Kaksi lisäsilmää oli täysin tuntemattomasta syystä kasvanut hänen takaraivolleen, niin että hän näki yhdellä silmäyksellä koko makuhuoneen kulmasta kulmaan. Uusien silmäparien tuottama vaikutelma oli päätä huimaava. Makuuhuone tuntui täyttävän koko hänen tajuntansa.
Yritettyään puoli tuntia tottua uuteen ilmiömäiseen katseeseensa herra X päätti nousta ylös. Aivot eivät kuitenkaan olleet vielä mukautuneet uuteen näköaistimukseen ja niin hänen askeleensa polkaisi tyhjää ilmassa. Herra X kaatui maahan kolisten.
Maassa maatessaan herra X vihdoin ymmärsi, että hänen uusi olomuotonsa saattaisi herättää pahennusta hänen perheenjäsentensä kuin myös muun maailman silmissä. Välttääkseen perheensä reaktiota hänen eriskummallista ulkomuotoaan kohtaan herra X laittoi tumman lierihatun päähän, niin että hänen takaraivollaan olevat silmät hävisivät hatun alle.
Mutta miten hän selittäisi perheelleen hatun käytön sisätiloissa? Herra X pinnisteli kaikin voimin yrittäen työstää edes jonkinlaisen selityksen. Yhtäkkiä hänen vaimonsa huusi herra X:ää aamiaiselle. Ajatus katkesi kuin keittiöveitsellä leikaten, eikä herra X voinut muuta kuin astua vaimonsa eteen.
”Ole hyvä ja ota tuo typerä hattu pois päästäsi”, rouva X tokaisi kuin lapselle.
Hattu oli todellakin typerän näköinen, mutta eikö keski-ikäiset miehet tehneet typeriä asioita? Eikö heillä ollut eräänlainen lupa typeryyteen, herra X mietti hätäisesti ja sanoi sitten vaimolleen:
”Tuota. Minä tunnen itseni mieheksi tämä hattu päässä. Ikään kuin minulla olisi taas hiuksia.”
”Miehet”, rouva X tuhahti, mutta jätti asian siihen.
* * *
Päivä työpaikalla meni haastavien keskustelujen parissa. Jokainen herra X:n työkavereista halusi kuulla, miksi hän piti mautonta lierihattua sisällä toimistossa. Herra X ei keksinyt kuin puolivillaisia valheita hatun tunnearvosta. Johtajalle hän totesi yksikantaan, että hattu lisäsi hänen työtehoaan.
Kun herra X saapui raskaan työpäivän päätteeksi kotiin, hattu oli hiostanut hänen päänsä märäksi. Vaimo oli kaupassa lasten kanssa, joten X käytti tilaisuuden hyväkseen ja otti hatun pois päästään. Samalla hetkellä havainto koko huoneesta iskeytyi hänen tajuntaansa. Ikään kuin hän vasta nyt olisi avannut silmänsä kunnolla. Aikaisempi näköaistimus tuntui kuin usvaiselta unelta.
Enää herra X:ää ei pyörryttänyt. Hän pystyi käyttämään havaintokykyään hyväksi, niin että lelujen kerääminen lattialta kävi sutjakkaasti. Tarttuessaan yhteen leluun hän näki samalla jo selkänsä takana toisen.
Vain viisi minuuttia ja herra X oli saanut lastenhuoneen järjestykseen.
Uuden kyvyn hallitseminen sai hänet unohtamaan vastoinkäymiset ja herra X päätti leikellä hattuun katseluaukot ja peittää ne ohuella kankaalla, jonka läpi hän saattaisi vakoilla selän takaisia tapahtumia.
Kun hattu oli valmis, rouva X saapui lasten kanssa kotiin.
”Miten päivä meni”, herra X kysyi.
”Jaa-a. Kiukuttelu. Riehumista. Sitä tyypillistä”, rouva hymähti väsyneenä.
Myös lapset näyttivät riutuvilta. Ikään kuin he olisivat olleet ryysyläisiä, jotka jonkin rikkaan hyväntekijän suotuisella vaikutuksella olisivat saaneet päälleen kalliit muotitamineet.
”Etteköhän piristy, kun laitan teille iltapalaa”, herra X sanoi ja kääntyi lieden puoleen.
”Kiitos”, herra X kuuli vaimonsa sanovan, mutta näki hattunsa takaa jotain aivan muuta. Rouva X pyöräytti ilkeän näköisesti silmiään.
Ruoka valmistui nopeasti.
”Syömään”, herra X sanoi peittelemättömän happamasti.
* * *
Kun lapset olivat menneet nukkumaan, rouva X kysyi itsekin jo kiukustuneena:
”Mistä sinä oikein suutuit?”
”Sinä pyöräytit minulle silmiä.”
”Enkä.”
”Minä näin.”
”Et sinä voinut”, rouva aloitti, mutta samalla tajusi paljastaneet itsensä. Lievä puna nousi hänen kasvoilleen.
Oli hetken hiljaista. Sitten rouva X huokaisi ja sanoi:
”Anteeksi. Minä olin väsynyt. Olin vihainen sinulle, kun et ehtinyt käydä kaupassa töiden jälkeen. En olisi jaksanut mennä lasten kanssa.”
”No niin. Annetaan tämän asian sitten olla”, herra X sanoi ja tunsi vahvaa halua nostaa hatun päästään ja paljastaa silmäongelmansa vaimolleen. Rohkeus ei kuitenkaan riittänyt, eikä herra X:n toiveista huolimatta rouva perännyt, miten hän oli voinut nähdä muljautuksen selällään.
Pestessään hampaita uusi ongelma nousi herra X:n mieleen. Miten hän salaisi takasilmänsä nukkuessaan?Epätoivoissaan hän paiskasi vessanpöntön kannen kiinni, potkaisi pönttöä ja parahti kiroillen. Sitten hän pyöritti sideharsoa päänsä ympärille.
”Mitä sinulle sattui”, rouva huhuili hädissään vessan oven takaa.
”Kaaduin ja löin pääni. Ei mitään vakavaa.”
”Avaa ihmeessä ovi niin tulen katsomaan.”
”Enkä avaa!”
”Älä ole lapsellinen. Avaa heti.”
Herra X tiesi kokemuksesta, että hänen oli annettava periksi vaimolleen. Rouva X alkoi heti vessaan päästyään avata sideharsoa.
”Herran jestas”, rouva kiljaisi silmien tullessa esiin.
”Tiedän! Se on kauheaa.”
”Mitä, miten, miksi”, rouva jankutti ja näytti siltä kuin olisi menettämässä tajuntansa siihen paikkaansa. Herra X näki soveliaaksi laittaa hatun päähänsä. Sitten hän tarttui rouvan molempiin käsiin ja puristi vakuuttavasti.
”Asia vain on näin. Älä kysy miksi. Näin minä heräsin tänä aamuna.”
Rouva X rauhoittui hieman. Hän hengitti edelleen raskaasti, mutta pystyi jo argumentoimaan järkevästi.
”Miten sinä pärjäät töissä noiden silmien kanssa? Kuinka kauan sinä voit pitää hattua toimistossa ennen kuin saat huomautuksia?”
”En yhtäkään. Sain jo tänään pomolta valituksen epäsiististä pukeutumisesta.”
”Ymmärrän.”
Pariskunta vajosi hiljaisuuden huovan alle. Mitä pidempään puhumattomuus kesti, sitä huolestuneemmaksi herra X kävi. Olihan hän juuri käynyt läpi raskaan keski-iänkriisin, ostanut moottoripyörän, hankkinut pääkallotatuoinnin ja eristäytynyt viikonlopuiksi autotalliin. Hänen uusi poikkeava ulkomuotonsa saattaisi olla tässä tilanteessa rouvalle liikaa.
”Minä palaan töihin”, rouva X sanoi lopulta.
”Mitä?”
”Vanha työpaikkani varmasti ottaa minut vielä takaisin. Soitan sinne huomenna.”
”Älä viitsi kierrellä! Kerro nyt suoraan, miten meidän käy. Jätätkö sinä minut?”
Herra X puhui kiihkeästi ja hänen sydämensä hakkasi kuin sotilasrumpu.
”Kultaseni! Enhän minä sinua jättäisi ylimääräisen silmäparin takia. Minä mietin jo, miten saamme arjen pyörimään.”
”No, miten saamme sen pyörimään?”
”Minä menen töihin ja sinä jäät hoitamaan lapsia. Nyt kun sinulla on ylimääräinen silmäpari, homma hoituu sinulta varmasti paremmin kuin minulta.”
Kotiin jääminen tuntui menestyvästä toimistotyöläisestä vastenmieliseltä vaihtoehdolta. Mitä olisi lasten syöttäminen, vaippojen vaihtaminen ja leikkikentällä seisoskelu verrattuna laser-printterin hurinaan aamutuimaan? Miten tyylikkäästä pukumiehestä taipuisi yhtäkkiä puurokattilan veivaaja? Näihin kysymyksiin herra X vajosi, mutta mielessään tiesi, että rouva oli jo päättänyt asiasta, eikä vastaväitteet herättäisi muuta kuin pahaa verta.
Sitä paitsi, kun herra X pohti asiaa, rouva oli oikeassa: Miten ihmeessä hän pärjäisi silmiensä kanssa työpaikallaan, kun yksi päiväkin oli tuottanut niin paljon vastoinkäymisiä? Jos hän jatkaisi erilaisien päähineiden käyttämistä, hän saisi potkut muutamassa viikossa tai sitten paljastuisi koko toimiston väelle, mikä oli vielä ensimmäistä vaihtoehtoa kauheampaa.
Silmäparien oli pysyttävä salaisuutena ja siksi rouva X:n keksimä järjestely oli ainoa vaihtoehto. Sen olisi yksinkertaisesti toimittava, herra X järkeili ja nyökkäsi samalla vaimolleen alistuvasti.