Omat lapset ovat vanhemmille aina mieluinen puheenaihe. Lapsen hauskoista kommelluksista ja mieltä painavista asioista keskustellaan toisten vanhempien kanssa välillä hyvinkin avoimesti. Mutta tuleeko joskus paljastettua liiankin arkaluontoisia asioita?

Lapsia koskevat keskustelut puistossa, kahvipöydän ääressä ja sosiaalisessa mediassa ovat perheille arkipäivää.


 


Vanhemmat kertovat usein esimerkiksi lasten hauskoista kommenteista ja huvittavista sattumuksista, mutta myös lapsen kehitykseen ja käyttäytymiseen liittyvistä huolistaan.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on kuitenkin oikeus yksityisyyden suojaan. Tämä tarkoittaa, että lasta koskevia tietoja ei saa levittää ulkopuolisille ilman lapsen lupaa. Aina vanhempien ei ole helppoa arvioida, kuinka tiukasti lapsen yksityisyyttä tulisi varjella.

Psykologian professori Hannele Räihän mukaan yksiselitteistä sääntöä siitä, mitkä aiheet ovat liian henkilökohtaisia muiden vanhempien kanssa keskusteltaviksi, on vaikea antaa.

”Useimmat vanhemmat erottavat asiat, joista eivät puhu lapsen kuullen. Tämä on riippuvainen perheen keskustelukulttuurista. Joissakin perheissä ollaan hyvin avoimia, eikä kiellettyjä aiheita juurikaan ole. Toisissa perheissä taas ilmaistaan niukasti ylipäätään mitä tahansa”, Räihä sanoo.

Lue myös: Pitkä hoitopäivä harmittaa lasta

Hienovaraisuutta keskusteluun

Etenkin ongelmatilanteissa muilta vanhemmilta saatu keskustelutuki voi olla korvaamaton apu. Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala muistuttaa kuitenkin, että arkaluontoisista asioista puhumista kannattaa harkita tarkkaan.

”Jos alle kouluikäisellä lapsella on esimerkiksi vuoteen kastelua, ei vanhemman ole mitään syytä puhua asiasta ainakaan lapsen kuullen. Eri tilanne on tietysti, jos asiasta puhutaan asiantuntijalle, jolta pyydetään apua ongelmaan.” Hakala sanoo.

Usein vanhemmat puhuvat herkistä aiheista, kun lapset eivät ole paikalla. Hakalan mukaan myös lapsen asioiden puiminen salassa on ongelmallista.

”On otettava huomioon, että takana puhuminen saattaa tulla jotakin kautta lapsen korviin jopa vuosien päästä. Lapsen asioiden eteenpäin kertominen ei millään muotoa rakenna lapsen ja vanhemman välistä luottamusta, joka kasvatuksessa on ihan perusasioita”, Hakala muistuttaa ja kehottaa vanhempia hienovaraisuuteen lapsen asioista keskusteltaessa.

”Vaikka lapsi ei olisi itse paikalla, hänen yksityisyyttään on ehdottomasti kunnioitettava. Pienikään lapsi ei ole esine tai ulkopuolinen olio, jonka asioita meillä aikuisilla on ikään kuin suuremman oikeudella lupa käsitellä lapsesta ja lapsen yksityisyydestä piittaamatta”, Hakala kiteyttää.

Lue myös: Ero lapsiperheessä

Pienikin lapsi kiusaantuu

Vanhemmat asettavat helposti lapsen noloon tilanteeseen esimerkiksi kertoessaan tarinoita lapsen pienistä kömmähdyksistä. Se, kiusaantuuko lapsi vanhempien keskustelusta, riippuu lapsen iästä ja kehitystasosta. Esimerkiksi lapsen kielellinen kehitys vaikuttaa Räihän mukaan asiaan.

”Aivan pienien vauvojen kuullen vanhemmat puhuvat monesti hyvinkin avoimesti, varsinkin läheisille ja tutuille ihmisille. Mielestäni kuitenkin viimeistään 1–2-vuotiaan kohdalla tulee miettiä mitä kertoo, miten kertoo ja millaista kieltä käyttää. Häpeän tunne alkaa kehittyä jo toisella ikävuodella, joten lapsen nolaaminen ”julkisesti” heijastuu lapsen minäkuvaan jo varhain. ”, Räihä sanoo.

Räihän mukaan lapsen kuulemilla keskusteluilla on vaikutusta siihen, millaiseksi lapsen identiteetti kehittyy. Etenkin negatiivisten määritelmien jakamista tulisi välttää jo hyvin pienen lapsen kohdalla. Esimerkiksi lapsen arkuudesta tai liiallisesta villiydestä valittava vanhempi saattaa huomaamattaan aiheuttaa ongelmia lapsen positiivisen minäkuvan kehitykselle.

”Lapsi tunnistaa jo varhain aikuisten tunteita, ilmeitä ja sävyjä ja muodostaa myös näistä kuvaa itsestään, vaikka ei vielä osaa itseään sanallisesti ilmaistakaan”, Räihä kertoo.

Lähes jokainen lipsauttaa joskus asioita, jotka nolottavat lasta. Satunnaiset lipsahdukset eivät kuitenkaan yleensä ole haitallisia.

”Yleensä vanhemmat pyrkivät korjaamaan tilanteen, jos on tullut sanottua tai tehtyä jotain sellaista mikä nolaa lapsen. Vahingollista on se, että lapsi saa kokea toistuvaa nolaamista, eikä korjaavia, positiivisia kokemuksia ole tarjolla”, Räihä sanoo.

Lue myös: Ongelmista taidoiksi

Harkintaa sosiaalisessa mediassa

Lasten yksityisyyden suojelemisesta sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua jo vuosia. Räihän mukaan vanhempien tulisikin tarkkaan miettiä, mitä asioita julkaisevat esimerkiksi facebookissa.

”Tälle ajalle on tyypillistä oman yksityisyyden jakaminen enemmän kuin aikaisemmin, ja siinä voidaan mennä joskus liian pitkälle miettimättä seurauksia.” Räihä sanoo ja jatkaa:

”Vastuulliset vanhemmat miettivät tietosuojakysymyksiä. Vaikka lapsi ei juuri tässä iässä ymmärrä, mitä hänestä kerrotaan, asiat jäävät elämään jonkun muistiin ja somen lonkeroihin. Lapsi voi vanhemmiten törmätä näihin tietoihin yllättävissä tilanteissa, eivätkä vanhemmat pysty suojelemaan häntä.”

Myös Hakalan mukaan vanhempien kannattaa olla tarkkana sosiaalisen median suhteen.

”Sosiaalinen media on siinä mielessä petollinen, että asiat eivät tahdo poistua netistä. Verkon oudosta luonteesta johtuen viesti kulkee sellaisiin yhteyksiin, johon sitä ei alun perin lainkaan ollut tarkoitettu. Ylilyönnit somessa osoittavat, että meidän pitäisi miettiä viestintäämme ylipäätäänkin enemmän.” Hakala toteaa.

Mitä mieltä olet artikkelista?