Kalaöljy ei auta synnytyksen jälkeiseen masennukseen

Kalaöljyt ovat monella tapaa hyväksi terveydelle, mutta raskauden jälkeistä masennusta ne eivät näyttäisi ehkäisevän. Tulos on ristiriidassa aiempien tutkimustulosten kanssa.
Kala

Kalaöljyt eivät tämän tutkimuksen mukaan ehkäise masennusta, mutta aiemmissa tutkimuksissa niiden on todettu pienentävän ennenaikaisen synnytyksen riskiä.

Aikaisemmin tehtyjen väestötutkimusten mukaan kalan ja muiden merenelävien syöminen on yhdistetty pienempään masennusriskiin synnytyksen jälkeen, mutta vastikään JAMA-lehdessä julkaistun laadukkaan tutkimuksen perusteella näin ei näyttäisi olevan. 
 
Kalaperäistä dokosaheksaeenihappoa (DHA) sisältävien kapseleiden syöminen ei myöskään edistänyt lasten kielellistä tai muuta kehitystä.
 
Osana tutkimusta 2 400 naista söi raskauden toisella puoliskolla päivittäin 800 mg dokosaheksaeenihappoa kapseleina tai kasviöljyä sisältäviä lumekapseleita.
 
Kalaöljyllä ei ollut toivottua masennusta ehkäisevää vaikutusta, sillä puoli vuotta synnytyksestä masennus oli todettu noin joka kymmenennellä naisella kummassakin ryhmässä.
 
Tulosten perusteella kalaöljykapseleita ei kannata syödä synnytyksen jälkeisen masennuksen välttämiseksi.
 
JAMA:n pääkirjoituksessa kalaöljyjen kuitenkin muistutetaan ehkäisevän ennenaikaisia synnytyksiä, mikä myös voi vähentää äitien masennusta ja lasten vaikeuksia.
 
On myös mahdollista, että kalan syöntiin liitetty vaikutus johtuu kalan jostain muusta ainesosasta tai muista seikoista, jotka liittyvät sekä kalan syömiseen että masennusriskiin.
 
Copyright 2010 Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2010;304;1675-1683)
http://jama.ama-assn.org/cgi/content/abstract/304/15/1675

Lue myös:
 
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.