Suomalaiset haaveilevat useasta lapsesta
Väestöliiton tekemän perhebarometritutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat kaksi tai kolme lasta.
 |
|
Moni suomalainen haaveilee suuremmasta perheestä. |
"Yhden lapsen ihannointi ei ole lisääntynyt Suomessa", Väestöliiton tutkija
Annelli Miettinen kertoo
Kaksplussan haastattelussa.
Väestöliiton tekemä perhebarometritutkimus selvitti 25–45 -vuotiaiden lapsettomien ja yhden lapsen vanhempien perhetoiveita. Useimmat heistä haaveilevat kahdesta tai kolmesta lapsesta.
Tutkimuksen mukaan jopa kaksi viidestä suunnitteli hankkivansa kolme lasta. Luku on korkeampi kuin muualla Euroopassa.
Perheenlisäys katkolla
Suunnitelmat eivät kuitenkaan kaikkien kohdalla käy toteen. Ongelmat parisuhteessa näyttivät johtavan yksilapsisuuteen.
Viidennes yli 35-vuotiaista yksilapsisista aikuisista eli ilman parisuhdetta. Myös noin 30 prosenttia 25–34 -vuotiaiden lapsettomuudesta tai yksilapsisuudesta johtui sopivan kumppanin puutteesta.
Taloudelliset syyt olivat myös yksi este toisen lapsen hankkimiselle.
"Pelko vanhemmuuden mukanaan tuomista taloudellisista rasitteista näkyi erityisesti miesten lastenhankinta-aikeissa", Miettinen huomauttaa.
Joka viides 25–34 -vuotiaasta yhden lapsen vanhemmasta piti yhteiskunnan tukea riittämättömänä.
Teksti: Jarkko Uro