Vanhemmat eivät suinkaan ole ainoita ihmisiä, jotka kasvattavat perheen lapsia. Isosisarukset ovat pienemmille tärkeitä esikuvia ja opettajia, joilta pikkusisarukset imevät vaikutteita sienten lailla. Erot tyttöjen ja poikien kasvatuksessa eivät ole nykyään enää hirvittävän suuria. Silti tytöistä joskus näkee, että hänellä on isoveli.

Viimeksi päivitetty 22.1.2015

Tiedät, että tytölläsi on isoveli…


 


1. Kun tyttö kaatuu maahan, hän niiskaisee, nousee ylös ja jatkaa sisukkaasti eteenpäin huitoen samalla ympäriinsä näkymättömällä miekallaan. Pienet kolhut eivät tunnu enää missään, kun on tottunut kahnaamaan päivästä toiseen isoveljen kanssa.

2. Kun tyttö tälläytyy parhaimpiinsa, hän pukee päälleen ihanimman mekkonsa ja viimeistelee tyylin veljeltä pieneksi jääneillä Spider-Man -housuilla. Tai ehkä koko kokonaisuus on veikan vaatekaapista? Pikkusiskon kohtalona on periä veljen vanhat vaatteet, lelut ja polkupyörät. Mutta onneksi veljessä on tyyliä!

3. Hän osaa suvereenisti toimia isossa porukassa, leikkien (ja nahistellen) milloin kenenkin kanssa. Itse asiassa, monet hänen lähimmistä leikkikavereistaan ovat poikia.

4. Jos joku kiusaa tyttöä, hän joko antaa samalla mitalla takaisin tai sitten juoksee isoveljensä luokse kertomaan tapahtuneesta. Tekipä tyttö kummin tahansa, kiusaaja saa varmasti katua tekosiaan.

5. Tyttö on vakuuttunut siitä, että seisaaltaan pissaaminen on ainoa oikea tapa käydä pissalla. Vessaa siivoava isä tai äiti ei välttämättä ole kuitenkaan samaa mieltä asiasta.

6. Ensiapuun tarkoitettu kylmäpussi on tytöllä päivittäisessä käytössä. Lapsiparan sormet ovat tuon tuostakin isoveljen huoneen oven välissä. Tyttö vannoo kuitenkin olevansa jonakin päivänä nopeampi kuin nenän edessä kiinni paukahtava ovi.

7. Minecraft-hakku on tytön maailman himotuimpien esineiden listalla ykkösenä.

Lue myös: Pienetkin osaavat kiusata

8. Tytön sängyn alta löytyy jälkiä keskeneräisestä leikistä, jossa osapuolina ovat poni, pehmohai, rubikin kuutio ja veljen kokoelmista pihistetty Star Wars -ukko.

9. Tyttö tietää enemmän Star Wars -elokuvan tapahtumista kuin siitä mitä Prinsessa Ruususen tarinassa tapahtuu.

10. Tyttö hämmentyy, jos joku ehdottaa hänelle hoitopaikassa leikkiä, jossa ei ole tarkoitus kilpailla, painia, tehdä tieteellisiä kokeita tai rakentaa mitään. Vielä enemmän tyttö ällistyy, jos hän saa aivan itse päättää minkä roolin haluaa yhteisessä leikissä. Varmuuden vuoksi tyttö valitsee tutun ja turvallisen merihirviön hahmonsa.

Jutun inspiraatio: 18 Signs A Little Girl Has Older Brothers, Rannikko: Yhteinen ja Erillinen lapsuus. Sisarusten sosiaalistava merkitys (2008)

Mitä mieltä olet artikkelista?