 |
|
Niko opettelee lentämään huonolla menestyksellä. |
Niko (Olli Jantunen) on nuori poro, joka elää äitinsä Oonan (Elina Knihtilä) tarinoiden kautta. Nikolla ei nimittäin ole koskaan ollut oikeaa isää muuta kuin äiti Oonan eloon herättämissä unelmissa.
Oona kertoo Nikolle, että hänen isänsä kuuluu pukin lentojoukkoihin. Valitettavasti lentävät porot ovat levottomia supertähtiä, eivätkä he osaa elää tavanomaista jäkälää jauhavaa elämää muiden porojen kanssa.
Unelmilla on tapana muuttua pakkomielteiksi ja niin käy myös Nikon isänkaipuun kanssa. Niinpä Niko yrittää opetella itse lentämään. Kun lentoharjoitukset menevät puihin, hän lähtee etsimään salaista Korvatunturia tavatakseen isänsä.
Amerikkalaiseen animaatiohöttöön tottuneelle Niko – lentäjän poika tuo genreen suomalaisen tuulahduksen. Kiitoradalla palaa rivistöllinen jätkänkynttilöitä, luonto tuntuu ainakin paikka paikoin suomalaiselta ja lentävät porot rohkenevat juoda mallaspirtelöitä lapsille tarkoitetussa elokuvassa. Ja mikä parasta, suomalainen pikselilumi näyttää aivan aidolta!
Elokuva tarjoaa myös joulun alun ahdinkoon helpotusta: Korvatunturilla lapsien kiltteyttä arvioi automaattinen puhelinvastaaja. Kaupallisen joulukulttuurin kritiikki on jouluaiheisessa elokuvassa varsin tervetullutta.
Suomalaisesta väristään huolimatta Niko – lentäjän poika raahaa perässään amerikkalaisen animaation painolastia. Varsinkin henkilöhahmojen vahva kahtiajako hyviin ja pahoihin tuo mieleen kuluneen Disney-asetelman.
Sudet ovat pahoja elokuvassa.
Eikö elokuvan pahiksien, susien sielunmaisemaa olisi voitu esittää myös toisesta näkökulmasta? Yksi susista antaa kysymykseen vastauksen:
”Pahat jutut on perinne meille susille.”
Aivan. Grimmin veljeksien 1800-luvulla kirjaamasta Punahilkasta ei siis ole päästy puuta pidemmälle. Nyky-Suomessa susi on kuitenkin harvinainen ja suojeltu laji. Suden esittäminen demonimaisena olentona on tästä näkökulmasta arveluttavaa.
Mutta entäpä isyys? Löytääkö Niko unelmien isän Korvatunturilta?
Elokuvan opetus on sykähdyttävä: Isyys ei ole taivaalla lentämistä. Se ei uran luomista, eikä kapakassa istumista, vaan tavallista puurtamista ja läsnäoloa.
Todellinen isyys löytyy jostain aivan muualta kuin siittiönluovuttajan hektisestä ja itsekeskeisestä elämästä. Tämän ajatuksen Niko – lentäjän poika kertoo erityisen kauniilla tavalla.
Elokuvan ensi-ilta oli 10.10.2008.
Teksti: Jarkko Uro
Kuvat: Anima Vitae, Cinemamaker, Ulysses A. Film & Magma Films