Naisen seksihalut saattavat kadota kokonaan raskausaikana. Juuri niin kävi Emmalle, ja lopulta lähti myös Emman mies.

Viimeksi päivitetty 8.11.2022

Emma yritti vuosia tulla raskaaksi. Kun hän lopulta onnistui siinä, raskaus vei mukanaan myös kiinnostuksen seksiin. Lopulta lähti myös Emman mies Magnus.


 


”Aluksi mieheni yritti lähestyä minua kuten ennenkin. Pelkäsin kuitenkin, että vauvalle kävisi jotain. En myöskään ymmärtänyt, miksi meidän olisi enää pitänyt harrastaa seksiä. Minähän olin jo raskaana”, Emma kertoo.

Muodostui ikävä noidankehä. Pariskunta ei voinut enää olla toisiaan lähellä, sillä mies halusi aina silloin seksiä.

Kiireinen lapsiarki etäännytti entisestään

”Kun poikamme Elliot syntyi, olimme hyvin onnellisia. Keskityimme molemmat poikaamme. Hänellä oli koliikkia, joten nukkumisen kanssa oli niin ja näin. Muistan tämän ajan suurena sumuna”, Emma kertoo.

Magnus aloitti työt pian lapsen syntymän jälkeen. Emma puolestaan järjesti elämänsä lapsen ympärille.

Emma jatkoi töitään verkossa. Magnus puolestaan teki työmatkoja viikonloppuinakin. Tilanne johti siihen, ettei pariskunnalla ollut koskaan aikaa toisilleen.

”Minusta tuntui siltä, että elimme tehtaassa. Kun Magnus tuli kotiin, hän otti Elliotin hoitoonsa ja minä pystyin lepäämään ja hoitamaan asioita talon ulkopuolella. Me teimme harvoin asioita yhdessä”, Emma kertoo.

Emmasta tuntui kuin heidän poikansa olisi asettunut heidän suhteensa väliin.

”Lapsiperhe-elämä oli aivan toista kuin mitä olin ajatellut”, Emma kertoo.

Kosketuksen puute johti eroon

Emman ja Magnuksen suhde ei kestänyt spartalaista työtahtia.

”Mietin usein, miten meidän suhteemme meni niin pieleen. Meillä oli hyvä juttu. Ajattelin aina itseäni ja Magnusta sielunkumppaneina. En ymmärrä, miksi me ajauduimme eri suuntiin”, Emma sanoo.

Läheisyyden puute oli yksi eron syistä.

”Kaikki alkoi siitä, että en ollut hänen lähellään raskausaikana”, Emma tiivistää.

Nyt Emma elää toisen miehen kanssa. Heillä on viisikuinen Kajsa-tyttö.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Mikä neuvoksi, kun halut ovat kateissa? Vinkkejä seksologilta

Naisen seksihalut saattavat kadota kokonaan raskausaikana. Myös pikkulapsiperheissä on usein seksiongelmia. Seksologi Inger Löfgren kertoo, mikä neuvoksi, kun halut ovat kateissa.  

”Seksihalut menevät toisinaan jo raskausaikana. Nainen saattaa pelätä, että hän menettää lapsen. Loppuraskaudesta naisesta saattaa taas tuntua painavalta ja kömpelöltä. Raskauspahoinvointi ja kivut saattavat myös viedä seksihalut kokonaan”, Inger Löfgren sanoo.

Läheisyyttä ilman penetraatiota

”On monia tapoja olla lähellä toista. Läheisyys on pikkulapsiperheessä tärkeää. Tekemäni tutkimuksen mukaan raskaana olevat naiset kaipaavat juuri läheisyyttä ilman seksiä”, Löfgren kertoo.

Mutta pystyykö mies odottamaan? Löfgren uskoo, että kommunikaatio auttaa miestä ymmärtämään.

”On tärkeää puhua puolisolle näistä asioista. Jos suhteessa on kaikki kunnossa, mies varmasti ymmärtää haluttomuuden. Halukasta miestä voi tulla myös puolimatkaan vastaan. Nainen voi esimerkiksi auttaa, kun mies masturboi. Tärkeintä on ettei miehen tarvitse hävetä halujaan”, Löfgren sanoo.

Raskaus saattaa myös lisätä seksihaluja

”Haluttomuus ei päde kaikkiin naisiin. Monet raskaana olevat naiset ovat erityisen aistillisessa tilassa. Verenkierto lisääntyy keskivartalossa ja näin ollen on helpompi saavuttaa orgasmi”, Löfgren selventää.

Raskaana olevat pelkäävät myös vähemmän raskaaksi tulemista.

”Jos on aikaisemmin varonut tulemasta raskaaksi, raskaana tästä ei tietenkään tarvitse huolehtia. Näin ollen voi olla helpompi antautua intohimojen vietäväksi”, Löfgren summaa.

Lue lisää parisuhteesta, raskaudesta ja seksistä:

 

Mitä mieltä olet artikkelista?