Vahvan naisen kertomus

Mihin asti olisit valmis menemään saadaksesi kadonneen lapsesi takaisin? Clint Eastwoodin ohjaamassa elokuvassa Changeling – Vaihdokas laitetaan sekä kadonneen lapsen äiti että naisten ääniä hiljentänyt lähihistoria kovalle koetukselle.
Angelina Jolie esittää Christine Collinsia elokuvassa Vaihdokas

Christine Collins tekee kaikkensa, jotta saisi poikansa takaisin kotiin. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 9.1.2009. 
© 2008 Universal Studios.

Christine Collinsin (Angelina Jolie) poika Walter Collins (Gattlin Griffith) häviää äidin työpäivän aikana. Muutaman kuukauden kuluttua poliisi kiikuttaa Christinelle toisen pojan (Devon Conti), joka väittää olevansa Walter Collins.
 
Korruptiosyytteitä saanut poliisilaitos haluaa puhdistaa maineensa positiivisella julkisuudella, joten poliisikapteeni J. J. Jones (Jeffrey Donovan) pitäytyy alkuperäisessä väitteessä: poika on Walter Collins, vaikka äiti väittäisi mitä. Tämä on lähtöasetelma, josta alkaa pitkä tahtojen taistelu.
 
Christine hankkii vedenpitävää todistusaineistoa siitä, ettei poika ole hänen. Poliisikapteeni ei kuitenkaan pysty myöntämään olleensa väärässä, ja hän ajautuu aste asteelta tuhdimpiin toimenpiteisiin hiljentääkseen Christinen. Johtavassa asemassa työskentelevä yksinhuoltajaäiti ei kuitenkaan ole mikään hissukka, eikä häntä saa hiljennettyä niin poliisi kuin lääkärikään.
 
 
Christine Collinsille väitetään, että hänen edessään seisova lapsi on hänen
poikansa. Collins itse tietää, että näin ei ole. © 2008 Universal Studios.
 
 
Changeling – Vaihdokas kuuluu elokuviin, jotka kuvaavat tunteisiin vedoten tasa-arvoa edeltänyttä aikaa. Tässä mielessä elokuva muistuttaa juuri ensi-illan saanutta Australiaa. Kummassakin elokuvassa vahva nainen haastaa virallisen miesvallan ja lopulta valloittaa miehisen maailman puolelleen.
 
Tarinakehys sopii kuin nakutettu nykyihmisen historiantajuun. Ennen naisia ei kuunneltu, ja mielivaltainen miesvalta saattoi hiljentää naisten säröääniä väkivaltaisinkin keinoin, mutta jossain historian pisteessä rohkeat naiset tekivät tästä lopun ja veivät maailman tasa-arvoisempaan suuntaan. Näin ainakin vahvojen naisten tähdittämät elokuvat johdattavat meitä ajattelemaan.
 
 
Elokuvan ohjaneen teräsvaarin Clint Eastwoodin näkemys pitää otteessaan.
© 2008 Universal Studios.
 

Clint Eastwood on nostanut todellisen henkilön, Christine Collinsin ja hänen kamppailuaan seuranneet oikeudenkäynnit yhdeksi historian muutospisteeksi. Vuonna 1928 Los Angelesissa tapahtuneet lapsisurmat antavat verisen kasvupohjan tälle vaikuttavalle historialliselle monumentille, joka ei varmasti jätä katsojaa kylmäksi.
 
 
Teksti: Jarkko Uro
 
 
Lisää elokuva-arvioita:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.