat eri-ikäisiä suomalaisia naisia ja miehiä. Heitä yhdistää lapsettomuus, mutta jokainen tarina ja ratkaisu on erilainen. Aloitetaanko lapsettomuushoidot? Yritetäänkö adoptiota? Vai pitäisikö vain hyväksyä, päästää irti ja oppia elämään syli tyhjänä?
Lue myös: Tahaton lapsettomuus
Miksi?
Valtaosa kirjoittajista on lapsettomuustaipaleensa aikana ruotinut lukuisat kerrat kysymystä: miksi? Miksi tämä tapahtuu juuri minulle, juuri meille? Miksi elämä meni niin hankalaksi? Miksi meiltä ei onnistu maailman luonnollisin asia? Miksi emme voi vain rakastella, hedelmöittyä ja yhdeksän kuukauden päästä synnyttää? Miksi jotkut voivat valita jopa lastensa syntymäkuukauden ja ikäeron, kun toiset eivät kymmenien hoitojen ja tuhansien eurojen avullakaan saa yhtään raskautta alulle? Miksi lapsia tulee niillekin, jotka eivät niitä halua tai ansaitse? Miksi en saa itse päättää elämäni suurista asioista? Miksi elämä petti?
Lue myös: Mitä tehdä, kun toivottu raskaus ei ala?
Pakoon ei pääse
Kirjassa todetaan usein, että lapsettomuutta ei pääse pakoon. Se kiemurtelee elämän jokaiselle osa-alueelle ja pitää otteessaan. Lapset, lapsiperheet ja odottavat äidit vyöryvät ovista ja ikkunoista joka paikassa, joka hetkessä. Vaikka omaa tuskaa, surua ja asian vatvomista yrittäisi kuinka saada edes hetkeksi pois mielestä, se ei helposti onnistu. Ystävä kertoo raskausuutisen. Sukulaiset tarkkailevat vatsanseutua ja utelevat ”milloinkas teille?” Rannalla lapset huutelevat äitejään. Joulukorteissa virnistelevät suloiset pikkutontut. Työpaikalla parhaat lomat jaetaan lapsiperheellisille. Kaikilla muilla on se, mikä itseltä puuttuu.
”Se on mukana töissä, kotona, lähikaupassa, lomamatkoilla, häissä ja hautajaisissa – vuoden jokaisena päivänä. Sen takia minua nöyryytetään osallistumaan sätkynukkeleikkiin, jossa puikoissa on milloin lääketiede, milloin sosiaaliviranomaiset."
Kirjassa tuodaan esiin myös lapsettoman tunnekirjoa. Miltä tuntuu olla katkera, kateellinen ja herkästi loukkaantuva, vaikka ei oikeasti haluaisi? Miltä tuntuu, kun haluaisi potkaista vastaantulevaa pallomahaa tai haistattaa paskat väsymystään valittavalle vauvan äidille? Millaista on, kun kukaan ei oikeasti ymmärrä, että lapsettomuus on valtava, identiteettiä vavisuttava kriisi?
Ja jos lapsettomuus jää lopulliseksi, sitä ei pääse pakoon edes hedelmällisten vuosien päätyttyä. Vaikka asia on silloin jo pakostikin biologisesti loppuunkäsitelty, tuo ikätovereiden isonvanhemmuus jälleen surun pintaan. Kun ystävät pauhaavat tohkeissaan lapsenlapsistaan, voi lapsettomaksi jäänyt vain seurata haikeana sivusta ja tuntea tuttua ulkopuolisuutta. Mummouskriisiä poteva lapseton kirjoittaa kirjassa:
"Tahaton lapsettomuus on elämäniän mittainen puute, se näkyy vielä kuolinilmoituksessakin. Surevien joukossa ei mainita rimpsua lasten ja lastenlasten nimiä."
Lue myös: Lapsettomuudesta stressiä vai toisinpäin?
Välitila ilman takeita
Monen kertomuksessa tulee esiin se, kuinka lapsettomuus ajaa elämän eräänlaiseen välitilaan, mustiin vuosiin. On vaikea keskittyä, nauttia, suunnitella, heittäytyä ja elää täysillä, kun elämä on koko ajan mitä jos, sitten kun ja ehkä, ehkä ei. Mitään takeita lapsesta ei ole. Ei silloinkaan, kun päättää lähteä hedelmöityshoitoihin tai adoptiojonoon. Joku kokee, että elämän parhaat vuodet valuvat odottaessa hukkaan, mutta haluaa silti kääntää jokaisen kiven ja kokeilla jokaisen mahdollisuuden saada lapsi. Toinen taas haluaa saada elämän hallintaan, tekee tietoisen päätöksen lakata yrittämästä, jää lapsettomaksi.
Ja vaikka lapsen lopulta saisi, ei lapsettoman identiteetti hevillä lähde. Lapsettomuus jättää pysyvän jäljen ja arven.
Lue myös: Odotuksen odotus