 |
|
Maija-Riitan yllätysuutisessa riittää sulateltavaa.
|
”Minä olen raskaana. Eikö ole ihanaa”, Maija-Riitta lausui laulavalla nuotilla.
Callessa vaimon viesti ei kuitenkaan tuottanut toivottua reaktiota. Ensin Calle valahti vitivalkoiseksi. Sitten hän sopersi Maija-Riitalle, että oli tainnut syödä jotain sopimatonta, jonka jälkeen hän ampaisi vessaan.
Kun Calle sai lukittua oven, hän pystyi rauhoittumaan ja työstämään tilannetta mielessään.
Mietittyään hetken Calle ymmärsi, että hänen vaimoonsa oli iskenyt eräänlainen virus. Se oli pahanlaatuinen ja maailmalla hyvin tunnettu mutta harvoin ajoissa tunnistettu ”vauvacuume”. Näytti ilmeiseltä, Calle päätteli pyöritellen samalla vessapaperirullaa kädessään, että virus oli ehtinyt jo aktivoitua ja tehdä tuhojaan heidän aivan riittävän kokoiselle perheelle.
Niin. Vaimo oli nyt raskaana, Calle toisteli mielessään. Asia pitäisi hyväksyä, mutta miten ihmeessä vauvan tuomaa valtavaa elämänmuutosta voisi tuosta vaan niellä?
Pian kaikkea pitäisi miettiä uudelleen. Pitäisi hankkia ja ostaa, mutta ei tyylikkyyden takia, ei sen vuoksi, että tavara näytti ”mageelta”, kuten Calle usein sanoi, vaan yksinkertaisesti tulevan vauvan takia.
Heidän pitäisi ostaa syöttötuoli, juomapullo, rintapumppu, vaippavuori, pinnasänky, lastenvaunut ja kun kaiken sai kertaalleen ostettua tuli samalla jo uutta ostettavaa: lisää vaatteita, uudet rattaat, lapselle uusi polkupyörä.
Lista sai Callen jälleen pakokauhun valtaan. Hän alkoi ymmärtää tilanteen kokonaisvaltaisuutta.
Kalliit design-huonekalut olisivat pian puklussa. Entäpä sitten iltamenot? Pian hän saisi kuulla vaimoltaan kunniansa, jos uskaltautuisi istumaan myöhään iltaa kavereidensa kanssa pubissa. Ja kun hän ajattelikin tulevaa seksielämäänsä, Callen ohimoa alkoi tykyttää varoittavasti.
Calle potkaisi paperiroskista ja käytetyt raskaustestipaketit hölskyivät korissa. Miten tilanne oli päässyt livahtamaan Callen hallinnasta? Olisihan hänen pitänyt lukea merkkejä ja ymmärtää, missä ollaan menossa!
Nyt jälkikäteen kaikki vauvacuumeen merkit olivat hänen edessään. Maija-Riitta oli tuijottanut kirkkain silmin heidän taloyhtiön pihalla leikkiviä lapsia ja sanonut Callelle:
”Olisiko sinusta mukava, jos meilläkin olisi omia lapsia?”
Johon Calle muisti mumisseensa:
”Tottakai. Se olisi minusta tosi hienoa.”
Kun yhteisillä kävelylenkeillä tuli lastenrattaat heitä vastaan, Maija-Riitta kurkotti katseensa kohti vauvaa, hymyili maireasti ja saattoi jopa jäädä juttelemaan ventovieraan ihmisen kanssa hänen lapsestaan. Kaiken tämän lisäksi Callen hyvä ystävä Marco oli juuri saanut lapsen, jota he olivat käyneet usein katsomassa ja hoitamassa.
Calle muisti, kuinka hän oli istunut Marcon kanssa viinilasit kädessä keittiössä.
”Teette sitten Maija-Riitan kanssa lapsia pian, ettekö teekin? Saadaan kato kaveri meidän pikkumiehelle.”
”Entä jos tulee tyttö”, Calle oli vastannut ja miten vaivattomasti hän olikaan sen tuolloin sanonut. Ikään kuin lapsen tekeminen olisi kuulunut hänen suunnitelmiinsa. Aivan kuin hän, Calle päätteli nyt teljettynä vessassa, olisi itsekin ollut vauvacuumeen kourissa.
”Kyllä pojat leikkii tyttöjenki kanssa. Ainakin nuorempana. Sitte kouluiässä sitä vasta aletaan karttelemaan toista sukupuolta. Ettei kato kaverit ala kiusaamaan.”
”Onko näin?”
”Näin on. Ja soitahan sitten heti minulle, kun sinulla on hyviä uutisia kerrottavana. Tulet sitten meille saunaan ja poltetaan kerhohuoneella pitkät sikarit.”
Calle vilkaisi vessassa puhelintaan. Hän oli luvannut soittaa ystävälleen Marcolle ja polttaa sikarin heti kun lapsi oli tulollaan, mutta nyt kun hän yritti naputella puhelinta, hänen jalkansa alkoivat täristä ja hän lysähti lattialle kolhien itseään ikävästi vessanpönttöön.
”Mitä ihmettä sinä teet?” Maija-Riitta kysyi vessan oven takaa. Calle oli viipynyt vessassa jo puoli tuntia ja hänestä alkoi itsestäkin tuntua, että oli aika tulla ulos kaapista.
Calle läiskytti vettä kasvoilleen ja yskähti muutaman kerran. Sitten hän avasi oven. Maija-Riitta seisoi oven ulkopuolella pidellen käsiä lanteillaan. Hän katsoi Callea tuimasti.
”Etkö sinä halua lasta? Emmekö me olleet sopineet, että teemme lapsen?”
Kun Maija-Riitta sanoi sen ääneen, Calle muisti puhuneensa yökaudet lapsen hankkimisen ihanuudesta. Nyt kun tilanne oli todellinen, hänen vatsaansa kuitenkin vain väänsi, niin ettei hän saanut sanaa suusta. Calle joutui pakenemaan uudelleen ja sulkemaan vessan oven Maija-Riitan nenän edestä. Hän päätti kirjoittaa kirjeen Maija-Riitalle ja toimittaa sen vessan oven alta.
Viestin kirjoittamiseen upposi toiset puoli tuntia. Lopulta Calle sai kirjoitettua paperille näin:
Hienoa, että olet raskaana. En nyt kuitenkaan pysty käsittelemään asiaa. Olen nimittäin saanut sen vauvacuumeviruksen. Sitä on liikkeellä.
”Johan nyt on markkinat! Aiotko lapsellesikin kirjoitella vain viestejä vessan oven alta vai tuleeko sinusta isä?” Maija-Riitta huusi oven takaa nyt jo vihaisena.
Calle ymmärsi Maija-Riitan huolen. Minkälainen isä hän oikein olisi, jos hän asuisi vessassa? Ottaisiko hän lapsensa vastaan vessan ovella vai päästäisikö hän lapsensa käymään pienellä yksityisellä maaperällään?
Mistä hän saisi puhtaita vaatteita? Voisiko hän vaatia Maija-Riittaa toimittamaan hänelle ruokaa vessan ovelle? Ja jos Maija-Riitta sellaiseen suostuisi, mikä oli kyllä hyvin epätodennäköistä, Calle joutuisi syömään käyttäen vessanpöntönkantta ruokapöytänä.
Vessa ei enää kuulostanut Callesta ollenkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta. Miksi hän ei siis yksinkertaisesti jättäisi vessaa ja ryhtyisi kunnon isäksi, Calle mietiskeli nyt jo huojentuneena. Isän pitäisi olla epäitsekäs ja ajatella lapsen etua. Isä ei voinut tehdä itsestään mielipidevankia talon vessaan.
Calle katsoi itseään peilistä ja sanoi ääneen:
”Kyllä minusta on isäksi! Haluan ottaa vastuuta.”
Sanat saivat hänet tuntemaan itsensä urheaksi ja niin hän tarttui puhelimeensa ja soitti Marcolle. Soitti meni vastaajaan.
”Calle tässä moi. Tänään illalla teillä sauna ja sikarit. Tiedät kyllä miksi.”
Puhelun jälkeen Calle avasi vessan oven ja antoi vaimolleen suudelman. He puhuivat loppupäivän tulevasta vauvasta, miettivät nimeä ja tekivät listaa tarvittavista asioista, eikä Callea enää jännittänyt uusi tilanne – ainakaan liikaa. Illalla Calle kävi Marcon luona saunassa ja Callesta alkoi tuntua, ettei hän halunnut enää mitään asiaa maailmassa niin paljoa kuin omaa lasta.
Teksti: Jarkko Uro
Lue muita novelleja: