Anoppini on erittäin rakastava ja huolehtivainen. Raskauteni alussa oli järkyttynyt "näin aikaisin" (mies yli 30, itse 26, suhde 5 vuotta). Toipui äkkiä. :) Kasvavaa mahaani ihmeteltiin ja "lihoamistani" jaksettiin verrata jokaiseen hoikempaan odottajaan. Vauvan synnyttyä anoppi oli myyty, olisi vienyt laitokselta mukanaan, jos olisin antanut. :) Sitten alkoi huoli pojan voinnista. Maitoa onneksi tulee omasta takaa, koska korvikkeet olisivat kauhistus. Vaatetus ei olekkaan niin helppoa, milloin on päällä likaa tai liian suuria vaatteita. No ehkä ajallaan opin tämänkin. Onneksi anopilla on tuttavana sairaanhoitaja, jolta voi varmistaa onko hormooninäppyjä olemassa ja miksei niitä hoideta. Lastenhoitoapuja on tarjolla monta kertaa viikossa. Vauva on kiltti ja kulkee vielä kätevästi mukana ja haluaisin hänet myös "totuttaa" liikkuvaan elämään. Joka viikkoinen ongelma onkin keksiä syy avuntarpeelle. :D Huumorilla yritän selvitä, koska ei hän pahaa tarkoita! Onneksi mies ymmärtää!!! :)
[Missing text /templates/comment/backToArticle for fi]