Vauva-aika oli minulle helppoa. Selitän: Minulla oli helppoa siksi, että sain nukkua pitkään. Ai koska olen mies, enkä imetä? Ei, ei. Olette hakoteillä.
Heräsimme koko perhe vasta puolilta päivin. Toistan: Minä, puolisoni ja vauva heräsimme kaikki vasta puolelta päivin. Olemme aamutokkurainen iltavirkku perhe.
Iltavirkkuisuus laittoi meidät hyvin varhaisessa vaiheessa poikkiteloin yleisen vauvanhoitokulttuurin kanssa. Emme esimerkiksi halunneet ottaa neuvolassa vastaan aamuaikoja. Kymmeneltäkin neuvolaan meneminen tuntui ahdistavalta. Kukapa pikkulapsiperheen vanhempi haluaisi ehdon tahdoin lyhentää yöunensa määrää usealla tunnilla?
Ehkä meidän olisi pitänyt salata asia, vedota esimerkiksi töihin tai muuhun vastaavaan. Mutta me kerroimme kiltisti totuuden.
”Kyllä. Kuulitte aivan oikein. Me heräämme vasta kello 12 päivällä.”
Saimme vastineeksi kuulla neuvolatädin pitkän saarnan siitä, miten lapsen on oltava ulkona viimeistään aamulla kello 9:00. Mihin tädin argumentaatio perustui, se jäi silloin ymmärtämättä.
Nyt asia on kuitenkin valjennut minulle. Vauvamaailma näyttää yksinkertaisesti pyörivän aamuvirkkujen ihmisten ehdoilla. Useimmat lapsiperheharrasteet ja kerhot alkavat niin aikaisin, ettei iltavirkuilla ole niihin mitään asiaa.
Sama jatkuu lapsen kasvaessa vanhemmaksi. Lapsi pitää viedä päiväkotiin riittävän aikaisin. Lasta ei nimittäin saa laittaa vuoropäiväkotiin sillä perusteella, että itse tekee parempaa työjälkeä illalla.
Koulussa itse lapsi altistuu aamuvirkkuyhteiskunnan hirmuvallalle. Tutkimukset osoittavat, että iltavirkut lapset pärjäävät koulussa huonommin kuin aamuvirkut.
Kuulen päässäni jo aamuvirkkujen arvostelevat huomiot: Laittakaa lapsi aikaisemmin nukkumaan. Menkää itse nukkumaan ja lähtekää aamutuimaan lenkille. Kyllä se siitä, kunhan vain vähän pinnistelee.
Yhtä hyvin voisin sanoa kaikille aamuvirkuille: Ettekö muka pysty työskentelemään vaikka kello on vasta kahdeksan illalla? Kaatakaa ämpäri kylmää vettä niskaanne. Kyllä se siitä! Vai kuinka?
Ei ihminen toimi niin.
Aamuvirkkuutta ja iltavirkkuutta tutkinut biologi Christoph Randler huomioi, että ihmisen virkeystila ei ole opettelemisesta vaan geeneistä kiinni. Toiset ihmiset ovat aamulla unisia, toiset illalla.
Teorian mukaan virkeystilojen erilaisuudet ovat kehittyneet kompensoimaan ihmisyhteisön tarpeita. On ollut erityisen hyödyllistä, että sekä aamulla että illalla on ollut valppaita ihmisiä.
Nyky-yhteiskunta ei ota huomioon tätä ihmisluontoon liittyvää kaksijakoisuutta. Tutkimuksien mukaan varsinkin yritysmaailma palkitsee nimenomaan aamuvirkut. Randlerin tutkimuksen mukaan näyttää nimittäin siltä, että aamuvirkut menestyvät paremmin työelämässä.
Aamuvirkut saavat myös positiivisempaa palautetta omasta vanhemmuudestaan. Hurjimmankaan aamuvirkun ei tarvitse selitellä neuvolassa aikaisin nousemistaan. On täysin hyväksyttävää, että lapsiperheessä noustaan kello 5:30 aamulla.
Iltavirkut vanhemmat kokevat taas syyllisyyttä aamu-unisuudestaan. Eikä ihme! Jos on ilta yhdeksän jälkeen puistossa, on aikafasistien mielestä liian myöhään ulkona lapsen kanssa. Jos ei ole syönyt vielä kahdelta päiväruokaa, pitää toisten mielestä lasta nälässä.
Keskimäärin on varmasti niin, että aamuvirkut pitävät tarkemmin kiinni niin ateriointi- kuin myös nukkumisaikatauluista. Aamuvirkut ovat parempia organisoimaan elämäänsä kuin iltavirkut. Toisaalta iltavirkut ovat taas keskimäärin luovempia kuin aamupeipposet.
Sen sijaan, että tuntisi syyllisyyttä ”vääränlaisesta” elämänrytmistä ja leväperäisistä aikataulusta, pitää asia nähdä näin: Iltavirkut ovat omalla tavallaan aivan mahtavia vanhempia. Vanhemmuudessa kun on kyse myös luovuudesta. Ei lasten kasvatus ole mitään robottiteknologiaa!
Ja jos vielä iltavirkkuus ahdistaa, voi syventyä vanhaan sanontaan:
Aikainen lintu nappaa madon. Mutta ajatelkaa asiaa madon kannalta. Aikainen mato tulee syödyksi, kun taas myöhäinen mato möyhii mullan vihannaksi.
 |
Jarkko Uro on lapsiperhemediaan keskittynyt toimittaja. Toimittamisen lisäksi Uro kirjoittaa näytelmiä ja tietokirjoja. Hänen harrastuksiinsa kuuluu purjehdus, joka Uron mielestä sopii erityisen hyvin perheenisälle. Siinä missä lapsen saaminen on murros eli toisin sanoen suuri seikkailu miehen elämässä, ovat veneretket perheen kanssa kuin pienoismalleja tästä sukelluksesta elämän suureen mysteeriin. (Kuva: Petteri Kivimäki)
|