Leikkipuistoon saavuttuaan vanhemmat räpyttelivät silmiään: kaikki lapset oli puettu somasti ja muodikkaasti vähintään uudenkirkkaisiin Reimoihin. Trendikkäät vintagekuosit vilkkuivat.
Hiekkalapio kalpeni turbokaivureiden rinnalla
Hiekkalapio vaikutti säälittävän huonolta vitsiltä tuliteriin turbokaivureihin verrattuna. Liian isoihin kirpparihousuihin ja eripariseen pipoon puettu poika näytti hiekkaa kauhoessaan kuitenkin onnelliselta – varsinkin päästessään leikkimään muiden kaivureilla.
Vanhemmat sen sijaan tunsivat selässään kummeksuvia katseita. Ihan kuin poikaakin vilkuiltaisiin säälivästi.
Tuli jonkinlainen häpeän tunne. Näinkö leikkipuistossa tuleekin käyttäytyä: laittaa ykköstä ylle ja varustaa lapset korkeaa elintasoa korostavilla leluilla?
***
Muiden arvostelu mukavaa ajanvietettä?
Äiti lähti tyttärensä kanssa tutustumaan uuden asuinpaikkansa lähipuistoon. Hän asettui hiekkalaatikon reunalle kahden muun äidin viereen. Tervehdittiin ja rupateltiin niitä näitä lapsista.
Sitten se alkoi. Kauempana keinujen luona leikkivien poikien välille tuli kinaa, ja toinen sai hillittömän kiukkukohtauksen. Vieressä istuvat alkoivat ruotia häikäilemättä pojan ja tämän äidin käyttäytymistä, joista oli selvästi havaittavissa aivan vääriä kasvatusmetodeja. Ja miten tuo poika ei osannut vieläkään puhua! Arvostelukierroksen jälkeen äitikaksikosta toinen lähti lapsensa kanssa kotiin päiväunille.
”Kuvittele, heillä ei tyttöä ole vieläkään opetettu kuivaksi! Meillä Iina on käynyt potalla jo vuoden päivät!” puuskahti hiekkalaatikolle jäänyt.
Tutustumiskäyntinsä tehnyt äiti pohti lähtiessään, millaisia juttuja heistä kerrottaisiin, kun heidän selkänsä loittonisi pois kuuloetäisyydeltä.
Voiko tarinoita yleistää isommaksi ilmiöksi? Ollaanko hiekkalaatikolla kilpaa parempia kuin muut? Vau.fi kävi Jyväskylän Mäki-Matin perhepuistossa.
Hiekkalaatikolla tuetaan mutta ollaan myös tylyjä

Ansku, Danika ja Eddie
"On totta, että vanhemmat arvioivat leikkipuistoissa ja muutenkin muita ja muiden lapsia. Jopa niinkin tarkkaan, ettei katsota, mitä oma lapsi touhuaa. Meillä ei kyllä vaatteilla koreilla vaan mennään sään mukaan.”

Veera ja Enitan
"Mielestäni hiekkalaatikko on kuin sauna, jossa rintamerkit riisutaan. Kaikki ovat samanarvoisia, sillä lapset yhdistävät ihmisiä taustasta huolimatta. Itse olen saanut usein vertaistukea."

Maria ja Juuso
"En ole koskaan kokenut mitään arvostelua hiekkalaatikolla, eikä täällä mielestäni vaatteiden merkkejä katsota. Meillä ostetaan syksyllä aina kirpputorilta haalarit nimenomaan leikkipuistokäyttöön. Tietysti joistain vaatteista huomaa, että kyseessä on muoti-ilmiö, esimerkiksi täällä Jyväskylässä Kimperi-pipoja on hyvin monilla lapsilla."

Jani ja Aino
"Kyllä arvostelemista ja teeskentelyä esiintyy leikkipuistoissakin. Vaatteilla koreillaan, mutta se riippuu ajankohdasta. Erityisesti juhlapyhien aikaan on nähtävissä tällaista ulkokultaisuutta: lapset ovat hienoissa pukeissa, ja sitten heitä kielletään leikkimästä. Koen, että isoimmissa kaupunkileikkipuistoissa ei saa enää nykypäivänä vertaistukea. Yhteisöllisyys puuttuu, ja maailmasta on tullut kylmempi.”

Hanna ja Aarni. (Vilho lähti jo leikkimään.)
"Välillä tuntuu, että tällaista kyräilyä ja arvostelua on olemassa. Mutta yleensä se hälvenee, kun vaan reippaasti lähtee juttelemaan muille. Ennakkoluuloja on aina, kun ei olla toisten kanssa tuttuja. Leikkipuisto on kuin mikä tahansa yhteisö, johon tulokkaan on ehkä vaikea päästä sisälle."
Onko hiekkalaatikolla hierarkiaa?
Kilpailemista ja vaatteilla hienostelua ei siis vastauksista päätellen osu jokaisen vanhemman kohdalle, ainakaan leikkipuistoissa. Näkemykset siitä, juorutaanko ja koreillaanko hiekkalaatikolla, vaihtelivat. Paremmuuskisa ja toisten vanhempien arvostelu eivät vaikuta kuitenkaan olevan niinkään vain leikkipuistoihin liittyvä ilmiö.
Puheet vertaistuen saamisesta ja yhteisöllisyyden puutteesta ovat kuitenkin kiinnostavan ristiriitaisia. Lapset siis koetaan ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi, mutta miksi leikkipuistoissa näkyy niin paljon omissa oloissaan leikkiviä perheitä?
Hierarkkisen hiekkalaatikkokulttuurin myytissä vaikuttaa olevan piirteitä, jotka vanhemmat tunnistavat. Niitä ei kuitenkaan välttämättä osata yhdistää muihin saati sitten itseensä.
Kirjoittaja: Jaana Kinnari
Kuvat: Jaana Kinnari & iStockphoto
Lue myös:
Täydellinen äiti
Myytti: Kotihoito on lapsen etu
Myytti: Mies elättää perheen
Myytti: Ensin työ, sitten lapset