Lapsiasiavaltuutetun sivuilla julkaistussa kolumnissaan Kyrönlampi-Kylmänen toteaa, että lapsen näkökulmasta katsottuna päiväkotikeskustelu on ajautunut väärille raiteille.
”Puhuttaessa päivähoidosta keskustellaan esimerkiksi hoitopäivämaksuista, päivähoidon riittävyydestä tai vanhemman oikeudesta saada päivähoitopaikka lapselleen”, hän kirjoittaa.
Tärkeitä teemoja tietenkin nekin, mutta lapsen vinkkelistä olennaisinta on, minkä mittainen hoitopäivä on ja että se ei ainakaan venyisi kohtuuttoman pitkäksi.
Osa-aikahoito on lapsen mielestä parempi vaihtoehto
Väitöskirjassaan pienten lasten arkea tutkinut Kyrönlampi-Kylmänen kertoo, että hänen tutkimukseensa osallistuneita lapsista osa-aikahoidossa olevat lapset olivat arjen kulkuun selvästi tyytyväisempiä kuin kokopäivähoidossa olevat.
”Lapset toivat esille, että arkiaamuisin kesken unien herääminen on epämiellyttävää. Lapsen kasvulle ja kehitykselle riittävä yöuni on keskeinen hyvinvoinnin lähde, johon vanhempien tulee kiinnittää huomiota”, hän kirjoittaa.
Työ paha, vapaa-aika hyvä?
Työelämästä tutkija maalaa synkän kuvan:
”Työn tuoma kiire ja stressi välittyvät lapsen arkeen. Lapset tiedostivat, kuinka vanhemman palkkatyö vie voimia vanhemmalta leikkiä ja olla yhdessä lapsen kanssa. Työ tunkeutuukin perheeseen ikään kuin kolmanneksi pyöräksi paitsi parisuhteeseen myös lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen.”
Ratkaisuksi kiireen sävyttämään arkeen, jossa lapselle ja vanhemmalle ei jää tarpeeksi aikaa stressittömään yhdessäoloon ja kohtaamiseen, Kyrönlampi-Kylmänen ehdottaa lyhennettyä työpäivää.
”Lapsen edun mukaista on miettiä keinoja, miten lyhentää vanhemman päivittäistä työaikaa eikä keskustella, kuinka kaikille lapsille saadaan ilmainen päivähoitopaikka”, hän napauttaa.
Päiväkodista ikävä omaan kotiin
Jos työelämä näyttää kolumnissa synkältä, yhtään paremmalta ei vaikuta päiväkotielämä:
”Vanhemman ikävä ja kaipaus kotiin sävyttivät monen lapsen tuntoja päiväkotipäivän aikana. Päiväkoti merkitsi lapselle paikkaa, josta hän kaipasi kotiin.”
Toki päiväkoti on lapsen mielestä myös paikka, jossa hänellä on leikkikavereita.
Lapsi ei kaipaa ”puuhamaavanhempia” eivätkä arjen huippuelämyksiä koeta huvipuistoissa vaan kotona perheen yhteisen puuhastelun parissa.
”Tutkimusaineistossani lapset selkeästi ilmaisivat, kuinka yhteinen puuhastelu kuten television katsominen, saunominen, pelaaminen ja leikkiminen ovat heidän ilon lähteitään”, Kyrönlampi-Kylmänen toteaa.
Hän muistuttaa, että on aikuisten tehtävä mukauttaa aikuislähtöistä arjen rytmiä enemmän lapsen tarpeita vastaavaksi.
Kaunis ajatus, mutta miten se voisi olla käytännössä toteutettavissa? Hukkuuko teidän perheenne arjen kiireiseen rumbaan? Vai ovatko hyvän tahdin avaimet hallussa? Kommentoi!
Lue koko kolumni: