Monen lapsiperheen kirjahyllystä löytyy vauvakirja, johon on kerätty muistoja lapsen ensimmäiseltä vuodelta. Perinteisesti talteen otetaan ensimmäinen hiussuortuva, kuvia ja tarinoita. Mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi napatyngän säilöminen? Lue, millaisia muistoja Vau.fi:n foorumilaiset ovat ottaneet talteen ja ota ihanimmat vinkit talteen!

Viimeksi päivitetty 28.7.2015

Neuvolakortit ja ultrakuvat


 


ReginaVeritas kertoo olevansa varsin laiska keräilijä, ja hän on päättänyt ottaa talteen vain muutamia muistoja vauvavuodelta.

”Saa nähdä kostautuuko tämä”, ReginaVeritas pohtii.

”Olen päättänyt säilöä lähinnä neuvolakortit, sekä raskaus- että lastenneuvolasta. Olen myös tilannut yksilölliset neuvolakortin kannet. Toki ultrakuvat säilytän myös.”

Lue myös: Vauvan lahjatoivelista – 11 asiaa, jotka vauva todella haluaa

Sanomalehti syntymäpäivältä

Nimimerkillä IceQueen kirjoittava äiti kertoo, että hän otti talteen paikallisen sanomalehden, päivältä, jolloin poika syntyi. Talteen otettiin myös lehti, jossa oli ilmoitus lapsen syntymisestä.

”Tiedot sai ilmoittaa synnytyssairaalalla, jos halusi ilmoituksen lehteen”, IceQueen kertoo.

”En jaksanut leikata ilmoitusta irti lehdestä, pienempi vaiva ottaa koko lehti talteen… Ehkä joskus jaksan leikata ilmoituksen vaikka vauvakirjan väliin talteen”, hän kirjoittaa.

Lue myös: Uusi trendi: raskaustesti rahoiksi

Vauvakirja on must

Vauvakirjaa täytetään monessa kodissa  ̶  jo ennen lapsen syntymää.

”Heh, minulle tulossa vasta vauva syyskuun puolella, mutta vauvakirjan täyttö on jo aloitettu. Tarkoituksena säilöä myös niitä tärkeimpiä muistoja muutenkin, mitä matkan varrella tuleekaan”, aBu kertoo.

”Aloin kanssa täyttämään vauvakirjaa jo raskausaikana”, Kolibri kertoo.

”Oon ottanu talteen syntymäpäivän Hesarin ja säästänyt muutaman ensivaatteen”, Kolibri kirjoittaa ja ihmettelee, kuinka ensivaatteet tuntuvat jo nyt niin pikkuruisilta.

Kolibri pyrkii kuvaamaan ja kirjaamaan muistoja edes jonkin verran talteen, mutta ei halua tehdä muistojen keräämisestä harrastusta.

”En halua tehdä vauva-ajasta mitään projektia, vaan nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista”, Kolibri toteaa.

Lue myös: Ensimmäinen vuosi valokuvin

Kipsimuotti jalanpohjasta

Nykyään esimerkiksi lastentarvikeliikkeissä myydään pakkauksia kipsimuottien tekemistä varten.

”Kun vauva syntyy, painamme kipsiin vauvan kämmenet ja jalanpohjat. Viereen ehkä meidän omat kädet, jos mahtuu”, Aiarana kertoo heinäkuisten odottajien ryhmässä.

”Tästä saa kivan taulun”, Aiarana vinkkaa.

Lue myös: Lapsiaiheiset tatuoinnit kasvattavat suosiotaan

Muistolaatikko

Della_79 perusti aikoinaan tyttärelleen muistolaatikon, johon on kerätty rakkaimpia muistoja vauva-ajalta.

”Siihen on kerätty kortit, jotka saatiin hänen synnyttyään: nimiäiskortit, kukkahelistin ja jotain varhaisia piirustuksia ja askarteluita. Nyt myöhemmin olen tallentanut sinne synttärikortteja. Tein pojallekin samanlaisen, ja koska en saanut kukkahelistintä mistään, tilasin sen”, Della_79 kirjoittaa.

Della sai idean muistolaatikkoon ystävältään, jolle vanhemmat olivat keränneet muistolaatikon. Ystävä sai laatikon aikuisena itselleen.

Myös Suski88 kerää lapselleen muistolaatikkoa.

”Nyt siellä on esimerkiksi kotiutumisvaatteet, ultrakuvat, eka tutti, eka lelu, harso, itse tehdyt housut, mummun virkkaamat tossut, ristiäisohjelma ja kortit, jotka sai. Tarkoitus olisi keräillä sinne sitten läpi lapsuuden juttuja ja antaa se lapselle kun on aikuinen. Toiselle lapselle aion tehdä samanlaisen.”

Lue myös: Lapsivuodelahja – palkinto synnytyksestä?

Napatynkä

Joidenkin muistolaatikoissa ovat tallessa myös vuosikymmeniä vanhat napatyngät.

”Minun äidilläni on minun ja veljeni tyngät tallessa. Hän suuttui, kun itse heitin esikoisen navan pois”, ReginaVeritas kertoo.

ReginaVeritaksen pois heittämän napatyngän tarina ei päättynyt kuitenkaan tähän. Napatyngän löysi myöhemmin koira, joka kaivoi napatyngän roskiksesta ja söi sen.

Myös Suski88 kertoo, että hänen äitinsä säästi napatyngän.

”Itse mietin, että säästänkö kanssa, ja se laitettiin peilikaappiin odottamaan päätöstä. Mies kuitenkin heitti sen roskiin”, Suski88 kirjoittaa.

Mitä muistoja sinä haluat ehdottomasti ottaa talteen vauvavuodesta? Lue lisää ideoita ja osallistu keskusteluun: Keräätkö muistoja vauvavuodesta?

Mitä mieltä olet artikkelista?