Raksavauvahaaveita

Lapsi- ja talounelmat käyvät usein yksiin. Monella tulee niin kova hoppu, ettei talo- ja vauvaprojekteja malteta erottaa toisistaan. Talon rakentaminen maha pystyssä tai vauva sylissä on kuitenkin haastavaa, kertovat eri keskustelupalstojen kirjoitukset.

Rakennustyömaa

Kannattaako talo rakentaa, jos esikoinen on tuloillaan?

"Ihan rätti poikki koko hemmetin urakkaan. Hermo niin kireellä. Jos kesällä päästään kotiin, niin olis kiva", kirjoitetaan Vauva-info-foorumilla.

Sama kirjoittaja julistaa luopuvansa kaikenlaisista remonttihommista ainakin kymmeneksi vuodeksi.

"Ensin pitää mitata, oikaista, paikata, tasottaa, silottaa ja valita uusi rakennusaine ja sävy tähän parisuhteeseen ja lasten kanssa oloon", hän kirjoittaa.

Nimimerkki Titu avautuu puolestaan omasta käytöksestään samassa ketjussa:

"Hermot on kyllä mennyt useaan kertaan. Uskon, että kärsivällisyys on koetuksella useimmilla rakentajilla. Oli sitten raskaana tai ei", Titu huomioi.

Toisille äkäpusseille vauva on ollut voiman lähde.

"Joskus isäntä oli tosi huonolla tuulella. Mä vein silloin vauvan isännän luo. Ole siinä sit viel hermona, ku vauva väläyttää valloittavan hampaattoman hymynsä. Meille ainakin vauva antoi voimia siihen aherrukseen", nimimerkki taustalla kirjoittaa Kaksplus-foorumilla.


Taloushuolia

Rakentaminen vie usein enemmän rahaa kuin mitä hankkeeseen on budjetoitu. Kun nainen on jäämässä juuri äitiyslomalle, saattaa rakentamisen tuottamat taloushuolet tuntua ylitsepääsemättömiltä.

"Nyt tässä justiinsa neuvottelin lisää lainaa, kun ei tuo alkuperäinen budjetti pitänyt paikkaansa. Huolettaa suunnattomasti tuleva vuosi, kun siitä nimenomaan haluaisi nauttia lapsen kanssa täysillä, eikä tuumailla raha-asioita", kirjoittaa raskausviikolla 24 oleva Jellonamamma82 Vauva-info palstalla.

Rahansäästötoimenpiteet saattavat jopa häätää perheen vanhasta kodista rakennusprojektin ajaksi.

"Nukumme yöt asuntovaunussa. Toki vaunu on vanhempieni pihalla, joten päivisin voimme olla vanhempieni asunnolla", nimimerkki alannah kertoo Kaksplussan keskustelualueelle.

Ratkaisu on ongelmallinen vauvan takia.

"Mittää sitteriä vaunuun ei voi ottaa, kun silloin ei jää liikkumatilaa. Eikä vauvaa voi lattiallekkaa laittaa", alannah pohtii.


Ero vai onni?

Talonrakennusprojektit ovat raskaita, eikä rakennusaikana tapahtunut ero ole tavaton. Tämä kannattaa ottaa huomioon projektia aloittaessa, sillä puolivalmiista talosta on vaikea päästä eroon.

"Rakennamme taloa. Se on puolivalmis, enkä halua enää jatkaa yhteistä elämäämme. Auttakaa, olen ihan liemessä", kirjoittaa nimimerkki mitä teen Suomi24-foorumilla.

Vastaukset ovat hyytävää luettavaa. Puolivalmiista taloprojektista voi suhdanteesta ja markkinoista riippuen tulla iso lasku maksettavaksi. Suuren riskin kääntöpuolella helmeilee auvoinen omakotielämä.

"Talosta on tulossa ihana, justiinsa sopiva meidän perheelle ja sitä me innolla odotetaan", kirjoittaa Jellonamamma82 kaiken huolen keskeltä.

Teksti: Jarkko Uro



Lue myös:

Jättääkö se minut?
Joutilaan vanhemman jalanjäljillä
Ero lapsiperheessä

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 4
Asiallisuutta kommentointiin
Kirjoittaja Petra Houghton 08.03.2011
Kuten olen ennenkin sanonut, emme salli nimimerkin turvista heitettyjä henkilöön kohdistuvia hyökkäyksiä, ja kaikki tämänluonteiset kommentit poistetaan - myös tämän jutun yhteydestä.

Palautetta otamme mielellämme vastaan aina, mieluiten kuitenkin niin, että osoitatte palautteen suoraan asianosaiselle ja esiinnytte reilusti omalla nimellänne.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Siteeraamisoikeudesta
Kirjoittaja Petra Houghton, päätoimittaja, Vau.fi 07.03.2011
Suomessa noudatetaan tekijänoikeuslakia, johon on kirjattu oma pykälänsä siteeraamisoikeudesta näin:

” Sitaatti
22 § (24.3.1995/446)
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.”

Julkisilla foorumeilla käytävä keskustelu on julkinen tuotos.

Hyvä tapa: Sitaattia ei saa vääristellä, sitä ei saa sijoittaa sopimattomaan yhteyteen ja lähde on mainittava. Siteeramisen on lisäksi tapahduttava tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Siteeraamiseen ei tarvitse pyytää lupaa.

Keskustelupalstojen tekstien käyttäminen juttujen materiaalina on yleistä suomalaisessa mediassa. Jos haluaa varmistaa, että ei tule siteeratuksi jossain mediassa, sen voi takuuvarmasti estää oikeastaan vain yhdellä tavalla: jättää osallistumatta julkiseen keskusteluun netissä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
,.
Kirjoittaja vihainen lukija 02.03.2011
Todella törkeetä lainata toisten tekstejä ilman lupaa ja kaiken lisäksi mainitaan nimimerkki ja laitetaan vielä suora linkki sivulle, huhhuijjaa että suututtaa!! Oisitte nyt jättänyt nimimerkin pois.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
???
Kirjoittaja KJ 02.03.2011
Taas ihania nettilainauksia nimimerkkeineen.. >:(
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.