«Edellinen Seuraava»

Kasviksilla kasvatettu

Lapsi ja kasvikset

Suomalainen ruokakulttuuri on lihakeskeistä. Varsinkin lasten katsotaan tarvitsevan lihaa kasvaakseen. Kasvisruokaperheissä lapset kuitenkin kasvavat samalla tavalla kuin sekaruokaperheissä, vakuuttaa ravitsemusterapeutti Eeva Nykänen.

”Lapsi pärjää jopa vegaaniruokavaliolla, kunhan ruokavalio on hyvin suunniteltu, eikä lapsella ei ole vaikeita ruoka-aineallergioita”, ravitsemusterapeutti Eeva Nykänen sanoo.
 
Laajennetulla kasvisruokavaliolla lapsen ravintoaineiden saanti on kuitenkin helpompi turvata.
 
”Vegaaniruokavalioon oleellisesti kuuluvia kuivattuja palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä ja tiettyjä nitraattipitoisia juureksia ei suositella pienille lapsille. Tämän vuoksi kalan tai kananmunan lisääminen lapsen kasvisruokavalioon on suositeltavaa”, Nykänen sanoo.
 

Mistä proteiinia? Mistä energiaa?
 
Riittävän proteiinin saannin takaaminen on kasvisruokaperheen tärkeimpiä huolenaiheita.
 
”Imeväinen saa riittävästi proteiinia kalasta, kananmunasta, linsseistä tai esimerkiksi soijajauhosta. Lapsi saa myös maito- ja viljavalmisteista proteiineja”, Nykänen sanoo.
 
Leikki-ikäiset puolestaan kuluttavat paljon energiaa. Taaperoiden kasvissyönnissä on tärkeää muistaa energialisät.
 
”Lasten kasvisruoka-annoksia kannattaa täydentää pehmeällä rasvalla kuten esimerkiksi rasiamargariinilla. Leikki-ikäisten täytyy luonnollisesti syödä myös enemmän proteiineja, joten kalan, kananmunan tai palkokasvien käyttömäärää kannattaa nostaa suuremmaksi”, Nykänen sanoo.

 
Vihreyden vaarat
 
Lasten kasvissyöntiä maalaillaan usein turhilla peikoilla. Tietyissä erityistilanteissa kasvissyönti voi kuitenkin olla lapselle haitallista.
 
”Huonosti valvotulla vegaaniruokavaliolla lapsi voi jäädä ilman rautaa, kalsiumia, proteiinia ja B12- ja B2 -vitamiineja”, Nykänen kertoo.
 
Myös toiset sairaudet voivat olla kasvissyönnin este.
 
”Jos lapsella on ravintoaineiden tarvetta lisäävä sairaus, voi kasvisruokavalio olla riittämätön”, Nykänen sanoo.
 
Myös hankalat ruoka-aineallergiat voivat kaventaa vegaanisen ruokavalion liian kapeaksi.
 
”Yleinen soija-allergia ei kuitenkaan estä kasvissyöntiä, sillä soijan voi hyvin korvata muilla palkokasveilla, linsseillä ja tarvittaessa kalalla tai kananmunalla”, Nykänen huomauttaa.

 
Asenteiden armoilla
 
Maisa Nevalaisen kaksilapsisessa perheessä ei syödä laisinkaan eläinperäisiä tuotteita. Perheeseen kuuluu yksi taaperoikäinen ja yksi imeväinen. Nevalainen kuulee perheensä ruokavalion takia toisinaan kasvisruokavastaisia asenteita.
 
”Valintamme ärsyttävät toisia. Monia häiritsee varsinkin se, että emme käytä maitoa ja kananmunia”, Nevalainen sanoo.
 
On myös tyypillistä, että kasvisruokaperheitä moititaan lapsen puolesta valitsemisesta.
 
”Monet ihmettelevät miksemme tee erikseen liharuokaa lapsille ja anna lasten isompana valita tahtovatko alkaa kasvissyöjiksi. Mutta onhan sekaravinnoinkin syöminen yhtä lailla vanhempien valinta”, Nevalainen huomauttaa.
 
Kasvissyönnin vastaisia asenteita jaetaan jopa neuvolan taholta.
 
”Kasvissyöjäperheiden vertaistukitapaamisissa kuulee ikäviä juttuja neuvolan suhtautumisesta. Meillekin eräs neuvolalääkäri tokaisi, ettei kasvisruokavaliolla saa mistään rautaa”, Nevalainen kertoo.
 
Neuvolan pitäisi pikemmiten ohjata perheitä kasvisruokavalion suuntaan, sillä tyypilliseen suomalaiseen sekaruokavalioon kuuluu liian vähän kasviksia.
 
”Kasvissyöjälasten ruokavalio on todennäköisesti ruoka-aineiltaan paljon monipuolisempaa kuin sekasyöjillä. Meillä lasten suosikin eli soijarouheeseen tehdyn makaronilaatikon lisäksi lapsille maistuu hyvin erilaiset kasvikunnan tuotteet”, Nevalainen kertoo.
 
Teksti Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0
«Edellinen Seuraava»

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.