Viimeksi päivitetty 14.6.2017
Kysymys:
Hei! Mieheni on peruskiltti mies, mutta aina joskus hän suuttuu (yleensä minulle) ja saattaa huutaa silloin todella kovaa, vaikka poika (2,5 v) olisi samassa huoneessa.
Miten minun pitäisi näihin kohtauksiin reagoida, jotta niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa pienelle pojallemme?
Primitiivireaktioni on kaapata poika syliin ja paeta toiseen huoneeseen itkua pidätellen ja toistellen ”ei hätää, äiti rakastaa sinua”, mutta onkohan niin että tästä poika järkyttyy vielä enemmän, verrattuna siihen että suhtautuisin raivokohtaukseen tyynesti?
Vastaus:
Kovaääninen riitely voi järkyttää lapsen perusturvallisuuden tunnetta. Jo hyvin pienetkin lapset aistivat perheen tunnelman ja vihamielisen ilmapiirin. Lasten ajattelu on minäkeskeistä ja helposti vanhempien keskinäiset riidat tulkitaan tästä syystä itsestä johtuviksi. Varsinkin alle kouluikäiset lapset kokevat riidat hyvin omakohtaisesti.
Saa riidellä
Riitely on kuitenkin hyvin luonnollinen osa parisuhdetta. Kysymys onkin lähinnä siitä, kuinka riidellään ja kuinka vanhemmat toimivat suhteessa lapseensa. Rakentava riitely välittää lapselle mallin siitä, että kielteistenkin tunteiden näyttäminen on sallittua ja niiden ilmaiseminen johtaa asioiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen. Kotoa saatu riitelyn malli seuraa hyvin vahvasti meitä aikuisikään asti.
Vanhempien välisessä riitelyssä lapsi tulisi jättää riidan ulkopuolelle: ei siis vetää kummankaan puolelle tai käyttää sanansaattajana tmv. Toisen vanhemman haukkuminen tai sättiminen lapselle aiheuttaa myös lapselle voimakasta ahdistusta. Lapselle on tärkeää vakuuttaa, ettei vanhempien riita ole lapsen syytä eikä johdu hänestä.
Kun vanhemmat ovat rauhoittuneet, tilanteesta tulisi voida keskustella lapsen kanssa asiaa väheksymättä tai valehtelematta. Lapselle voi reilusti kertoa, että äiti ja isä olivat asiasta eri mieltä, mutta he selvittivät asian.
Lapset reagoivat riitelyyn eri tavoilla
Lapsen reaktioita on hyvä tarkastella, koska he reagoivat hyvin eri tavalla vanhempiensa riitelyyn. Toisilla spontaani reaktio on itku, toinen pakenee tilanteesta tai ”satuttaa” itsensä, jotta vanhemmat kiinnittäisivät huomionsa häneen riitelyn sijasta.
Näennäinen välinpitämättömyys voi johtua lapsen toivottomuudesta, jos vanhempien riidat ovat hyvin yleisiä ja toistuvat aina samankaltaisina. Lapsen erilaiset reaktiot heijastavat lapsen pelkoa ja turvattomuutta.
Huutaminen on inhimillistä, mutta…
Vanhempien tulisi kaikella tavalla ylläpitää lapsen turvallisuudentunnetta myös riitojen aikana. Kysyjän tilanteessa isän tapa riidellä on hyvin kovaääninen. Merkitystä on toki sillä, mitä huutaessa tulee sanottua. Väkivallalla uhkailu on lapsen näkökulmasta melkein sama asia kuin itse väkivalta, koska alle kouluikäinen lapsi ottaa uhkaukset hyvin todesta ja alkaa pelätä niiden toteutumista.
Toisaalta huutaminen voi olla hyvin inhimillinen keino päästää ulos kielteisiä tunteitaan. Tärkeää on kiinnittää huomiota toimintaansa sen jälkeen. Omaa raivoamistaan voi pyytää anteeksi, jos on loukannut toista. Näin lapsikin oppii, ettei se ole kovin hyvä tapa käyttäytyä.
Täytyykö isää pelätä?
Kysymyksen lähettänyt äiti epäili oman toimintamallinsa merkitystä suhteessa lapseen. Kun äiti kaappaa pojan syliinsä ja pakenee toiseen huoneeseen, osoittaa hän helposti lapselleen, että isää täytyy pelätä. Voi olla, ettei äidin toiminta tue lapsen turvallisuuden tunnetta vaan päinvastoin.
Riitatilanteessa itkeminen ja pahanmielen näyttäminen eivät ole kuitenkaan pahasta. Lapselle voi reilusti kertoa, että äidille tuli pahamieli ja harmitti kovasti, kun oltiin isän kanssa asiasta eri mieltä. Tässä tapauksessa lapsen oloa helpottaisi molempien vanhempien rakentavampi tapa suhtautua riitelyyn.
Päästä enimmät höyryt pihalle
Voisiko isä käydä kierroksen ulkona ennen asian käsittelyä, jotta pahin kiukku olisi laantunut. Äiti voisi, kuten hän itsekin ehdottaa, suhtautua riitaan rauhallisemmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita omien tunteiden kieltämistä vaan rauhallisuutta suhteessa lapseen.
Riitatilanteessa on tärkeää rauhoitella lasta, tuoda esille, että erimielisyydestä huolimatta äiti ja isä rakastavat toisiaan sekä häntä eikä riita ole hänen syytään: ”Kaikki ihmiset ovat joskus eri mieltä ja riitelevät, mutta sitten asiat sovitaan ja pyydetään anteeksi, jos on loukannut toista”. Näin lapsikin oppii riitelemään turvallisesti eikä koe vanhempien riitoja liian ahdistavina.
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
