 |
|
Isä on välinpitämätön tytärtään kohtaan. Paha perhe -elokuvan ensi-ilta perjantaina 29.1. |
Paha perhe on kuvaus uusperheestä, joka raahaa perässään isän edellisen avioliiton painolastia. Kun Mikaelin Lindgrenin (
Ville Virtanen) ex-vaimo kuolee Tanskassa, alkaa perheessä tapahtua. Äitinsä kanssa asunut parikymppinen tytär Tilda (
Pihla Viitala) tulee asumaan perheen pariin.
Mikael on tytärtään kohtaan muodollisen kohtelias, mutta ei kykene osoittamaan minkäänlaista todellista tunnetta. Katkeruus ex-vaimoa kohtaan projisoituu lopulta suoraan tyttäreen.
Isä antaa kuitenkin tyttärensä asua luonaan niin pitkään kuin tarve vaatii. Pian Mikael alkaa epäillä, että hänen tyttärellään ja teini-ikäisellä pojallaan Danilla (
Lauri Tilkanen) olisi seksisuhde toisiinsa.
* * *
Ohjaaja
Aleksi Salmenperä tarttuu
Pahassa perheessä jälleen miehisyyden ongelmakohtiin. Miehen maailman ruotiminen käy Salmenperältä jo sujuvasti. Hän on käsitellyt aikaisemmissa elokuvissaan
Miehen työ ja
Aikuisia ja lapsia miehen seksuaalisuutta sekä miehen suhdetta lasten hankkimiseen.
Tällä kertaa käsittelyssä on miehen jääräpäisyys, kylmyys ja kyvyttömyys todelliseen läheisyyteen. Paha perhe on ehdottomasti vakavamielisin Salmenperän elokuvista ja sellaisena myös vaikuttavin kärjistys miehisen sielunmaailman syövereistä.
Isän ja pojan suhteeseen kietoutuu isän epäonnistunut avioliitto lasten äitiin sekä isän kyvyttömyys kohdata Tilda omana tyttärenään. Mikaelin katkeruus ex-vaimoaan kohtaan lävistää koko elokuvan puhumattomalla mutta hyvin koskettavalla tavalla. Rivinvälit heiluvat kun kolkko mies puskee koko perheensä kohti vääjäämätöntä päätepistettä.
Mikael käyttää arveluttavia kasvatuskeinoja.
Toisaalta
Paha perhe on jälleen yksi tragikoominen kuvaus siitä, millä tavalla isä voi sotkea perheasiat. Tässä mielessä elokuva on lajityypilleen täysin uskollinen. Surkeaa miestä kuvaavissa elokuvissa on tyypillistä, että mies on joko naurettavan lepsu tai sitten hirveä tiukkis. Tästä lähtökohdasta käsin Mikael on kuin muotiksi valettu veistos liian auktoritaarisesta isästä.
Koska genre on varsin kulunut, on elokuvan lopputulos ennustettavissa. En kuitenkaan pilaa kenenkään elokuvanautintoa, ja jätän lukijan arviointikyvyn varaan, kuinka äärimmäiselle jääpyttyisälle lopulta käy. Halutessaan arvostelun otsikon voi lukea vihjeeksi.
Kuluneesta ja kärjistävästä mieskuvastaan huolimatta
Paha perhe on taattua draamaa. Isän pakkomielteet virittyvät niin järjettömälle tasolle, että elokuvaa seuratessa on pakko repiä teatterin käsinojia. Kylmän hien nostattajana
Paha perhe onkin varma elokuvavalinta.
Teksti: Jarkko Uro