 |
|
Isän sairaus on salaisuus elokuvassa Väärät juuret. Ensi-ilta perjantaina 9.10. |
Äidillä (
Milka Ahlroth) on taloushuolia. Isällä (
Pertti Sveholm) on vakava periytyvä sairaus. Teini-ikäisellä tyttärellä (
Emma Louhivuori) on menkat myöhässä. Pojalla (
Niko Saarela) on salainen lapsenlapsi.
Perhe ei puhu huolistaan keskenään, vaikka asiat vaikuttavat ratkaisevasti toisten perheenjäsenten tulevaisuuteen: Taloushuolet lankeavat kaikille. Sairaus periytyy. Ja lapsenlapsia olisi tietysti kiva nähdä.
Syntyy puhutteleva kuvaus yksilöllisyydestä. Mihin asti perheenjäsenet voivat kantaa huolensa yksin? Koska pitäisi potkaista luurangot kaapista ja avautua lähipiirille ongelmista?
* * *
Lukuisien salaisuuksien keskellä katsoja tuntee hukkuvansa elokuvan pääteemaan. Onko salaisuuksien määrä enää uskottava, kun jokaisella perheenjäsenellä on maata järisyttävä salaisuus hallussaan ja vielä sopivasti samana hetkenä?
Vaikka salaisuuksien määrä tuntuu väkinäiseltä teemoittamiselta, ei elokuva silti ole missään tapauksessa huono. Juuri jännitteiden määrän vuoksi draama toimii ja pitää itsessään kiinni loppuun saakka.
Salaisuuksien sumppu kiristyy kiristymistään, kunnes se ryöpsähtää vapaaksi joulupöydän äärellä. Vaikka puhuminen on tukalaa ja riitaisaa, syntyy lopulta miellyttävää yhteiseloa. Elokuvan sanoma onkin kuin
Matti Vanhasen viesti kansalaisille: olkaa hyvät ihmiset yhteisöllisempiä!
Liukeneeko salaisuudet pohjoisen kylmiin vesiin? Perheessä on vielä yksi salaisuus. Kiinasta adoptoidulla Lumella (
Silva Robbins) on salainen projekti kaivaa tunneli kerrostalon huoneistojen välille. Yksilöllisyyden betoninen paalu, kerrostalo, saakin Lumen toimesta vahvasti symbolisen haavan kylkeensä elokuvan lopussa.
Mutta onko todella niin, että yksilökeskeisessä nykykulttuurissa vetäydytään kuoreen, kerrostalon salaisiin uumeniin, eikä puhuta omista asioista toisille? Elokuva tarjoaa myös historiallisen näkökulman.
Edesmennyt ukki ilmestyy hallusinaatioissa isälle. Ukkikaan ei ole puhunut omasta sairaudestaan, vaikka se periytyi suvussa eteenpäin hänen pojalle, pojanpojalle ja ehkäpä jopa pojanpojanpojalle. Ukki puolustautuu hallusinaatiossa: ennen ei voitu puhua, koska silloin suvun maine olisi mennyt. Se niistä yhteisöllisyyden iloista!
Teksti: Jarkko Uro