 |
|
Koirien Kalevalan Lemminkäinen on kissahahmo. Oikealla Lemminkäisen kyhäämä Hiiden hirvi. |
Mauri Kunnaksen Koiramäen tarinoihin perustuvat lastenoopperat ovat olleet huippusuosittuja Savonlinnan oopperajuhlilla. Nyt Koiramäen lastenoopperoista on saatavilla myös videoversioita.
Mutta minkä ikäisille lastenoopperat oikeastaan sopivat? Videoiden suositusikäraja on kolme, mutta suositus kertoo enemminkin pelottavuudesta eikä niinkään siitä, kuinka vanhat jaksavat keskittyä yli tunnin mittaiseen lastenoopperaan.
Verkosta ei löydy suoraa suositusikää koiramäenoopperoille, mutta Kansallisoopperan sivuilla nuorimmille suunnattujen oopperoiden suositusikä on neljästä vuodesta ylös päin.
Ei muuta kuin kokeilemaan. Yhdeksän ja puolikuinen koevauva asettuu matolle katsomaan
Jaakko Kuusiston säveltämää
Koirien Kalevalaa.
Ooppera kiinnostaa selvästi vauvaa. Koekatselija tuijottaa ruutua intensiivisesti mutta kuitenkin varsin totisesti.
”Lastenohjelmat saavat tyypillisesti poikani osoittelemaan ruutua. Nyt hän halusi vain tissiä”, äiti kommentoi.
Varsinkin Louhi-hahmo tuntui pelottavalta.
”Katsoimme 15 minuuttia ja lopetimme sitten”, äiti kertoo.
Päätämme, että koeyleisö on liian nuori seuraavalle lastenoopperalle,
Jukka Linkolan Hui kauhistukselle.
Hui kauhistus täyttää televisioruudun jännittävillä olennoilla. Vajaa kolmevuotiaat koekatsojat puolestaan innostuvat silmin nähden kummituksista, merirosvoista ja vampyyreistä kertovasta oopperasta, vaikka oopperan draamallinen kehittely kuulostaa aikuisenkin korvaan sekä hankalasti ymmärrettävältä että hitusen pelottavalta.
Kolmesta taaperosta koostuva raati tuijottaa jännittyneinä ruutua. Jatkuvat kysymykset sinkoilevat ilmaan:
”Kuka tuo on?”
”Minne se pelottava kummitus meni?”
”Mikä on noita?”
”Ryöstetäänkö toi mieskin?”
Raadin ainoa tyttöjäsen, kaksi ja puoli -vuotias koekatsoja esittää myös hienon analyysin Mörkö-hahmon ensimmäisestä aariasta:
”Kaapista tuli pelle! Se ei ole ilkeä. Se ei ryöstä ketään.”
Kun puolitoista tuntia pitkä ooppera on katsottu, on aika käydä läpi, mikä on ollut suosikkijuttu kullekin katsojalle.
”Kiltti kummitus, joka tuli kaappikellosta”, kertoo toinen pojista.
”Merirosvot, liukumäki ja junanpilli”, toinen poikakoekaniini luetteloi.
”Pelle”, tyttökatsoja kertoo, jolla hän tarkoittaa hassun näköistä Mörköä.
Molemmalle poikaraatilaiselle tuntuu olevan tärkeää, että yölliset hurjimukset olivat loppuen lopuksi kilttejä. Tämän perimmäisen kiltteyden vuoksi ooppera ei teemastaan huolimatta ollut liian pelottava parhaassa mörköiässä olevalle taaperoyleisölle.
Väinämöisen kantelesoolo jättikokoisella haen luulla on hauska kohtaus, mutta taaperot eivät vielä ymmärrä Koirien Kalevalaan sijoitettuja vitsejä. Koirien Kalevala ei saa samanlaista suosiota vajaa kolmivuotiaiden parissa. Toinen poikakatsojista pitää ohjelmaa tylsänä ja haluaa lopettaa katsomisen useaan otteeseen. Tyttökriitikko ei ole näin jyrkkä arviossaan. Hän innostuu huomattavasti kissahahmosta eli Lemminkäisestä. Myös Herra Hakkarainen kirvoitti arvioijalta positiivisen kommentin:
”Minulla on tuollainen kirjakin”, kriitikko huomauttaa Hakkaraisen ilmestyttyä lavalle ensimmäistä kertaa.
Kaikesta huolimatta myös tyttökriitikko päätyy siihen lopputulokseen, että
Hui kauhistus on parempi ooppera kuin
Koirien Kalevala.
Ennakko-oletin itse
Koirien Kalevalan uppoavan taaperoihin paremmin. Siinä kun puhutaan välillä laulamatta ja kohtaukset ovat toiminallisempia. Kohellus ja librettoon sijoitetut vitsit eivät kuitenkaan avaudu taaperoyleisölle, eikä
Koirien Kalevala luo yhtä jännittävää tunnelmaa pienille katselijoille kuin
Hui kauhistus.
Hui kauhistus eroaa
Koirien Kalevalasta ennen kaikkea siinä, että se sisältää voimakkaamman ja selkeämmän tunnelatauksen: pelon yöllisiä olioita kohtaan. Linkolan jännitystä virittävä sävellystyö tukee kummitusmaailmaa niin hyvin, että aikuinenkin katsoo oopperaa kylmä hiki otsallaan. Tätä vasten on helppo ymmärtää, miksi taaperoyleisö valitsi näistä kahdesta lastenoopperasta juuri
Hui kauhistuksen suosikikseen.
Teksti: Jarkko Uro