Kahden pienen lapsen kanssa arki muuttuu luonnollisesti hieman hankalammaksi, kun vauva tarvitsee syliä ja esikoinen huomiota. Esikoisen vauva-ajoilta tuttu väsymyskin on toisen lapsen kanssa voimakkaampaa.
”Yhden kanssa pystyi nukkumaan päiväunia, mutta kahden kanssa se ei aina onnistu. Monesti joku tarvitsee äitiä. Joskus yhtäaikaa”, Essi, 25, kertoo pieni Uuno, 3kk, sylissään.
Hässäkkää talossa riittää muutenkin, sillä kahden pojan lisäksi arjessa on mukana puolison kouluikäinen tytär ja skotlanninhirvikoira Nawa.
Kuopuksen keskosuuden tuomat haasteet ovat nekin muokanneet kodin arkea omalla tavallaan. Ja perheeseen suunnitellaan lisäksi toista koiraa Nawalle seuraksi.
”Suurimpana haasteena on kodinhoito. Pyykit, tiskit, kaikki ̶ joko vauva on sylissä tai taapero edessä”, Essi huokaa. ”Jos kumpikin lapsi nukkuu yhtä aikaa, se on äidin omaa aikaa.”
”Ja se oma aika on tietenkin sitä, kun syödään ja tehdään kotitöitä”, hän naurahtaa.
Välillä kodissa kuulemma vallitsee kaaos. Kuitenkin asioiden on tapana järjestyä. Mutta millaista oikeastaan oli tulla äidiksi toista kertaa?
Lue myös: Kuka teillä kuuraa?
Kaksi erilaista raskautta
Essin ensimmäinen raskaus ja esikoisen vauvavuosi olivat helpot. Ei sen kummempia vaivoja tai kolotuksia, ei turhia pelkoja tai stressaamista.
”Esikoispojan Oton kanssa ei pelottanut mikään. Oikeastaan ensimmäisen raskauden aikana vain synnytys jännitti. Perätilan takia tehtiin lisäksi sektiopäätös”, Essi kertoo.
Tulevaisuutta tai vauvan kanssa pärjäämistä hän ei kuitenkaan murehtinut, vaan uskoi, että kaikki menee omalla painollaan.
Kolmevuotias Otto syntyi kolme viikkoa ennen laskettua aikaa hiukan päälle kaksikiloisena ja kulki kokonsa puolesta neuvolakäyrien alapuolella.
Mutta koska pieni syntymäkoko kulkee suvussa, ei Essi ottanut stressiä neuvolan käyristä.
Toisen lapsen kohdalla sektiopäätös oli automaattinen, eikä toinen synnytys enää itsessään pelottanut.
Raskaus sen sijaan oli ongelmallinen, eikä ollut selvää, kuinka pitkälle toinen raskaus lopulta ehtisi ennen vauvan syntymää.
”En osannut stressata raskausaikana, kun vauvan voinnista ei tiennyt. Miksi turhaan stressaamaan? Stressataan sitten kun aihetta on”, Essi toteaa. ”Toisen lapsen synnytyksessä pelotti enemmän vauvan vointi.”
Lue myös: Eikö teitä pelota?
”Pelkäsin mustasukkaisuutta”
Pahinta Essin toisessa raskaudessa oli kotoa poissa oleminen. Otolla oli kova ikävä äitiä, ja äiti kaipasi pientä poikaansa.
Essi oli vuodepotilaana eri paikkakunnalla kaksi kuukautta, kunnes kuopus Uuno syntyi viikoilla 31+3. Pikkukeskonen jäi sairaalaan kehittymään ja Essi pääsi kotiin äitiä kaipaavan esikoisen luo.
”Oli oikeastaan omalla tavalla hyvä, että sai olla Oton kanssa rauhassa kotona”, Essi pohtii.
”Tietysti oli rankkaa olla vauvasta erossa, mutta suuremmalta mustasukkaisuudelta vältyttiin, kun vauvaa ei tuotu heti ryminällä sairaalasta kotiin. Otto on ollut tosi riippuvainen minusta, sellainen mammanpoika. Pelkäsin mustasukkaisuutta, mutta ei se ole näkynyt räikeästi.”
”On huomionhakuisuutta ja muuta sellaista, mutta Otto on suhtautunut tosi hyvin, jatkuvalla syötöllä antaa pusuja ja haleja pikkuveikalle”, Essi hymyilee ja suukottaa Uunoa.
”Mustasukkaisuus oli siis turha pelko. Ainakin toistaiseksi”, hän naurahtaa.
Lue myös: Sisarkateus: Kun elämä on kilpailua ja kiintymystä
Monen äidin pelko: Riittääkö rakkaus?
Essi nauraa kysymykselleni ja tokaisee: ”Ei pelottanut ollenkaan! Riittää todella! Kysymys on enemmän siitä, riittääkö uni ja jaksaminen.”
Rakkaus esikoista ja kuopusta kohtaan on kumpikin voimakas. Mutta kumpaakin lasta Essi rakastaa eri tavalla, ja uskaltaa myös myöntää sen:
”Ottoon on vahvempi tunneside. Oton kanssa meillä on yhteiset muistot ja ollaan kasvettu yhteen. Vauva on kuitenkin uusi pakkaus, johon vasta tutustutaan”, Essi pohtii vakavana.
”Kuolisin vauvan puolesta, tottakai, mutta suhde vauvan kanssa ei ole vielä rakentunut.”
Syvällinen analyysi kuulostaa hienolta ja loogiselta. On siis turhaa miettiä, osaako uutta tulokasta rakastaa juuri samalla tavalla kuin esikoista. Kunhan rakastaa.
Lue myös: Äidinrakkaus on hyväksi aivoille
Esikoinen opettaa
Joskus esikoista kutsutaan hyväntahtoisesti harjoituskappaleeksi. Mitä esikoinen on sitten opettanut vanhemmilleen?
”Ainakin sen on tajunnut, että lapsia ei kannata opettaa nukkumaan hiljaisuudessa.”
”Toisen kanssa on osannut olla myös huomattavasti rennompi, enkä ole kaikkiin vauvan inahduksiin reagoinut. Jos vauva huutaa, ei sillä välttämättä ole hätää. Jos vaikka mahaa kiertää, ei tarvitse heti olla sairaalaan viemässä”, Essi kertoo esimerkiksi.
Esikoisen jälkeen hän on myös oppinut, mitkä hankinnat ovat turhia:
”Esimerkiksi hoitopöytä on turha ̶ vauvan vaipan nyt voi vaihtaa missä vain. Ja pikkuniistäjä oli aivan turha hankinta. Lapsi ei tarvitse kaikkea mitä vauvoille markkinoidaan. Asia jota en koskaan ole ymmärtänyt on vaipparoskikset!”
Lue myös: Mitä mukaan sairaalakassiin?
Entä kuinka parisuhteelle käy toisen lapsen syntyessä?
”Mikä parisuhde? Onko meillä sellaista?” Essi vitsailee puolisolleen.
Hyvin kuulostaa parisuhteella menevän, sillä utelut vielä useamman lapsen harkinnasta ei säikäytä pariskuntaa.
”Ajatus useammasta lapsesta ei ole mahdottomuus”, Essi myöntää hymyillen.
