En ole kokenut "kiintymysvanhemmuutta" mitenkään raskaaksi tai vaativaksi. Se on jotain mitä lapseni vaatii ja vaistot ohjaavat toteuttamaan. Perhepeti päinvastoin helpottaa öisiä imetyksiä ja muutenkin öitä; paremmin nukun, kun lapsi on vieressä. Nämä asiat kannattaisi käydä puolison kanssa läpi ennenkuin lasta hankkii, vaikka emmehän mekään ihan tällaiseen valmistautuneet. Jos puoliso ei tätä kestä, niin ei se ole lapsen vika, vika on jossain muualla. Avioeroa ei voi myöskään pelätä liikoja, ei se maailma siihen kaadu, edes lapsen. Kyllähän se on nuorallatanssimista, kun perhe on vain kahdesta vanhemmasta kiinni. Lapselle tulee antaa mahdollisimman suuri perhe; sukulaiset ja ystävät mukana arjessa. Kauhulla olen tosiaan kuunnellut vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinoita lastenhoitotavoista, mutta ajat ovat olleet kovia... Onneksi nyt on vähän paremmin. Aion olla kotona mahdollisimman monta vuotta, koska minusta on ihan järjetöntä antaa lapsi vieraalle hoitoon... Näin itselläni.
[Missing text /templates/comment/backToArticle for fi]