Lapsi sairastaa vanhempien kanssa
Kuinka isän mielenterveysongelmat vaikuttavat lapsen kehitykseen? Tositapahtumia löyhästi mukaileva Putoavia enkeleitä valaisee aihetta runoilijapariskunnan rakkaustarinan kautta.
 |
|
Putoavia enkeleitä -elokuvan ensi-ilta oli perjantaina 5.12. (Copyright Blind Spot Pictures) |
Putoavia enkeleitä kertoo Lauri Viidan (Tommi Korpela) ja Aila Meriluodon (Elina Knihtilä) fiktiivisestä tyttärestä.
Helena-tytär (Elena Leeve) on elättänyt itsensä lausumalla kuuluisan isänsä runoja. Esiintyminen sairastuttaa kuitenkin Helenan. Hän on hävittää minuutensa isänsä muistolle.
Helenan äiti Aila saapuu Ruotsista katsomaan mielisairauden rajamaille vajonnutta tytärtään. Hän on kirjoittamassa Helenan isän, Viidan elämänkertaa. Äiti ja tytär eivät kuitenkaan ole samaa mieltä siitä, miten menneisyys on rakentunut. Helenan mielestä Aila ei ole kirjoittanut Viidan elämänkertaan riittävästi lämpöä.
Ei ihme että Helena muistaa aivan toisen todellisuuden. Hän katselee isäänsä edelleen lapsuutensa silmälasein. Kun esimerkiksi isä pitää itseään roskana ja menee pussien mukana roskasäiliöön, Helena-tyttö loruilee naapurille isänsä olevan roska. Pienelle Helenalle isän sairaus on toisinaan pelkkää leikkiä.
Tämä asetelma jatkuu Helenan aikuisiälle saakka ja asettaa hänet vastatusten äitinsä kanssa. Muistelmien lukeminen avaa kuitenkin Helenan alitajuntaan työnnettyjä mielenlokeroita, ja lapsuuden verho alkaa pikku hiljaa nousta.
Suhteen alkuvaiheessa kaikki oli vielä hyvin.
(Copyright Blind Spot Pictures)
Putoavia enkeleitä on moniulotteinen kuvaus lapsuuden ja aikuisuuden maailmoista ja niiden huimista eroista. Aikuinen katsoja kärsii Helenan ahdistavista lapsuusmuistoista, vaikka nuori Helena kohtaa isänsä sairauden lapsenmielisen rohkeasti. Kun isä saa kohtauksen, Helena on ensimmäisenä lohduttamassa isäänsä ja antamassa hänelle rauhoittavaa pilleriä.
Elokuva muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon meidän aikuisuutemme on lapsuudelle velkaa. Aikuisuus ei voi kuitenkaan koskaan tarkoittaa samaa kuin lapsuus. Helenan on lopulta särjettävä lapsuutensa silmälasit. Hänen on kasvettava aikuiseksi ja kohdattava isänsä sellaisena kuin hän on.
Konkreettisesti tämä muutos näkyy näyttelijävalintoina. Alussa nuorta Aila Meriluotoa näyttelee Helenaa näyttelevä Elena Leeve. Lopussa äiti eroaa tyttärestä ja Aila Meriluoto saa jälleen Elina Knihtilän kasvot. Näin myös Helena löytää jälleen itsensä.
Teksti: Jarkko Uro