Iltavirkun isän tunnustuksia

Olemme aamutokkurainen iltavirkku perhe, toimittaja Jarkko Uro tunnustaa. Vauvamaailma näyttää kuitenkin pyörivän aamuvirkkujen ihmisten ehdoilla eikä puolillepäivin nukkuvaa perhettä oikein ymmärretä esimerkiksi neuvolassa.

Vauva-aika oli minulle helppoa. Selitän: Minulla oli helppoa siksi, että sain nukkua pitkään. Ai koska olen mies, enkä imetä? Ei, ei. Olette hakoteillä.

Heräsimme koko perhe vasta puolilta päivin. Toistan: Minä, puolisoni ja vauva heräsimme kaikki vasta puolelta päivin. Olemme aamutokkurainen iltavirkku perhe.

Iltavirkkuisuus laittoi meidät hyvin varhaisessa vaiheessa poikkiteloin yleisen vauvanhoitokulttuurin kanssa. Emme esimerkiksi halunneet ottaa neuvolassa vastaan aamuaikoja. Kymmeneltäkin neuvolaan meneminen tuntui ahdistavalta. Kukapa pikkulapsiperheen vanhempi haluaisi ehdon tahdoin lyhentää yöunensa määrää usealla tunnilla?

Ehkä meidän olisi pitänyt salata asia, vedota esimerkiksi töihin tai muuhun vastaavaan. Mutta me kerroimme kiltisti totuuden.

”Kyllä. Kuulitte aivan oikein. Me heräämme vasta kello 12 päivällä.”

Saimme vastineeksi kuulla neuvolatädin pitkän saarnan siitä, miten lapsen on oltava ulkona viimeistään aamulla kello 9:00. Mihin tädin argumentaatio perustui, se jäi silloin ymmärtämättä.

Nyt asia on kuitenkin valjennut minulle. Vauvamaailma näyttää yksinkertaisesti pyörivän aamuvirkkujen ihmisten ehdoilla. Useimmat lapsiperheharrasteet ja kerhot alkavat niin aikaisin, ettei iltavirkuilla ole niihin mitään asiaa.

Sama jatkuu lapsen kasvaessa vanhemmaksi. Lapsi pitää viedä päiväkotiin riittävän aikaisin. Lasta ei nimittäin saa laittaa vuoropäiväkotiin sillä perusteella, että itse tekee parempaa työjälkeä illalla.

Koulussa itse lapsi altistuu aamuvirkkuyhteiskunnan hirmuvallalle. Tutkimukset osoittavat, että iltavirkut lapset pärjäävät koulussa huonommin kuin aamuvirkut.

Kuulen päässäni jo aamuvirkkujen arvostelevat huomiot: Laittakaa lapsi aikaisemmin nukkumaan. Menkää itse nukkumaan ja lähtekää aamutuimaan lenkille. Kyllä se siitä, kunhan vain vähän pinnistelee.

Yhtä hyvin voisin sanoa kaikille aamuvirkuille: Ettekö muka pysty työskentelemään vaikka kello on vasta kahdeksan illalla? Kaatakaa ämpäri kylmää vettä niskaanne. Kyllä se siitä! Vai kuinka?

Ei ihminen toimi niin.

Aamuvirkkuutta ja iltavirkkuutta tutkinut biologi Christoph Randler huomioi, että ihmisen virkeystila ei ole opettelemisesta vaan geeneistä kiinni. Toiset ihmiset ovat aamulla unisia, toiset illalla.

Teorian mukaan virkeystilojen erilaisuudet ovat kehittyneet kompensoimaan ihmisyhteisön tarpeita. On ollut erityisen hyödyllistä, että sekä aamulla että illalla on ollut valppaita ihmisiä.

Nyky-yhteiskunta ei ota huomioon tätä ihmisluontoon liittyvää kaksijakoisuutta. Tutkimuksien mukaan varsinkin yritysmaailma palkitsee nimenomaan aamuvirkut. Randlerin tutkimuksen mukaan näyttää nimittäin siltä, että aamuvirkut menestyvät paremmin työelämässä.

Aamuvirkut saavat myös positiivisempaa palautetta omasta vanhemmuudestaan. Hurjimmankaan aamuvirkun ei tarvitse selitellä neuvolassa aikaisin nousemistaan. On täysin hyväksyttävää, että lapsiperheessä noustaan kello 5:30 aamulla.

Iltavirkut vanhemmat kokevat taas syyllisyyttä aamu-unisuudestaan. Eikä ihme! Jos on ilta yhdeksän jälkeen puistossa, on aikafasistien mielestä liian myöhään ulkona lapsen kanssa. Jos ei ole syönyt vielä kahdelta päiväruokaa, pitää toisten mielestä lasta nälässä.

Keskimäärin on varmasti niin, että aamuvirkut pitävät tarkemmin kiinni niin ateriointi- kuin myös nukkumisaikatauluista. Aamuvirkut ovat parempia organisoimaan elämäänsä kuin iltavirkut. Toisaalta iltavirkut ovat taas keskimäärin luovempia kuin aamupeipposet.

Sen sijaan, että tuntisi syyllisyyttä ”vääränlaisesta” elämänrytmistä ja leväperäisistä aikataulusta, pitää asia nähdä näin: Iltavirkut ovat omalla tavallaan aivan mahtavia vanhempia. Vanhemmuudessa kun on kyse myös luovuudesta. Ei lasten kasvatus ole mitään robottiteknologiaa!

Ja jos vielä iltavirkkuus ahdistaa, voi syventyä vanhaan sanontaan:

Aikainen lintu nappaa madon. Mutta ajatelkaa asiaa madon kannalta. Aikainen mato tulee syödyksi, kun taas myöhäinen mato möyhii mullan vihannaksi.

 

Jarkko Uro on lapsiperhemediaan keskittynyt toimittaja. Toimittamisen lisäksi Uro kirjoittaa näytelmiä ja tietokirjoja. Hänen harrastuksiinsa kuuluu purjehdus, joka Uron mielestä sopii erityisen hyvin perheenisälle. Siinä missä lapsen saaminen on murros eli toisin sanoen suuri seikkailu miehen elämässä, ovat veneretket perheen kanssa kuin pienoismalleja tästä sukelluksesta elämän suureen mysteeriin. (Kuva: Petteri Kivimäki)

 

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 10
Aamutorkkuja ollaan
Kirjoittaja Helena Andreou 17.10.2011
Puhelimet kiinni ja ne voi avata vasta sitten kun on varmasti virkku. Hyvä- unisuus on lahja ja rikkaus eikä siitä voi moralisoida. Maailmassa näkee paljon ennenaikaisesti vanhentuneita, väsyneitä, ja kummastakin päistä loppuunpalaneita tomaatti- silmiä jotka tiuskivat lapsilleen.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin
Kirjoittaja Heidi 14.09.2011

Onneksi vauvakin on meillä aamutorkku, varsinkin ensimmäiset 4kk meni puol yhteentoista aamuisin. Menepä siinä sitten perhekerhoon, mikä alkaa puolkymppi tai minne tahansa muualle harrastuksiin. Nytkin otin riskin ja ilmoitin meidät mahdollisimman myöhäiseen muskari-ryhmään (alkaa varttia vaille ykstoista), "onneksi" vauva herää nykyisin 8-9, joten tuohon keretään, mutta perhekerhoon ei vieläkään :(

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
No just
Kirjoittaja Mirabella 10.09.2011

EN olekaan ikinä ajatellut, että pitkään nukkumisessa on jotain vikaa :O Onneksi olen ollut hiljaa neuvolassa, ku kerta voi saada ikävääkin palautetta :/ Mutta hei tämä rytmi sopii meille, eikä lapset ole sen hankalampia tai parempia, ku muutkaan :D

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
huono äiti
Kirjoittaja Emopeikko 09.09.2011

Me jouduimme perheneuvolan asiakkaiksi kuopuksen adhd-epäilyn vuoksi.Kotikäynnillä tenttasivat mm. ulkoiluaikoja.Kerroimme lähtevämme ulos puolen päivän jälkeen ja ulkoilemme paljon ja myöhempäänkin.Tädit olivat kauhuissaan ja kyseenalaistivat vanhemmuutemme,koska "lapsien tulisi olla ulkona jo reippaasti ennen kymmentä".Ei auttanut vaikka kuinka selitimme,että ollaan koko porukka iltavirkkuja/aamutorkkuja.Se oli kuulemma huono asia,josta voi kyllä "parantua".Ottivatpa sitten myös esiin sijaisperheen,koska olen liikuntarajoitteinen enkä siis vie lapsia heti seittemältä ulkoilemaan.Nyt kun muksut ovat jo ala-asteikäisiä niin kas kummaa,meillä herätään lähes joka aamu kahdeksaksi kouluun- jipii...Maailma on niin epistä meille aamutorkuille... :)

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Huh..
Kirjoittaja Pauli 07.09.2011

Hyvä tietää, etten ole ainoa myöskään. Äitini on iltavirkku, mutta isäni ja siskoni aamuvirkkuja. En ole koskaan saanut herättyä aikaisin, ellen ole itseäni pakottanut. Enkä töihinkään koskaan jaksa ennen yhdeksää, onneksi on liukuva!

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
huh!
Kirjoittaja Sonja 06.09.2011

ihanaa, että teitä on muitakin :)))

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
niimpä niin
Kirjoittaja Tarra 06.09.2011

Samaa mieltä noista kerhoista. Meiänkin paikkakunnalla on vauvakerho klo 9-11 ja sehän jää väliin kun tyttö 4kk herää vasta silloin kun kerho loppuu. Muutkin vauva harrasteet esim. vauvatanssi on heti aamusta. Ei sitä vauvaa viitsi yöuniltaan moisen vuoksi herättää.

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
näin on...
Kirjoittaja äityli 06.09.2011

Kuulostaa niin tutulta, niin tutulta...ollaan koko perhe enemmän iltavirkkuja:).

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
just näin!
Kirjoittaja johanna 06.09.2011

Joo kyllä todella ärsyttävää kun esimerkiksi kerhot menee ohi aina meiltä jos ei haluta kerryttää univelkaa,miksiköhän ei ollenkaan järjestetä iltapäiväkerhoja johon ovat myös vanhemmat tervetulleita...=/

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Vau 'Vau.fi'!
Kirjoittaja Myöhäinen mato 06.09.2011

Ah, keikun nyt ylimmällä pilvellä, sillä luulin ettei toisia samankaltaisia ole... Aivan kuin omasta päästäni ja elämästäni tämä juttu. Perustaisikohan joku Facebook- tai muun vertaisryhmän meille? =)

Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.