Kukaan ei ole täydellinen, ja joskus koet, että kumppani tuottaa pettymyksen. Silloin voit valita, puratko kaiken tyytymättömyytesi toiseen – vai pidättäytyisitkö ja miettisit ennen puhumista.

Viimeksi päivitetty 21.3.2011

Niitä tunteita, joita teillä on toisiinne parisuhteessa, voidaan kuvata tunneperäiseksi ”pankkitiliksi”. Tilille voidaan eri tavoin tallettaa ja sieltä ottaa ”pääomaa”. Kun väheksytte tai loukkaatte toisianne ja teette sellaista, mikä kalvaa toisen hyvää tahtoa, teette tililtä oton. Kuinka korjata suhdetta ja välttää tarpeettomia ottoja?


 


”Muistitko ostaa maitoa?” voi kuulostaa yksinkertaiselta kysymykseltä. Mutta kaikki on kiinni tunnetilinne saldosta. Jos se on runsas, voit vastata: ”En muistanut. Korjaan asian ja käyn uudestaan kaupassa.” Silloin kun olette kuluttaneet toistenne hyvää tahtoa ja läheisyydentunnetta, voi sama kysymys tuntua valitukselta. ”Miksi juuri minun täytyy aina muistaa ostaa maitoa. Kun sinulla kerran on niin hyvä muisti, niin mikset ostanut ulkona käydessäsi?” Ja siitä se lähtee.

 


Maltillisuuden merkityksestä

Pari, joka onnistuu nielaisemaan kriittisen ajatuksen ennen kuin se purkautuu sanoiksi, on yleensä tyytyväisempi kuin se, joka laukoo arvostelun kumppanille. Kukaan ei ole sataprosenttisesti tyytyväinen kaikkiin partnerinsa puoliin. Kun on eletty tovi yhdessä, suhteen alussa kiehtovalta tuntunut piirre voikin alkaa ärsyttää.

Toisinaan voimme asiallisesti huomauttaa toisiamme, mutta monet ovat hyvin herkkiä kritiikin suhteen. Mikä on huomauttamisen ja arvostelun ero? Huomautus käsittää konkreettisia asioita, joita kumppanisi on unohtanut tai tehnyt väärin. ”Minua ärsytti valtavasti se ettet pannut pyykkejä illalla kuivumaan. Sanoit tekeväsi sen.” Arvostelu on yleisluontoisempaa, ja sitä tahtovat ryydittää kielteiset huomiot kumppanin henkilöstä: ”Sinä et muista mitään! On turhaa pyytää sinulta mitään, kun ajattelet vain itseäsi!” Jos pidättäydyt kriittisestä kommentista ja muotoilet asian huomautukseksi, olet säästänyt kumppanisi mielipahalta. Samalla olet välttynyt tarpeettomalta käynniltä tunnetilillänne.

 


Aikalisä ja taito korjata tilannetta

Kun keskustelu tai hankala tilanne uhkaa kärjistyä, on hyvä olla työkaluja, jotka auttavat tilanteesta ulos. Monilla pareilla on työkalupakissaan kekseliäitä korjausmenetelmiä. Niitä voivat olla silmäys, virnistys, sana tai merkki. Onnelliset parit tietävät, miten keskustelu pelastetaan, ennen kuin siitä tulee liian hankalaa ja vahingoittavaa. He tietävät, että voidaan alkaa puhua jostain aivan vaarattomasta, katua ja sanoa ”joo, olet oikeassa”, käyttää vapauttavaa huumoria: ”Hei, me ollaan ihan hassuja.”

Jos keskustelu kuumenee liikaa, voidaan ottaa aikalisä. Se on tarpeellinen monissa joukkuepeleissä, eivätkä monet parisuhteetkaan olisi pärjänneet ilman sitä! Sopikaa, että aikalisä on sallittua parisuhteessanne. Määritelkää se vähintään 20 minuutiksi tai koko päiväksi tarpeen mukaan. Aikalisää pyytäneen vastuulla on ottaa asia taas puheeksi, kun tilanne on rauhoittunut.

 


Anteeksipyytämisestä

Kukaan ei pysty elämään kumppaninsa kanssa pitempään astumatta toisen varpaille. Riidat ja erimielisyydet sekä loukkaavat sanat ja teot ovat väistämättömiä. Joskus loukkaamme toisiamme tai rikomme sopimuksen ajattelemattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Toisinaan lataamme tieten tahtoen happamia huomautuksia, juomme lasillisen liikaa tai luomme huoneeseen jäätävän tunnelman. Kumppaniisi voi koskea yhtä paljon, teitpä asian tieten tai tietämättä. Mutta sen ei tarvitse antaa tuhota suhdetta. Sellaiset konfliktit voivat myös saada suhteen liikkeelle – ja jopa vahvistaa sitä.

Muuan nuoripari sanoi kerran: ”Onneksi meillä on käytössä anteeksi pyytäminen, joka on suhteemme kulmakiviä. Tiedämme, ettemme ole virheettömiä. Me molemmat loukkaamme toisiamme ja aiheutamme pahaa mieltä. Jatkuvasti tehdään tietoisesti tai tiedostamatta sellaista mitä ei pitäisi. Anteeksianto auttaa meitä ylittämään sen, niin ettemme menetä uskoa toisiimme.”

Tämä pari ymmärsi, ettei anteeksianto sinänsä saanut huonoja asioita katoamaan. Mutta kun he puhuivat siitä, minkä kokivat loukkaavaksi tai töykeäksi, he saivat voimaa sivuuttaa huonot kokemukset tai rikkomukset sen sijaan että ne olisivat jääneet heidän välilleen. Jos tässä epäonnistutaan, pari voi kasvaa erilleen toisistaan ja menettää läheisyyden ja avoimuuden. Hyvän yhdessäolon ja suhteen vahvistamisen kannalta voi olla ratkaisevaa, että osataan käsitellä asioita, jotka tavalla tai toisella loukkaavat.

 


Anteeksiantoa isoissa ja pienissä asioissa

Kaikki kalaretkellä olleet tietävät, että jos siimaan on tullut solmuja, ne on viisasta yrittää jälkeenpäin avata. Jos kalastusta vain jatketaan, solmut kasvavat isommiksi. Näin on usein myös parisuhteen solmujen laita.

Monilla pareilla on paljon hyvää edessään, jos he kehittyvät puhumaan suhteen vaikeista puolista. Anteeksipyynnön sisältö vaihtelee tietysti sen mukaan, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Jos puhutaan arjen pikkuseikoista, voi riittää, kun sanoo kohteliaasti ”anteeksi”, ja asia on sillä selvä. Mutta tuo pieni sana on syytä muistaa sanoa!

On merkillistä, miten vaikeaa meidän on myöntää omia virheitämme, vaikka tiedämme, miten myönteisesti se vaikuttaa suhteeseen. Monille parisuhteessa eläville on merkityksellistä kuulla tällaista:

 

”Anteeksi! Se oli minulta ajattelematonta.”

”En tiennyt, että se merkitsee sinulle niin paljon, mutta huomaan nyt, että olet pahalla mielellä. Miten voisin tehdä paremmin seuraavalla kerralla?”

”Anteeksi! En tarkoittanut sitä. Anna kun yritän sanoa sen uudestaan.”

”Huomaan, että olet tuohtunut. Olenko tehnyt jotain tyhmää?”

 

Toisinaan tällaiset kommentit eivät auta. Jos on kysymys jostain vakavammasta tai loukkaavammasta, teillä voi olla pitkä tie edessä luottamuksen palauttamiseksi.

 


Mitä anteeksianto on?

Anteeksiantoa voidaan pitää pois pyyhityn syyllisyyden muotona. Tämä käy hyvin selville, jos ajatellaan, millaisia ilmauksia saa aikaan anteeksiannon puuttuminen: ”Tämän löydät edestäsi”, ”En koskaan unohda, että teit minulle näin”, ”Jos sinä teit tämän minulle, minä voin tehdä saman sinulle”.

Anteeksianto sitä vastoin hävittää rikkomuksen. Anteeksi antamalla suo oikeuden uuteen alkuun. Anteeksianto on aktiivinen toimi, jossa asia jätetään taakse: ”En käytä tätä sinua vastaan myöhemmin.” Anteeksi antamalla loukatuksi tullut sanoo, että hän haluaa jatkaa eteenpäin: tapahtunut ei enää leimaa suhdetta.

Anteeksianto ei ole samaa kuin että unohtaisi toisen tyhmän teon. Vaikka antaisitkin toiselle anteeksi, muistot tapahtumasta voivat seurata mukanasi loppuiän. Ikävän tapahtuman jälkeinen leppyminen voi kestää, ja luottamuksen rakentaminen voi olla pitkällistä.

Ota vastuu ja kerro, mitä olet tehnyt. Jos haluat todellisen anteeksiannon, älä kaunistele totuutta. Puhu rehellisesti ja avoimesti – myös kehonkielellä. Kun olet kertonut tekemisistäsi, sinun tulee myös sanoa, että näet, miten se on vaikuttanut kumppaniin, ja että olet siitä pahoillasi. Varaudu toistamaan anteeksipyyntö moneen kertaan. Olet kaikesta huolimatta rikkonut kumppanisi luottamuksen, joten asiat eivät ehkä järjesty käden käänteessä.

Myös loukattu kuuluu osana prosessiin. Anteeksianto on sinun puoleltasi aktiivinen teko. Jos kumppanisi on valmis korjaamaan vahingon, hänen pitää kuulla, että olet halukas ottamaan vastaan anteeksipyynnön. Voi olla yhtä vaikeaa ottaa vastaan kuin esittää anteeksipyyntö. Mutta eteenpäin päästäksenne sinun on osoitettava halua sovintoon. Näytä, että arvostat kumppanin sopimisyritystä ja että olet osaltasi halukas rakentamaan luottamusta uudelleen.

 

 

Teksti: Bjørk Matheasdatter ja Eiel Holten
Julkaistu alun perin Yhteiselämä: Kun parisuhde muuttuu vanhemmuudeksi -oppaassa
Copyright © 2011 Vaukirja


Kuva: iStockphoto

 

 

Lue myös:

Juuri sitähän minä yritän sanoa!

Odotuksia, toiveita ja tarpeita

Viisi rakkauden kieltä

Yksilönä, parina ja perheenä

Viestimisen kiertotiet

Mitä mieltä olet artikkelista?