Läsnä oleva isä vauhdittaa lapsen menestystä

Lapsensa elämään ja kasvatukseen aktiivisesti osallistuvalla isällä on dramaattisia vaikutuksia lapsen kehitykseen ja elämään.
Isän kanssa

Isän kanssa.

Vuonna 1965 käynnistetyssä pitkittäistutkimuksessa seurattiin 22 000 brittilasta. Lapsista ne, joiden isät olivat olleet aktiivisesti mukana lapsensa elämässä, pärjäsivät aikuisiässä paremmin sekä älykkyystesteissä että työelämässä kuin poissaolevien tai välinpitämättömien isien lapset.
 
Osallistuvan isyyden myönteiset vaikutukset olivat nähtävissä jälkikasvun elämässä yli 40 vuotta syntymän jälkeenkin.
 
 
Oikeasti läsnä
 

Pelkkä isän fyysinen läsnäolo ei kuitenkaan Evolution and Human Behaviour –lehdessä julkaistujen tutkimustulosten mukaan riitä vaan isän on nimenomaan oltava aktiivisesti läsnä lapselleen. Tutkimuksesta selvisi lisäksi, että isät kiinnittivät enemmän huomiota poikien kuin tyttäriensä elämään.
 
“Yllättävää tässä tutkimuksessa oli se, kuinka voimakkaasti isän kiinnostus vaikutti lapseen”, tutkimusraportin kirjoittaja Daniel Nettle kertoi Daily Telegraph –lehden haastattelussa.
 
”Tutkimusaineiston valossa näyttää siltä, että kahden aikuisen läsnäololla on lapsen elämään kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia”, Nettle sanoo.
 
 
Lähde:
 
 
 

Lue myös:
 



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 2
Isä on tärkeä
Kirjoittaja Jarna 12.10.2008
Varmasti kaksi aikuista on parempi kuin yksi. Kuitenkin tutkimus koskee nimenomaan isää, eli miehen mallia. Kukaan ei varmaankaan väheksy myöskään äidin osaa. Eli: Naisen JA miehen malli on tärkeitä lapselle. Ja tästä tutkimuksesta nyt ainakin voi todeta, että nimenomaan ISÄN (joka on mies) merkitys on valtavan tärkeä! Jos sukupuolella ei ole merkitystä, niin esittäkää siitä tutkimukset, sillä tätä tutkimusta ei siihen voi käyttää.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Isä vai...
Kirjoittaja Justiina 08.10.2008
Hyvä, että tutkija sanoo,että "kahden aikuisen" läsnäololla. Ettei lähdetä rajaamaan pois samaa sukupuolta olevia vanhempia. Ja onhan olemassa sosiaalisia verkkoja, joissa lapsi saa monen aikuisen tuen, vaikka he eivät virallisia vanhempia lapselle olisikaan...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.