 |
|
Marita ja Vilhelm odottavat isää Suomeen. |
"Lähdin 2008 tekemään kehitysyhteistyöprojektia Lusakaan, Sambian pääkaupunkiin. En ollut suunnitellut rakastuvani. Eräänä päivänä työmatkalla bussissa huomasin kuitenkin miehen, johon ihastuin välittömästi",
Marita kertoo.
Tunnin kestäneen matkan ajan Marita kuunteli ihastuksissaan miehen kuplivaa ja elämänmyönteistä keskustelua toisen matkustajan kanssa. Marita toivoi hartaasti, että pääsisi juttusille miehen kanssa.
"Sitten päätepysäkillä tuli tilanne, josta aloimme keskustella.
Isaac saattoi minut töihin ja pyysi puhelinnumeroani. En antanut, mutta koska tiesin haluavani nähdä hänet uudelleen, pyysin itse hänen numeroaan", Marita kertoo.
Myöhemmin Marita otti yhteyttä.
"En voinut kuin rakastua häneen ja hän rakastui minuun. Hänestä säteilee iloisuutta, välittömyyttä, lämpöisyyttä, mutkattomuutta ja avoimuutta", Marita sanoo.
Lapsi
Kuukauden kuluttua pariskunnan ensitreffeistä Marita oli jo raskaana. Nopeasta toiminnasta huolimatta raskaus ei ollut täysin suunnittelematon.
"Tunnetasolla molemmille oli selvä, että haluamme yhdessä lapsia. Olimme myös puhuneet lasten hankkimisesta", Marita kertoo.
Mitään suuren luokan suunnitelmaa yhdessä kuukaudessa ei kuitenkaan ehdi tehdä. Marita puolustelee huimapäisyyttä omintakeisella elämänfilosofiallaan:
"Vastustan sitä, että kaikessa pitää olla suunnitelma, joka toteuttaa tietynlaista hyväksyttyä mallia: miten perheessä pitää elää ja miten se muodostetaan. Olen onnellisempi, jos vapautan itseni näistä kaavoista."
Odotusaika Sambiassa
"Odotusaika meni töitä tehdessä ja Isaacia tapaillessa. Alussa ajattelin, että voisimme elää yhdessä Sambiassa, mutta sitten aloin väsyä sambialaiseen sosiaalisuuteen ja kaipasin omaa rauhaa. Pelkäsin myös lapseni terveyden puolesta, sillä Sambiassa on paljon tauteja", Marita kertoo.
Parin eteen lankesi myös muita vastoinkäymisiä.
"Isaacin isä kuoli ja hän joutui vanhimpana poikana vastuuseen 11 henkisen perheen elättämisestä. Tilanne ahdisti Isaacia ja hän pakoili sitä viettämällä aikaa ystäviensä kanssa", Marita kertoo.
Marita vietti sillä välin aikaa Isaacin perheen parissa. Sambialaiset sukupuoliroolit eivät kuitenkaan sopineet suomalaiselle naiselle.
"Vaikka Sambiassa ollaan monessa asiassa edistyksellisiä, monet miehet tekevät päivätyötä ja viettävät keskenään vapaa-aikaa, kun taas naiset hoitavat kotia. Tuntui, etten voi elää tällaisen perhemallin keskellä", Marita sanoo.
Takaisin Suomeen
"Halusin takaisin Suomeen ja sanoin sen suoraan Isaacille. Päätin, että olen Sambiassa vain työprojektini ajan", Marita kertoo.
Pari oli keskustellut jo aikaisemmin siitä, jatkaisivatko he yhdessä.
"Kun olin jo palannut Suomeen, Isaac päätti hakea passia ja perustaa meidän kanssa perheen Suomeen", Marita kertoo.
Passin hakeminen on Sambiassa kuitenkin monitasoinen prosessi, joka saattaa kestää jopa puoli vuotta. Passihakemukseen kuuluu esimerkiksi haastattelu, jossa viranomaiset selvittävät matkan syyn.
"Odotamme edelleen Vilhelmin kanssa, että isä pääsisi Suomeen", Marita sanoo.
Teksti: Jarkko Uro.
Kuva: Tiina Pokkinen