Yli kolmevuotiaille lapsille kaveritapaamiset ovat tärkeitä. Näiden kohtaamisten lomassa moni vanhempi miettii salaa päässään, miten paljon paremmin omat kullannuput käyttäytyvät.

Viimeksi päivitetty 4.1.2012

”Tuntuu, että monet kasvattavat lapsistaan tarkoituksellisen epäempaattisia: viis muista kunhan itse pärjää”, pohditaan KaksPlus-foorumilla.


 


Kun toinen lapsi kohtelee kaltoin omaa kullannuppua, saa häirikkölapsi kasan negatiivisia arvioita osakseen. Tunne on luonnollinen, sillä omaa lastaan pitää tietenkin parhaimpana. Arviot oman lapsen käytöksestä eivät puolestaan ole puolueettomia. Ei ole aina itsestään selvää, että vanhemmat osaisivat tulkita oman lapsen törttöilyjä  objektiivisesti.

”Kukaan ei ole toista parempi ihmisarvomielessä. Mutta toiset käyttäytyvät toisia paremmin”, foorumilla muistutetaan.

Surkeaa vanhemmuuttat

Kun lapsi käyttäytyy huonosti, hakee vikaa automaattisesti vanhemmista. Ajattelemme, että mätien omenien taustalla täytyy olla laho omenapuu.

”Lapsen kuin lapsen saa pilattua vääränlaisella kasvuolosuhteilla ja toiminnalla. On silkkaa välinpitämättömyyttä, kun vanhemmat eivät kiellä lasta. Ehkäpä ajatellaan, ettei se kuitenkaan tottele”, pohditaan foorumilla.

Toisten vanhempien kasvatusperiaatteet ärsyttävät myös helposti. Näin käy varsinkin silloin, kun vanhempi kokee toisten lasten käytöksen uhkaavan oman lapsen turvallisuutta.

”Olin reilun vuoden ikäisen esikoisen kanssa junan leikkivaunussa. Joidenkin isompien lasten äidit näkivät omien lastensa liukumäkeä pitkin kiipeilyn ja etuilun normaalina leikkinä, eivätkä puuttuneet asiaan.”

Foorumiäidin oli itse puututtava vieraiden lasten huonoon käytökseen.

Omat lapset huonompia?

Lasten laittaminen käyttäytymisen perusteella järjestykseen voi kärjistyä siihen, että toinen perhe kieltää lapsia leikkimästä keskenään.

”Lasten leikkeihin liittyvän riidan jälkeen emme ole kelvanneet veljeni vaimolle. Minun ja veljeni lapset ovat nähneet riidan jälkeen vain mummun luona. Kun mummu sitten kuoli, emme ole enää nähneet heitä”, eräs äiti kommentoi.

Yli kymmene vuotta kestänyt riita johtuu siitä, että toinen perhe pitää omia lapsia parempina.

”He huusivat meidän lapselle ja pitivät lasten riitaa yksistään minun lapseni syynä. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen.”

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto

Mitä mieltä olet artikkelista?