Ei kenenkään äiti

Miltä tuntuu elää vuodesta toiseen odotusta odottaen, elämän välitilassa, lasta toivoen? Ei kenenkään äiti on kokoelma tahattomasti lapsettomien kertomuksia toivosta ja epätoivosta. 

Tulostettava versio

"Kenties tämän talon huoneet jäävät hiljaisiksi, koskaan ei kikatusta kuulu eikä pienten jalkojen töminää."

Näin pohtii yksi kirjoittaja kirjassa Ei kenenkään äiti – kertomuksia lapsettomuudesta. Lause kiteyttää hyvin sen surullisen epätietouden, joka lapsetonta jäytää pahimmillaan vuosikaudet: tuleeko perheunelmasta koskaan totta? Tähänkö on tyytyminen, tyhjään kotiin, vuodesta toiseen?

Ei kenenkään äiti sisältää neljätoista erilaista, hyvin henkilökohtaista tarinaa siitä, millaista on olla tahattomasti lapseton. Kirjoittajat ovat eri-ikäisiä suomalaisia naisia ja miehiä. Heitä yhdistää lapsettomuus, mutta jokainen tarina ja ratkaisu on erilainen. Aloitetaanko lapsettomuushoidot? Yritetäänkö adoptiota? Vai pitäisikö vain hyväksyä, päästää irti ja oppia elämään syli tyhjänä? 

Lue myös: Tahaton lapsettomuus

Miksi?

Valtaosa kirjoittajista on lapsettomuustaipaleensa aikana ruotinut lukuisat kerrat kysymystä: miksi? Miksi tämä tapahtuu juuri minulle, juuri meille? Miksi elämä meni niin hankalaksi? Miksi meiltä ei onnistu maailman luonnollisin asia? Miksi emme voi vain rakastella, hedelmöittyä ja yhdeksän kuukauden päästä synnyttää? Miksi jotkut voivat valita jopa lastensa syntymäkuukauden ja ikäeron, kun toiset eivät kymmenien hoitojen ja tuhansien eurojen avullakaan saa yhtään raskautta alulle? Miksi lapsia tulee niillekin, jotka eivät niitä halua tai ansaitse? Miksi en saa itse päättää elämäni suurista asioista? Miksi elämä petti?

Lue myös: Mitä tehdä, kun toivottu raskaus ei ala?

Pakoon ei pääse

Kirjassa todetaan usein, että lapsettomuutta ei pääse pakoon. Se kiemurtelee elämän jokaiselle osa-alueelle ja pitää otteessaan. Lapset, lapsiperheet ja odottavat äidit vyöryvät ovista ja ikkunoista joka paikassa, joka hetkessä. Vaikka omaa tuskaa, surua ja asian vatvomista yrittäisi kuinka saada edes hetkeksi pois mielestä, se ei helposti onnistu. Ystävä kertoo raskausuutisen. Sukulaiset tarkkailevat vatsanseutua ja utelevat ”milloinkas teille?” Rannalla lapset huutelevat äitejään. Joulukorteissa virnistelevät suloiset pikkutontut. Työpaikalla parhaat lomat jaetaan lapsiperheellisille. Kaikilla muilla on se, mikä itseltä puuttuu. 

”Se on mukana töissä, kotona, lähikaupassa, lomamatkoilla, häissä ja hautajaisissa – vuoden jokaisena päivänä. Sen takia minua nöyryytetään osallistumaan sätkynukkeleikkiin, jossa puikoissa on milloin lääketiede, milloin sosiaaliviranomaiset." 

Kirjassa tuodaan esiin myös lapsettoman tunnekirjoa. Miltä tuntuu olla katkera, kateellinen ja herkästi loukkaantuva, vaikka ei oikeasti haluaisi? Miltä tuntuu, kun haluaisi potkaista vastaantulevaa pallomahaa tai haistattaa paskat väsymystään valittavalle vauvan äidille? Millaista on, kun kukaan ei oikeasti ymmärrä, että lapsettomuus on valtava, identiteettiä vavisuttava kriisi?

Ja jos lapsettomuus jää lopulliseksi, sitä ei pääse pakoon edes hedelmällisten vuosien päätyttyä. Vaikka asia on silloin jo pakostikin biologisesti loppuunkäsitelty, tuo ikätovereiden isonvanhemmuus jälleen surun pintaan. Kun ystävät pauhaavat tohkeissaan lapsenlapsistaan, voi lapsettomaksi jäänyt vain seurata haikeana sivusta ja tuntea tuttua ulkopuolisuutta. Mummouskriisiä poteva lapseton kirjoittaa kirjassa: 

"Tahaton lapsettomuus on elämäniän mittainen puute, se näkyy vielä kuolinilmoituksessakin. Surevien joukossa ei mainita rimpsua lasten ja lastenlasten nimiä." 

Lue myös: Lapsettomuudesta stressiä vai toisinpäin?

Välitila ilman takeita

Monen kertomuksessa tulee esiin se, kuinka lapsettomuus ajaa elämän eräänlaiseen välitilaan, mustiin vuosiin. On vaikea keskittyä, nauttia, suunnitella, heittäytyä ja elää täysillä, kun elämä on koko ajan mitä jos, sitten kun ja ehkä, ehkä ei. Mitään takeita lapsesta ei ole. Ei silloinkaan, kun päättää lähteä hedelmöityshoitoihin tai adoptiojonoon. Joku kokee, että elämän parhaat vuodet valuvat odottaessa hukkaan, mutta haluaa silti kääntää jokaisen kiven ja kokeilla jokaisen mahdollisuuden saada lapsi. Toinen taas haluaa saada elämän hallintaan, tekee tietoisen päätöksen lakata yrittämästä, jää lapsettomaksi.

Ja vaikka lapsen lopulta saisi, ei lapsettoman identiteetti hevillä lähde. Lapsettomuus jättää pysyvän jäljen ja arven.

Lue myös: Odotuksen odotus 

Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen

Ajattelemisen aihetta

Ei kenenkään äiti on ajattelemisen aihetta antava ja koskettava kirja, jota voi suositella kenelle vain. Kirja antaa vertaistukea lapsettomille ja heidän läheisilleen, mutta on avartavaa luettavaa myös muille. Lapsettomuuskertomusten ohessa kirjassa on syvää pohdintaa ihmisyydestä, vanhemmuudesta ja elämän tarkoituksesta. Tarinoiden lisäksi kirjan lopussa on myös faktaa lapsettomuudesta sekä Lapsettomien yhdistyksestä.

Kirjan lapsettomuustarinat tuovat hyvin esiin sen, kuinka lapsettomuus on jokaiselle yksilölle erilainen kokemus. Joillekin lapsettomuustuomion hyväksyminen on helpompaa, toisille se on sodanjulistus omaa vartaloa ja kohtaloa vastaan. Myös lapsettomuuden ratkaisukeinot ovat erilaisia. Vaikka monesti ajatellaan, että ”onhan niitä hoitoja” tai ”ainahan voitte adoptoida”, ei asia ole aina niin yksinkertainen. Kaikki eivät halua hoitoihin, eivätkä kaikki koe adoptiota omakseen. On myös tilanteita, joissa hoidot tai adoptio eivät ole edes mahdollisia, vaikka halua olisikin.

Silti lapsettomuuden kokemuksissa on paljon samaa. Yksi kirjoittajista tiivistää lapsettomuuden kokemuksen näin, ja tavoittaa määritelmällään varmasti monen saman kokeneen tunnot:

"Lapsettomuus on epätoivoa, raivoa, uskallusta ja toivoa, mutta ennen kaikkea se on toivoa. Se on uskoa tulevaisuuteen vuodesta toiseen, yksinäistä ja hiljaista surua, kärsivällisyyttä ja avioliitossa myös sitkeyttä ja taistelua. Lapsettomuus on olotila, josta olen halukas luopumaan milloin vain." 



 

Hanna Parviainen (toim.): Ei kenenkään äiti. Kertomuksia lapsettomuudesta.
Atena 2012, 301 sivua.
 




Teksti: Hanna Brockman
Kuva: Crestock

Lue myös:

Suuria pieniä toiveita
Vielä kun voit
Totuus äitiydestä?
Lapsi: onni vai onnettomuus?
Lapsentekoon vain luvan kanssa?
Vuokralle annetaan: kohtu
Keneltä vauva näyttää?
"Siellä minä odotin, että hakisitte minut kotiin"

Päivitetty 11.06.2012
ILMOITUS

Etusivulla nyt


Lähetä kommentti
 
merkkiä jäljellä
Kommentteja yhteensä: 0

 

 



Päätoimittaja: Petra Lehto
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Tiina Pokkinen
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.