Jorma Ilmarisen lentävä sperma

Eli kuinka Jorma Ilmarinen onnistui siittämään lapsia maailmaan ilman, että hänen vaimonsa Anna sai tietää asiasta.
Jorma Ilmarinen keittää lentäviä siittiötä

Kaikki keinot on sallittu sodassa ja lastenteossa. Vai onko?

Kuuluisa alkemisti ja tarunhohtoisen Seppo Ilmarisen perillinen Jorma Ilmarinen veti kondomin siittimensä päältä putkivalojen kelmeässä särinässä. Alkemisti Ilmarinen oli jo pitkään toivonut, että hänen vaimonsa Anna soisi hänelle lapsen. Valitettavasti pohjoisesta kotoisin oleva Anna pysyi kylmänä ja Jorma Ilmarinen sai heittää siittiönsä kerta toisensa jälkeen vessan roskapönttöön.

Anna lekotteli sängyllä raukeana, kun Jorma Ilmarinen käveli takaisin makuukammariin. Näky oli niin ravisuttava, että Ilmarinen lankesi polvilleen laskien päänsä Annan haarojen väliin. Hän aneli niin kuin vain lasta toivova urho voi tehdä:

"Anna, taivaan ja maan kuningatar, soisitko sinä minulle ilon päästää veijarini vonkaamaan, munasolua mulkoilemaan. Anna, tee minun kanssani lapsi!"

Anna kiepautti jalkansa Ilmarisen yli ja hyppäsi sängystä.

"Vaikka noutaisin kuun pölyä maan kamaralle, vaikka keijukaisen pyydystäisin omalle alkemistilleni, mutta lasta en voi sinulle tehdä. Katsohan, maailma on minulle vielä uusi, enkä voi jättää aamunkasteen pisaroita, vuoriston hiljaista vaikerrusta ja maan poven henkäystä. Haluan elää vielä itseäni varten."

"Kultaseni", Ilmarinen vaikeroi ja konttasi naisensa jalan juureen. Anna otti hänen päänsä käsiensä huomaan ja puhalsi hellästi hiuksiin. Silloin Ilmarinen tiesi, mitä hänen olisi tehtävä.

* * *

Syvälle kallioiseen maankuoreen taotussa työhuoneessa Jorma Ilmarinen antoi aivonsa ajatella. Jos hän laittaisi kaiken taitonsa ja tietonsa likoon, jos hän työskentelisi yhtä raivopäisesti kuin hänen alkuisänsä Seppo Ilmarinen, hän saattaisi onnistua.

"Pyhät esi-isäni, maailman ja kaikkeuden luojat, antakaa minulle anteeksi! En voi enää odottaa. Minun on laitettava koko sukuhistoriani kallisarvoinen tietomäärä viheliäiseen ja salamyhkäiseen työhön ja valmistettava lentäviä siittiöitä, keijuspermaa, jolla toteutan salaa sen, minkä olin toivonut tapahtuvan yhteisymmärryksen vallitessa."

Jorma Ilmarinen avasi vuosituhansia vanhaa viisautta sisältävän pölyisen teoksen hedelmällisyyden alkemiasta. Hän otti pullonsa ja alkoi keittää mystisiä voimia sisältäviä ainesosia. Lopulta Jorma Ilmarinen pyöräytti penistään käsissään ja sai karheaan kouraansa muutaman tipan valkeaa elämän eliksiiriä.

Ilmarinen tipautti siittiönsä höyryävään keitokseen. Tapahtui pienimuotoinen alkuräjähdys, jonka seurauksena hyytelömäiseksi mönjäksi muuttunut keitos alkoi tulvia pullosta lattialle. Jorma Ilmarinen seurasi tapahtumia lumoutuneena suojalaseihin sonnustautuneena.

"Tarvitsette vielä siipenne", Jorma mutisi ja tiputti pipetillä keijukaispölyksi nimettyä ainetta. Limainen keitos alkoi muuttua kaasuksi. Ilmarinen piti pihtien nokassa lasista koeputkea, johon kaasu pakkaantui. Kun kaasun muodostus loppui, Jorma sulki koeputken puukorkilla.

"Nyt on vain odotettava ovulaatiota ja päästettävä veijarit ilmaan", Jorma tuumi ja alkoi tutkia kalenteriaan.

* * *

Laskelmat osuivat jo seuraavalle lauantaille. Jorma teki kaikkensa, että Anna rentoutuisi. Hän laittoi ruokaa, kaatoi rutkasti viiniä ja tarjoutui hieromaan vaimoaan. Katala raskauttamissuunnitelma oli seuraava: Jorma Ilmarinen aikoi rakastella Annaa. Kun hänen vaimonsa jäisi tapansa mukaan makoilemaan alasti sängylle, Jorma päästäisi lentävät siittiönsä makuukammarin suljettuun ilmaan väijymään Annan juuri liikkeelle lähtenyttä munasolua. Keijusperma ei voinut tunkeutua vaatekerroksien lävitse ja parhaan hedelmöitys mahdollisuuden tarjosi seksin jälkeinen alastomuus, siittiöiden suora yhteys kosteaan emättimeen.

Suunnitelma eteni toivotulla tavalla. Anna oli erityisen kiihkeä ovuloidessaan, eikä Jorma Ilmarisella ollut vaikeuksia houkutella Annaa lemmenleikkeihin. Jo hieroessaan Annan alaselkää Jorma Ilmarinen teki käsillään sukelluksia Annan intiimialueelle ja hän tunsi, kuinka hänen vaimonsa valui odotuksen kiihkossa.

Hetki oli otollinen. Ilmarinen ryhtyi toimeen. Hän otti kondomin yöpöydän laatikosta, peittosi veijarinsa tuolla viheliäisellä muovikappaleella ja aloitti rytmikkäät työntöliikkeet. Ovulaatiosta nautiskeleva Anna oli heti nautintonsa aallonharjalla. Hän kiepsautti Jorma Ilmarisen alleen ja ratsasti kuin lännenelokuvissa. Jorman herkkä penis ei kestänyt pitkään rynkytystä ja niin hän laukesi kondomin sisälle. Anna kierähti raukeana sängylle, ja Jorma näki tilaisuutensa tulleen. Hän oli ottavinaan kondomiroskia yöpöydän laatikosta.

"Lentäkää ystäväiseni ja tehkää kaikessa salassa se ihana työ, johon minua ei ole valtuutettu", Jorma Ilmarinen ajatteli ja avasi vaivihkaa siittiöpullonsa.

Jorma Ilmarinen ehti jo istuutua sängynlaidalle ja hieroa käsiään yhteen voitonriemuisasti, kun hän kuuli inhottavan äänen. Villin seksin emättimeen ahtaama ilma purkautui pitäen kovaäänistä röpinää. Ilmavirta oli niin kova, ettei lentävät siittiöt voineet uhmata tämän erittäin voimakkaan emätinpierun virtausta.

Sattumuksella oli vielä toinenkin epäsuotuisa vaikutus. Jorma Ilmarinen jäi tuijottamaan Annan alapäätä kauhuissaan, koska hän ymmärsi suunnitelmansa olevan vaarassa. Anna ei tosin tiennyt pinnan alla virtaavia salaisia vaikuttimia ja hän näki katseessa ainoastaan pilkkaa. Hän uskoi Jorman kauhistelevan tätä luonnon vähemmän viekoittelevaa ääninäytelmää ja niinpä Anna kiskaisi vaatteensa päälle ja ryntäsi kiukuissaan toiseen huoneeseen.

* * *

Jorma Ilmarinen oli joutunut monin veroin hankalaan tilanteeseen. Anna ei uskonut hänen outoja selityksiään yllättävästä närästyksestä, jonka kourissa Jorma väitti luoneensa eittämättä varsin epäkiitollisen katseen Annan haarojen väliin. Koko suhde oli yhden katseen vuoksi vaakalaudalla, eikä uutta mahdollisuutta seksiin ollut tulossa.

"Myrskytuulet ja aivoja liikauttavat sähkövirtaukset! Minun on onnistuttava hankkeessani. Muuten kaikki toivo on mennyttä", Jorma Ilmarinen ajatteli.

Jorma linnoittautui maanalaiseen työhuoneeseensa, eikä noussut päivän valoon kuin muutaman kerran viikossa noutamaan ruokaa. Pyhien esi-isien suora perillinen alkoi laihtua ja hänen käyntinsä kävi kumaraksi ja vaivalloiseksi. Hankeen kolmantenakymmenentenä päivänä Jorma Ilmarinen kuitenkin julisti holvissaan niin, että maan poven rauhaan tottuneet hämähäkit ja koppakuoriaiset hätkähtivät:

"Vihdoinkin! Tässä seison ja pidän kädessäni tuhat kertaa tiiviimpää keijuspermaa. Jos tällä ei saa naista raskaaksi, ei voi enää kuin syyttää omia solujaan saamattomuudesta!"

Koska seksi ei tullut enää kysymykseen, oli Jorma Ilmarisen kehitettävä jokin toinen konsti vapauttaa lentävät siittiöt hänen vaimonsa ollessa alaston. Kun päivä oli raskaaksi saattamiselle sopiva, Jorma Ilmarinen sulloi itsensä kylpyhuoneen kaappiin ja jäi pullo kädessä odottamaan vaimonsa hedelmöittämistä.

Kului melkein puoli vuorokautta ennen kuin Anna saapui suihkutilaan. Jorma oli seissyt niin pitkään samassa paikassa, että hänen kätensä tärisivät ja jalat olivat pettää. Hän kuuli, kuinka suihkuvesi ropisi Annan alastomalle keholle. Jorma kuvitteli, kuinka vesi virtasi Annan tuuheiden hiuksien läpi ja valui anteliaiden pakaroiden välistä viemäriin.

Ajatukset kävivät yhä seksuaalisemmiksi ja Jorma huomasi läähättävänsä jäykistynyt siitin kourassa huonosti ilmastoidussa kaapissa. Kun hedelmöitykselle otollisin hetki koitti, oli Jorma Ilmarinen lähestulkoon tajuton. Hän horjahti ja kaatui maahan niin, että pullo hajosi sirpaleiksi. Kun hän katsoi ylös, Anna seisoi hänen vieressään täysissä pukeissa.

"Sinä!" Anna sähähti. "Mitä ihmettä sinä matojen mailta ylösnoussut ruumis täällä oikein teet?"

Anna ryntäsi raivoissaan ulos suihkusta. Jorma Ilmarinen kuuli lentävien siittiöiden liihotellessa hänen yllään, kuinka Anna pakkasi kiroillen tavaroitaan.

"Hyvästi", oli viimeinen asia, mitä Jorma Ilmarinen kuuli vaimonsa murahtavan. Sitten ulko-ovi pamahti ja kovaa.

* * *

Jorma Ilmarinen vajosi syvään masennuksen tilaan. Lapseton poikamieselämä teki Jormasta täysin apaattisen. Jorma kieltäytyi tekemästä alkemistin työtään ja hänen tulotasonsa tippui nälkäpäivätasolle. Kutakuinkin yhdeksän kuukauden kuluttua ikävästä kylpyhuonetapaturmasta Jorma Ilmarisen silmiin osui omituinen uutinen päivän lehdestä:

Keijukaislapset syntyivät

Kaupungin pahamaineisella eteläalueella on tapahtunut ihme. Yhdeksän kuukautta sitten 127 naista tuli selittämättömästi raskaaksi. Nyt lapset ovat kymmentä keskenmenoa ja kahtatoista aborttia lukuun ottamatta syntyneet.

Lapset ovat kaikki terveitä ja heillä on hämmästyttävä yhdennäköisyys. DNA testit ovat osoittaneet, että lapsilla on sama geneettinen alkuperä. Lapset ovat yhden "keiju-isän" alkuun panemia.

Yksi äideistä, Maria Välinoro suostui kertomaan tuntemuksistaan.

"Kärsimme pitkään miehestä johtuvasta lapsettomuudesta. Mieheni ei kuitenkaan halunnut käyttää vierasta siementä lapsen tekemiseen. Nyt rukouksiini on vastattu ja olemme saaneet keijulapsen", Maria kertoo.


Jorma Ilmarinen nosti katseensa lehdestä ja joi kahvikuppinsa yhdellä kulauksella loppuun, jonka jälkeen hän avasi jälleen alkemistin pajansa ja jatkoi harrasta työskentelyä, hänen alkuisänsä Seppo Ilmarisen alkuun panemaa työtä maailman hedelmällisyyden ja hedelmöittämisen puolesta.

Teksti: Jarkko Uro



Lue myös:

Yhdynnän jälkeinen keskustelu
Vauvacuumevirus
Jos miehet synnyttäisivät
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.